Näytetään tekstit, joissa on tunniste maisemaa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste maisemaa. Näytä kaikki tekstit

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Juhannusaatto

Alkukesän säät ovat olleet niin kehnoja että tämänpäiväiset 16 lämpöastetta ynnä auringonpaiste tuntuu ihan ruhtinaalliselta. Kukkaa pukkaa sinne ja tänne kaikesta huolimatta kuten juhannukseen sopiikin. Lasten piti päästä juhannusuinnille, ja raikkaan merituulen ansiosta jaksoin itsekin rannassa melkein puolen sukanvarren verran.
 




(Lillestoffin farkkujerseystä keväämmällä ompelemani housut ovat olleet suosikit - harmi vaan että neulos on herkästi lenkkiintyvää sorttia.)

Omenapuut ovat toistaiseksi viihtyneet hyvin. Pekan lehdet ovat isoja ja karvaisia, Borgovskojessa on enemmän mutta pienempiä. Kumpikin taimi sai ensi alkuun kivireunuksen ympärilleen ja merenrannan ruokosilppua katteeksi.


Ompeluhommat olivat pahasti jumissa kiireisen alkukesän takia. Lopulta sain senkin jumin selätettyä ja ompelin isommalle tytölleni juhlavan kesätopin. Joku sopivampi alaosa tähän on vielä hakusessa.



Kaava Suuri Käsityö 5-6/2014 ja koko 146. Ihan kelpo kaava! Kangas on halpa löytö kierrätyskeskuksesta, veikkaisin puuvillan ja viskoosin sekoitteeksi. Ruttaantuu kyllä valitettavasti pesussa ja liehukkeiden silittäminen on hankalaa... Suosittelen siis ehdottomasti jotain rypistymätöntä materiaalia tähän malliin!

Juhlamekkoja suunnitelmissa seuraavaksi, kiva ommella taas!

maanantai 7. heinäkuuta 2014

Tämmöistä täällä

Monenlaista on jo tälle kesälle ehditty. On uitu ja pesty mattoja. Juhlittu synttäreitä ja reissattu pohjoiseen ja etelään. On ollut kuumaa ja kylmää, märkää ja kuivaa.
 
 
 
 

 
Ommellutkin olen, kuvannut vaan laiskasti. Itselleni hihattomia,
 
 

 sekä uuden hupparin. Otsolle isommat uikkarit, ihan simppelit,


ja uuden ikävuosipaidan. Entinen vastaava oli 1-2-3 ja se mahtuu juuri tämän kesän vielä, joten numerot pitivät siinä paikkansa.
 
 
 
Toinen trikoolippiskin tuli Otsolle tehtyä oman paidan jämistä ja tällä kertaa vähän matalampana versiona. Hyvin toimii!
 
 
Pari paitaa ja pikkupöksyt joukon jatkona, erikseen kuvaamatta...
 

Yksi neulomuskin valmistui. En raaskinut hävittää kokonaan mummon neulomia tossuja, jotka olin pitänyt loppuun. Pelastin niistä lyhyet kirjoneulevarret ja jatkoin sukiksi suunnilleen samoilla väreillä. Tuli yllättävästi eripariset, mutta yllättävän kivat sukat.


Koululaisilla kuukausi lomaa jäljellä, joten vielä ehtii paljon lisää!


tiistai 20. toukokuuta 2014

Kesä






 
Tämä hengästyttävä vuodenaika. Viikonloppuna kuvasin arkoina avautuvia silmuja ja ulkoilutin kokeilevasti varpaitani. Pari päivää siitä vein jo lapset uimaan! Otso puolestaan vei minut tänään ex tempore -kevätretkelle, näkemään puluja ja pääskysiä, laivoja ja laitureita. Sitä poikaa veri vetää vesille mutta maakrapuäiti ei osaa auttaa.

 
Se tavallinen tarina: vuodenaika vaihtuu ja aina puuttuu jokin ajankohtainen asuste. Tänä aamuna se puuttuva oli napakka kesäpäähine pikkupojalle. Vanha kärpässienimyssy sai siihen hätään kelvata mutta kerhon aikana ompelin lippapipon kaavalla, jonka printtasin Noshin sivuilta kankaiden yönä. Malliin kuului tupsukin mutta sen jätin pois kun tuntui liian talviselta. Otso tykästyi mutta itse en (tietenkään) ole ihan tyytyväinen. Ehkä liian pitkä kesäkäyttöön? Liian pipo, niinpä niin.
 
Ihan kohta tulossa kierrätyssortseja ja tilkkupaitoja, lupaan kuvata ne lähipäivinä!

torstai 10. huhtikuuta 2014

Ihan siitä ilosta...

 
 

 
 

 
 
 
 
 

 ... että mulla on uusi puhelin, jolla saa jopa kelvollisia kuvia. Nyt on kamera aina mukana - jokohan taas innostuisin kuvaamaan niitä käsitöitäkin?
 
(Alimmissa kuvissa se viimeisin valmistunut, Otson kevyempi myssy kevätsäihin. Kylläpä meni monta päivää yhteen pieneen pipoon: kolmosen puikolla ohuita purkuvilloja 4o4n.)