maanantai 1. marraskuuta 2010

Ruskeaa

Löysin kierrätyskeskuksesta vauvojen toppahaalarin, varmaankin joskus äitiyspakkauksessa olleen, joka oli hyvässä kunnossa ja jossa oli käteviä yksityiskohtia. Väritys oli vähän epämuodikas, mutta koska materiaalista yli puolet oli puuvillaa, ajattelin kokeilla puvun värjäämistä.


Harkitsin ensin vihreää väriä, mutta päädyin sitten kuitenkin tummanruskeaan, koska muutama muukin vaatekappale oli odottelemassa rusketusta pintaansa.


Tänään oli kirkas päivä ja yritin kuvailla lopputuloksia ulkona ja sisällä, aika epätyydyttävin tuloksin. Pienemmät vaatekappaleet näyttävät nykyään jotakuinkin tältä:


Samettihaalarista tuli oikein kivat, bodytkin on jees mitä nyt tikkaukset ja napit erottuu pinkkeinä. Myssy on aika ruma, mutta eipä sitä olisi vaaleanpunaisenakaan tullut enää pidettyä. Ehkä koitan vielä keksiä siihen jotain tuunausta.

Toppahaalari näytti koneessa pyöriessään oikein hyvältä, sieltä ulos tultuaan kamalan synkältä, mutta kuivuttuaan ihan kivalta. Tai ainakin tykästyn siihen koko ajan enemmän, vaikka ensin olin vähän harmissani.


Nurmikolla otetussa kuvassa värit jäi valjuiksi, tässä ehkä lähempänä totuutta:


Sellainen "metsäinen" fiilis tulee tästä uudesta väriyhdistelmästä, joten sopinee Otsolle. :)

Bodyista poolokauluksellinen olikin heti pidettävää kokoa. Kuvan vihreät potkarit on edellisestä värjäyssatsista joka on jäänyt esittelemättä.


Edit. Lisätäänpä samaan postaukseen vielä yksi ruskea juttu joka on jäänyt esittelemättä. Ohuesta alpakkalangasta tein jo ainakin kuukausi sitten Otsolle myssyn, johon yritin kulmiin saada aikaan nallenkorvamaista muotoa. Ei hirmu hyvin onnistunut; vaatisi vähän neulanpistoja että sieltä ne 'korvat' erottuisivat. Ja kuvakin on mitä on.


Ei kommentteja: