perjantai 30. tammikuuta 2009

Hame tilkuista

Olen viime aikoina kovasti yrittänyt järjestellä ompeluhuonetta ja kankaitani, ja lajitella tilkkuja kangaslaaduittain eri pusseihin. Uusin Ottobre inspiroi käyttämään ohuita trikootilkkuja vähemmäksi:



















Tuota lehteä mulla ei siis ole itsellä joten laskin itse tarvittavat mitat jonka mukaan leikkelin tilkut.

Tuli aika... räväkkä. Ehkä pari yksiväristä tilkkua seassa olisi rauhoittanut kokonaisuutta. Taisin hullaantua vähän liikaa kaikista noista palloista ja raidoista, hauska oli tehdä. Ja tykkään kyllä lopputuloksesta, eipä sillä.

maanantai 26. tammikuuta 2009

Manttelinperijä

Mulla on pitkään ollut pula kivoista olohousuista. Ei kotonakaan jaksais aina olla jossain hirveissä synkeissä ysäri-collareissa, vaikka ne niin havillisia onkin...

Ostin jo yhdet velourhousut huutiksesta, mutta pah, ne olikin liian pienet. Annoin ne siskolle ja päätin että teen ite, niin saan sopivat. Sopivan kaavan löytäminen tuotti vähän päänvaivaa, mutta sitten hoksasin, että mullahan on yhdet oikein kivat unihousut olemassa. Että käytänpä sitä samaa kaavaa.

Sitten mietin, että mitä oikein raaskin tilata kankaaksi. Velour on ihanaa, mutta kallista, varsinkin jos haluaa vielä luomulaatuista. Harkitsin erilaisia bambulaatujakin... mutta sitten yhtäkkiä tuli mieleen vanha velourinen aamutakki, joka on odotellut sopivaa käyttötarkoitusta. En muistanut kuvata sitä ennen kuin pistin sen lihoiksi, harmi. Mutta kyseessä oli siis pitkä punainen aamutakki, jossa oli vyö ja valkoiset reunukset, ja joka oli hyvää kotimaista tekoa 70-luvulta. Takki kuului alunperin mummulleni, joka sai sen 50-vuotislahjaksi, ja sittemmin äitini vielä piti sitä joskus 90-luvulla. Äiti nimitti sitä mantteliksi. Minä takavarikoin manttelin itselleni kai pari vuotta sitten, kun törmäsin siihen varastossa ja ihana paksu velour materiaalina houkutti. Ei siitä tätä ennen tullut mitään tehtyä kuitenkaan, kai siksi etten raaskinut leikata niin isoa kangasta kovin pieniin vaatteisiin...

Nyt vähän jännitti, miten saan takista riittämään omiin isoihin housuihini. Ratkoin kaikki saumat ja kanttaukset auki, jotta sain kaiken mahdollisen kankaan talteen. Takin etukappaleista riittikin housujen takakappaleisiin... selästä sain yhden etulahkeen... toinen etulahje pitikin sitten koota hihoista ja jämäpaloista.

Ja sitten huomasin, ettei vanha velour ihan virheetöntä enää ollutkaan. Paloista koottuun etulahkeeseen oli osunut pikku reikä - ja vielä toinenkin. Mietin ensin että yritänkö parsia ne huomaamattomasti, mutta siitä huomaamattomasta parsimisesta mulla ei ole kovin hyviä kokemuksia. Päätin, että kun yksi lahje kerran on jo palapeliä, niin voivathan nämä muutenkin sitten olla hauskat housut. Aplikaatiota kehiin. Niitä samoja helppoja sydämiä kuin Aavan liivihameessa. Laiska ei jaksanut piirrellä uutta mallia...















Kuvassa näkyy myös, miten yhdistin lahkeen palat. Palojen näkyvään yhdistelyyn mua inspiroi ainakin Romulus sekä yksi tehdastekoinen lastenvaate mikä meillä on. Siksakilla ompelin ensin alemman palan reunan kiinni ylempään, ja sitten tuohon ylempään rullapäärme. En muuten taida enää toiste tehdä velouriin rullapäärmettä. Tuossa kuvassahan se näyttää vielä hyvältä, koska kuva on heti ompelun jälkeen otettu, mutta nyttemmin tiedän, että pesun jälkeen tuo rullareuna rullaantuu sisäänpäin. Opin tai tajusin tässä nyt sitten senkin, että velourissa on tavallaan nurja puoli päällä. Ja neuloksethan (sellaiset missä on oikea ja nurja puoli) vaakasuoraan leikattuina rullaantuvat oikealle päin. Ja pystysuoraan leikattuina nurjalle päin.

Lahkeessa on kolme noita yhdyssaumoja. Kuva on pimeä koska salaman kanssa ottamalla saumat eivät juuri näkyneet.



















Kapean palan kohdalla näkyvä raita on painauma, joka on velouriin jäänyt siitä että tuolla kohtaa oli hihansuussa valkoinen kanttaus, jonka purin pois. Luulin että se lähtisi pesussa pois, mutta ei ainakaan heti ensimmäisessä lähtenyt. Hihansuukaistaleen käyttö tuossa oli ehkä vähän virhe, sillä pesun jälkeen huomasin painauman kohdalle ilmestyneen myös pari uutta, pikku reikää. Tämä on näitä vintagen hyviä puolia... lisää sydämiä? (Hankalampi aplikoida nyt kun housut on jo koossa. :/ )


Rekrytoin esikoisen ottamaan tänään housuista pari action-kuvaa:



















Kuvat on otettu sinisävyisinä, koska punainen muuten aina alkaa loistaa kuvissa, ainakin meidän kameralla. Jos nuo housut näyttävät läikikkäiltä, se taas johtuu siitä, että ne suoraan pesun jälkeen ovat nimenomaan sitä. Velour menee kasaan kun kuivattaa narulla. Kyllä ne onneksi käytössä sitten pörhistyy taas ihaniksi. Eipähän tule kiusausta pestä turhaa pyykkiä, kun käyttää velourisia vaatteita. ;)


Niin, en tainnut vielä mainita, että vyötärölle ja lahkeensuihin pujotin ihan kuminauhaa. Halusin tarpeeksi pitkät lahkeet, mutta en halunnut että ne menevät kantapään alle. On tuo ehkä vähän hassun näköistä - jos nyt tekisin toiset niin tekisin suorat lahkeet.


Etupuolen kuvassa näyttää että reiden takana on jotain ihme pussitusta ja eteen ylhäälle taas jää ihmeen paljon poimuja. Nämä on oikein kivat housut jo näinkin, mutta ehkä tuossa kaavassa on vähän muokkaamisenkin varaa.

torstai 22. tammikuuta 2009

Ihan kone

Viime aikoina mun vanha ompelukoneeni on pitänyt tosi pahaa ääntä. Ja mulla on ollut paha mieli sen vuoksi, kun olen huoleksinut, että milloin se leikkaa kokonaan kiinni niin etten pysty ollenkaan ompelemaan. Muistelin, että samanlaista ääntä se piti viimeksi kesällä 2006, vähän ennen kuin Aava syntyi. Silloin mun piti lopulta viedä se Ouluun huoltoon, ja se keikka venyi hakuongelmien vuoksi monien viikkojen mittaiseksi... Tosi harmillista silloin ja harmillinen oli ajatus siitäkin, että mun pitäis nyt joko viedä kone taas sinne samaan huoltoon tai sitten etsiä joku muu huoltomies lähempää. Ja maksaa siitä lystistä ties mitä.

Mies sanoi, kun kuuli koneen äänen, että se on kuiva. Tuossa yhtenä päivänä, kun mulla oli muutenkin tehokas olo, päätin että hemmetti - otanpa ja katson mitä kone-riepu on syönyt. Aikaisemmin olin jo kokeillut öljytä siitä kaikki ne kohdat joihin pääsin luukuista käsiksi. Kun se ei riittänyt, tartuin ruuvimeisseliin.
















En ollut ennen avannut sitä tuosta päältä. Aika hieno vekotin sisältä, tuollaisia metalliosia peräkkäin toinen toisensa jälkeen. Niin kovin nerokasta, että noiden ansiosta se ompelee monenlaisia hienoja ja tarpeellisia tikkejä. Paitsi että nythän se enimmäkseen rouskutti ja nakutti, riepu.

Pyörittelin käsipyörästä ja tiputtelin öljyä jokaiseen liikkuvaan niveleen jonka siellä sisällä näin... (Oikeasti tämä on varmaan sellainen perus huoltoon kuuluva juttu, joka pitäsi itsestäänselvästi suorittaa silloin tällöin, mutta kun mulla ei ole tuon koneen ohjekirjaa tai mitään, niin kaikki 'käyttöohjeet' on pitänyt itse hoksata ja keksiä.)

Ja nyt se kehrää taas kuin kissa! :D Kylläpä tuli kaikkivoipa olo. Säästin varmaan ainakin viisikymppiä. Pitäisköhän suunnata kangasostoksille?


Pieni apulainen auttoi kannen sulkemisessa. :)
















Että sellainen peli mulla tuolla ompeluhuoneessa asustaa. Merkkiä Royal, iästä ei tietoa mutta olisiko 70-luvulta? Ostin tämän itse muistaakseni vuonna 2002, kun mun entisestä, 50-lukulaisesta Singeristä hajosi poljin. Eipä mulla paljon pahaa sanottavaa tästä Royalistani ole, tosi luotettava se on ollut, ja ommellut olen sillä _paljon_. Ensimmäiset vuodet ompelin sillä enimmäkseen tilkkutöitä, ja niihin upposi kyllä pisto jos toinenkin. Mutta hienosti olen sillä sitten tehnyt meidän lukuisat vaipattimet, ja vaatteitakin, ennen kuin viime keväänä vasta hommasin saumurin avuksi. Napinläpeä se ei osaa itse automaattisesti tehdä, ainoa miinus.

Ja taas hyrisee kuin uusi. Ihan kone se on.

Juustoinen juurespaistos ja sämpylöitä

Sain siskolta tällaisen kirjan















ja se antoikin mukavasti uutta intoa arkiseen ruuanlaittoon. Kirjassa on parasta ehkä se, että reseptien ainekset ovat sellaista Valintatalo-tasoa. Tai jopa Siwa-tasoa. Aika paljon kirjassa on kyllä ihan liharuokia, ja kanaa, ja liemikuutioilla höystettyä, ja sellaisia ei niin usein huvita laittaa. Onneksi seassa on myös kivoja ja simppeleitä kasvisruokia, ja jopa "oikeaan" kalaan perustuvia reseptejä sekä monissa on ihan perus kunnon mausteet kuutioiden ja fondien sijasta.


Tänään kokeilin Juustoista juurespaistosta:

3-4 porkkanaa
3 perunaa
1 palsternakka
1 nauris
1 sipuli

Nämä suikaloidaan tai raastetaan vuokaan. Päälle tehdään juustokastike:

2 rkl rasvaa
1/2 dl vehnäjauhoja
1/2 l maitoa
1/2 tl suolaa
1/2 tl kirveliä
2 dl juustoraastetta

Uunissa noin tunti kunnes juurekset ovat kypsiä.

Mulla ei ollut naurista eikä palsternakkaa, ja sipulia en tohtinut laittaa ettei lapset nirsoilis sen takia. Laitoin perunaa, porkkanaa ja broccoli mixiä pakasteesta (sitä lisäsin vasta siinä vaiheessa kun per + por oli lähes kypsiä). Juustokastikketta tuntui olevan vähäskösti, joten hulautin vuokaan vielä yhden purkin soijakermaa ja aurajuustonrippeet. Näin sain täyden kakkupohjavuokallisen, jonka paistoin n. 200-asteisessa leivinuunissa.















Se oli hyvää!















Teen toistekin ja sitten laitan vain oikeita juureksia.


Samalla leivinuunin lämmityksellä paistoin myös sämpylöitä. Pitkästä aikaa tuli hyviä sämpylöitä niin, että reseptikin on tiedossa ja toistettavissa (s.o. näitä en tehnyt puuronjämistä). Ja taikinakin oli uskomattoman helppo leipoa.

Muistiin vastaisen varalle:

1/2 l kaurajuomaa
Teema-mukillinen spelttirouhetta ja toinen mukillinen puoliksi vehnäleseitä ja puoliksi kvinoahiutaleita (rouhe ja muut nesteeseen turpoamaan joksikin aikaa ennen taikinan tekoa)
1 (reilu) tl ruususuolaa
n. 1 rkl täyssokeria
1 pss kuivahiivaa
7 dl hiivaleipäjauhoja
1/2 dl rypsiöljyä

tiistai 20. tammikuuta 2009

She loves my blog, yeah, yeah

Oi, sain tällaisen:









Minimurkut antoi mulle tämän maininnan. Kiitosta! <3 Tuntuu hyvältä. Öh, mun pitäis kai antaa tämä eteenpäinkin, oletan. Olo on nyt hieman paineistettu, mutta jospa jään miettimään asiaa ja annan tällaisen sitten jollekin kun tuntuu siltä. Meikäläinen kun ei irrallisia kohteliaisuuksia jakele, heh, se on vähän että kunnia sille kelle kunnia kuuluu...

tiistai 13. tammikuuta 2009

Simppeliä trikoosta

Nopea pikku postaus tähän väliin.

Toissapäivänä kokeilin uudesta Käsityölehdestä myös lasten trikoiden kaavaa. Totesin mallin kapeaksi, hyvin kapeaksi, sillä tein 105-senttiselle tytölleni trikoot kokoa 116, ja nämä ovat piukat kuin sukkahousut. (No meillä on isopyllyisiä lapsia muttei muuten sen paksumpia... ) Lahkeita sitten riittääkin, mutta se ei nyt niin haittaa. Tein nuo aikuisten trikoista, jotka löysin joskus kierrätyskeskuksesta. Hyvää puuvillaelastaania on, varmasti käytössä mukava matsku (olisin käyttänyt niitä alkuperäisiä itse kalsareina, mutta koko oli vähän liian pieni).



















Niin että seuraavat trikoot Linnealle teen joko jostain vielä sinkuvammasta kankaasta, tai sitten piirrän sen seuraavan koon, mikähän se nyt on... 122? ja lyhennän lahkeet sopiviksi.

Eilen sitten tekaisin Rositalle ja Samille kietaisupaidat.















Nuo ovat aika pieniä "vauvoja", alle 40 cm pitkiä molemmat, enkä ole tuon kokoisille valmiskaavoja löytänyt. Piirtelin sitten Samin päältä kaavat. Ja Samin valmista paitaa mallasin sitten Rositalle ja tein vähän muutoksia kaavaan. Paidat kiinnittyvät yhdellä tarranauhan palalla.

Nukenvaatteissa on hauskinta se että niihin voi käyttää ihan pieniä jämäpaloja. Ompelu vaan on vähän ärsyttävää piiperrystä. Nämäkin piti tehdä vaan ompelukoneella, ei voinut ajatella tunkevansa saumuriin kaikkia niitä pieniä mutkia ja kaaria. Saumat ovat sisältä sitten sen näköisetkin.
Pitäis kai kaavoittaa seuraavaksi Rositalle potkuhousut. Samin collegehousut olen tehnyt joskus aikaisemmin.

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Michelin-housut

Vihdoin sain aikaiseksi viimeistellä itselleni toppahousut. Juuri sopivasti kun kovat pakkasetkin loppuivat... uusia odotellessa. Ja nämä toppahousuthan ovat lojuneet ompeluhuoneen lattialla keskeneräisinä noin kaksi kuukautta tai sinne päin. *nolo* Niinkin paljon oli tekemättä kuin pujottaa nyöri vyötärölle ja päärmätä lahkeensuut. *2 x nolo* Kai mulla oli fiilis että sitä tekemistä olis enempikin, tai että se olis jotain überhankalaa...

Housut on siis tehty kaavalla, joka löytyy Suuri Käsityölehdestä nro 2/99, ja samaisella kaavalla tein itselleni aikoinaan tuulihousut, jotka ovatkin olleet käytössä kaikki syksyt-talvet-keväät nyt noin 8-10 vuoden ajan. :) Mahtuivat jopa raskaanaollessa. Kohtalaisen käyttökelpoinen malli siis, ja nyt sain aikaiseksi tehdä rinnalle paksumman version, niin on pakkasella kätevät pukea kun ei tarvi erillisiä välihousuja. Sanottakoon tässä, että samalla kun tein näitä omiani, niin siinä rinnalla valmistui siskolle joululahjaksi tuulihousut samalla mallilla mutta pienempää kokoa. Mutta niistä mulla ei ole edelleenkään kuvatuksia, joten postailen ne sitten joskus aikanaan.
Nyt kuvia. Yleiskuva housuista:



















Päälliskangas on Luhdan jotain laminoitua juttua, jota tilasin joskus Kangastukusta 2-laatuisena. Taisi olla niin että suunnittelin siitä toppavaatetta lapsosille, mutta tekemättä jäi kuitenkin. (Väri on hyvin tummanruskea - en tiedä miten se noista kuvista välittyy...) Kankaan kanssa yhdessä tilasin myös lämpövanua, ja senkin käytin nyt näihin omiin housuihini sitten. Vuorina on yläosassa collegea ja lahkeissa liukasta vuorikangasta. Nämäkin molemmat löytyi omista jemmoista, joskus johonkin muuhun tarkoitukseen tullut hommattua...

Tässä kuvassa näkyy collegevuori.















En tuota mintunvihreää ole osannut mihinkään muuhun käyttää, ja nyt sitten pääsi tässä hyötykäyttöön. Ei minusta näytä edes yhtään pahalta tuon tummanruskean rinnalla. Mies tosin siinä vaiheessa katsoi pitkään, kun leikkelin sitä olohuoneen lattialla ja sanoin että itselleni teen. En nähnyt tarpeelliseksi tarkentaa että vuoriksi tulee vaan, eikä sen näkyvämpään käyttöön... X)

Samassa kuvassa näkynee myös, että housuissa on sivutaskut, tuollaiset perus-vinot. Niissä on sisäpuolella samaa punaista vuorikangasta kuin lahkeissa:















Housujen vyötäröllä on kaksi kuminauhaa kujissaan, ja välissä nyöri. Ostin näihin oranssia nyöriä kun lahkeeseen laitoin oranssista heijastinkankaasta kolmioita, ajattelin että sopii yhteen... Vyötärökaitaleen kanssa sain säätää aikalailla, sillä alunperin siihen piti tulla reikäniitit nyöriä varten. Mulla oli tallessa niitä samoja niittejä, mitä käytin silloin aikoinaan niihin tuulihousuihini. Jotenkin en vaan enää saanut niitä iskettyä kiinni - en tiedä puuttuiko mulla sittenkin jotain osia niistä. Jouduin sitten kehittämään erilaisen systeemin nyöriä varten. Ompelin vyötärökaitaleen keskieteen erillisen pikku pätkän, niin että sen saumakohtiin sain jätettyä aukot nyörille. Mulla tuli tässä joku laskuvirhe, ja siitä keskipätkästä tuli pitempi kuin oli tarkoitus... mutta ihan hyvä tuo vyötärö on kuitenkin. Nyöriä vaan oli hankala pujottaa, sillä kuja oli liian kapea. Ei liian kapea nyörille, mutta jotta sain nyörin pysymään hakaneulassa, jouduin tekemään siihen ensin solmun, ja sille solmulle se kuja oli ahdas. ;) Muutenkin laminoidusta kankaasta tehtyyn kujaan hakaneulalla pujottaminen on vähän mitä on...

Lahkeensuihin ompelin vain päärmeet. Alunperin ajatuksena oli laittaa niihin kiristettävää kuminyöriä, mutta totesin sitten ettei sellaiselle ole oikein mitään tarvetta. Lahkeet ovat pituudeltaan aika justiin, joten eivät suorinakaan varmaan jää kengän alle. Lisäksi housista tuli niin paksut, että jos kiristäisin lahkeensuut, niin... joopa joo. Muutenkin jo näytän näissä housuissa ihan keski-ikäiseltä perhepäivähoitajalta, katsokaa vaikka:



















Housut ovat kyllä oikein hyvän tuntuiset ja lämpimät ja siistit, ei siinä mitään. Mutta nyt näitä kuvia katsoessa harmittaa, etten älynnyt vähän "ajanmukaistaa" sitä vanhaa kaavaa: lahkeisiin olisi pieni levennys voinut tehdä terää ja antaa nuorekkaampaa ilmettä. Toinen harmituksen aihe on se, etten älynnyt leikata vuoria ja vanua pienemmäksi kuin päälikangasta. Se olisi vähentänyt tuota michelin-efektiä, mikä noissa nyt näkyy. Joo, oppia ikä kaikki.

perjantai 9. tammikuuta 2009

Lisää kolttua

Uusimmassa Käsityölehdessä oli mukavia lasten perusvaatteita, ja niistä innostuin ensimmäisenä kokeilemaan - kuinka ollakaan - lyhythihaisen trikoomekon/-tunikan kaavaa. Mulla oli reilun puolen metrin pala joskus Myllymuksuilta tilattua pallotrikoota, jota en ollut aikaisemmin tullut käyttäneeksi mihinkään. Se oli tähän kokeiluun ihan omiaan, ja pituutta riitti Aavalle juuri tarpeeksi.















Kaavaa muokkasin sen verran että jätin etukappaleelle merkityt hiuslaskokset pois kokonaan ja kavensin etukappaleen vastaamaan takakappaleen leveyttä. Helmasta tuli myös hieman lyhyempi kuin kaavassa - minusta juuri sopiva. Tämä on nyt ensin tällainen tunika, ja kesällä voi vielä pitää paitana. :)



















En erityisemmin nauttinut kuminauhan pujottamisesta pääntiehen ja hihansuihin, eikä nuo rypytysreunat muutenkaan kestä lähempää tarkastelua. Mutta kaava itsessään on ihan hyvä, joten tätä mallia vois käyttää toistekin.

torstai 8. tammikuuta 2009

Harmittaa

Liivimekko on liian pitkä Aavalle. :(















Harmittaa että näin pääsi käymään vaikka muka mittailin yläosan kaavaa tytön päällä ennen kuin leikkelin osia. Mutta liian pitkähän se on nimenomaan tuo yläosa - 5 cm ylempää saisi helmaosa alkaa niin olisi paremman näköinen. Koska etumuksessa on se sydänaplikaatio, niin en voi sitä korjatakaan, ärh. Valitettavasti yläosa on muuten täysin sopivan kokoinen, eli leveyttä ei ole senttiäkään liikaa. Ei auta kuin toivoa että Aava kasvaa seuraavaksi vain pituutta eikä yhtään paksuutta, niin voisi mekko vielä joskus näyttää ihan sopivaltakin. Tai sitten se lähtee Huuto.nettiin sillä evästyksellä, että sopii 100-senttiselle, laihalle lapselle.

Ihan iloisesti tuo nyt kumminkin kotioloissa meni.

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Liivihame velourpaloista

Aavalla ei ole ollut oikein yhtään kivaa ja kätevää arkimekkoa, jonka voisi pukea sukkahousujen tai trikoiden päälle kun menee kylään tai jonnekin. Kaikki mekot on olleet vaan kankaisia, jotka rypistyy ulkohaalarin alla. Tai muuten mahdottomia. Jos laittaa sukkisten päälle housut, niin voi käydäkin niin, että kylässä tulee liian kuuma, ja sitten on lapsi tyylikkäästi puolipukeissaan. No näillä pakkasilla ongelma ei ole kaikkein ajankohtaisin, mutta inspiraatio oli.

Kaksi iltaa väkersin tämmöistä.



















Velourin jämäpaloista koottu. Resoria reunuksissa. Takaosa on muuten kuten etuosa, mutta tummanruskea ja vihreä väri toisin päin, ja selässä ei ole sydäntä. Helmassa kyllä niin kuin edessäkin.

Yritän saada action-kuvan jossain vaiheessa otettua.

Kaavat piirsin tästä kirjastosta lainatusta kirjasta:



















On muuten hyvä ja järkevä teos. Peruskaavat kaikenlaisiin lasten käyttövaatteiden ylä- ja alaosiin, ja niitä pystyy kaikkia yhdistelemään keskenään. Saman koon kaavoissa on siis aina sama ympärysmitta. Nerokasta. :) Esim. tätä mekkoa varten piirsin hihattoman paidan/liivin sekä "neljän kappaleen hameen" kaavat ja yhdistin ne. Ainoa harmituksen aihe on, että tästä kyseisestä kirjasta on kadonnut toinen kaava-arkeista, joten kaikkia mahdollisia kaavoja en pystyisi piirtämään vaikka haluaisinkin. :/ Täytynee etsiä samaa kirjaa muistakin kirjastoista, jos vaikka onnistaisi.

sunnuntai 4. tammikuuta 2009

Vaippendaalia...

Kaksi tarrallista, röyhelöllistä sisävaippaa, koot ehkäpä S ja S/M.















Päälliset Taitoon sydäncollegea, sisäpinnat Maaemon omenanvihreää luomupuuvillacollegea.

Kiinteinä imuosina molemmissa käytetyt puuvillaimut: pienemmässä ohuehko mutta leveä flanellinen, isommassa paksumpi mutta kapea, vaipan muotoa mukaileva, collegesta tehty imu.

Pienemmässä vaipassa lisäksi irrallinen lisäimu, jossa toinen puoli samaa luomucollegea kuin sisäpinta, toisella puolella luonnonvalkoinen kierrätysfleece ja välissä 1 krs vohvelikangasta.















Isommassa vaipassa edestä kiinniommeltu läppä, jossa päällä kierrätysfleece ja sen alla 2 x keltainen frotee.















Kummankin vaipan reunat saumuroitu; pienemmässä vaipassa ulkoneviksi ommellut koukkutarrat.

Löpinäosio:
Oli niiin hauskaa tehdä pitkästä aikaa vaippoja! :D Tuli vaan ihan armoton inspis illalla... ja sitten keksin oivan "teko"syyn. Meidän tytöille on keväämmällä tuloillaan ensimmäinen serkku, joten onhan mulla oltava valmiina jokunen pikku vaippendaali lahjomisia silmällä pitäen. (Tässä vaiheessa oli miellyttävää unohtaa kokonaan ne kaksi uutta, vielä kenellekään antamatonta vaippaa, jotka mulla tuolla ompeluhuoneessa pyörivät... no mutta niissähän onkin molemmissa sen verta pikku moitteen sijaa, että parempia on ihan pakko kuitenkin tehdä!)

Siivosin syksymmällä Aavan perua olevan vaippakaapin, ja plokkasin sieltä uusiokäyttöä odottamaan mm. turhanpäiväisiä ja rumia pikku imuja. Ajattelin nyt että pieniin sisävaippoihin niitä voisi hyödyntää näkymättömiin.

Omenanvihreää luomucollegea, jota aiemmin sain vähäsen kulutettua tähän, oli edelleen ihan kamalasti jäljellä. No sitä vaippaan sisäkankaaksi - tukevaa joten imuosan saa hyvin siihen kiinni. Kaveriksi poimin sitten samasta collegekankaiden laatikosta palan Taitoon sydäncollegea, jota sitäkin ostin joskus Aavan vaippoihin. Ei kai tuo ole liian ilmiselvästi tyttömäistä kuosia? Varmaan monen mielestä on. Ei toki. Ja toisekseen, voihan se serkkuvauva tyttö ollakin.

Leikkasin ja ompelin ensimmäisen pikkuvaipan jollain itsemuokatulla kaavalla, johon olin kirjoittanut "Tumpille XS". Aavaa sanottiin ihan alussa Tumpiksi, joten siitä järkeilin että kaava oli vastasyntyneelle sopiva. Ehkä niin, mutta lisättyäni röyhelöt ja leveähkön valmisimun lopputulema vaipasta oli vähän liian leveä, kankea ja muutenkin kumma. Söpö mutta vähän kökön mallinen. Pelastin vähän asiaa laittamalla koukkutarrat ulkonevasti, jolloin sain monta senttiä lisää vyötärönympärystä. Toinen koukkutarra kyllä sojottaa vähän ihme ilmansuuntaan, kuten kuvasta näkyy, mutta sama kai se... Lopullinen koko näyttää enemmänkin olevan S kuin XS.

Koska kiinteä imu oli ohkanen, kokosin tilkuista ja surruutin vaippaan lisäksi lisäimun, jota voi käyttää joko kuivapintainen tai imevä puoli päällä.

Niin hauskaa, että ei voinut jättää siihen yhteen. Halusin tehdä samoista kankaista toisen, kapeamman ja pehmeämmän vaipan. Otin lähtökohdaksi yhdestä vanhasta, huonosta vaipasta irtiratkotun imun, ja etsin kaavan, jonka "sisään" se mallinsa puolesta sopi. Kaava oli Suuri Käsityön vanhempi kaava kokoa M. Leikkasin sillä osat lisäten saumanvarat takapuoleen mutta etupuoleen en (koska kokemuksesta tuo SK:n kaava on edestä turhan leveä). Kumpparit ompelin tähänkin röyhelömäisesti koska röyhelöt nyt vaan on sisävaipassa ihanat ja koska ajattelin että sillä lailla saisin M-kaavasta pikemminkin S:ä lähentelevän vaipan. Aika iso siitä kuitenkin tuli, joskin haarasta kyllä ihanan kapea. Läpän tein tähän sitten, koska kiinteä imu oli sen verran mitätön ettei takuulla riitä yksinään. Tulipa nyt aivan ihana vaippa, sellainen jota olisi heti haluttanut päästä kokeilemaan jollekin päälle. Eikä meillä ole edes isoa vauvanukkea... dääm.

Sydäncollegea jäi vielä yhden vaipan verran, ja voi olla, että mun on pakko ommella se pois kuleksimasta. *viheltelee* Huvittais yhdistää sitä myös vaaleanpunaiseen sisäkankaaseen, tulis aika ihanan imelä varmaan...

torstai 1. tammikuuta 2009

Kämmekkäät itsellenikin

Heti kun sain jouluvalmistelut 'pakettiin', aloitin itselleni myös samanlaiset kämmekkäät kuin mitä tein lahjaksi. Tai ei ihan samanlaiset mutta...

Aavan kaapin perukoilta löytyi mummoni neuloma villapipo, joka oli jäänyt vähälle käytölle, koska kuulemma pisteli. Pipo oli kaksinkertaista lankaa, Nallea tai ehkä Woolia, tai sen vahvuista kuitenkin. Päätin purkaa sen ja kokeilla, miten kämmekäsohje muuntuu vähän ohuemmalle langalle. Muuntuihan se. Kun alkuperäisen ohjeen mallikerta menee 4o1n, laitoin näihin 4o2n. Yhteensä 9 silmukkaa enemmän ympäryksessä; peukalonkohtaan laitoin 2 s alkuperäistä enemmän. On mielestäni nätimpikin näin, kun palmikoiden väliin jää vähän enemmän tilaa. Kerrosmäärät mittailin oman kätösen mukaan, ja palmikonkiertoja lisäsin. Ranteessa on neljä kiertoa ja peukalon yläpuolella kolme.




































Alemmassa kuvassa väri on oikeampi. Söpöt tuli! :)