Vuoden viimeinen käsityökuva on kaikessa komeudessaan tässä: neljät kalsarit/legginsit joita olen ommellut ennen ja jälkeen joulun. Ylimmät miehelle ja muut itselleni. Ruskeat on merinovillaa joten niillä nyt ainakin luulisi tarkenevan.
Kokonaan kuvaamatta jäi Aavalle joulupakettiin ompelemani housut: Tein tummanruskeasta mikrofleecestä kapeat housut joissa on pystysaumoja ja lahkeiden sisäpuolella vahvikkeet ratsastushousujen tyyliin. Aava ei ole tänä syksynä enää suostunut villahousuja jalkaansa vetämään joten ajattelin että jos se fleece edes jotain lämmittäisi. Housut vaikuttavat olevan mieluisat mutta minun kamerankäsittelytaitoni eivät riitä siihen että saisin niin tummasta vaatteesta selkokuvaa otettua. Ehkä yritän sitten kun se aurinko taas alkaa paistaa.
Loppuvuoden käsityöherkut: pukilta saatu kirja ja langat joihin tuhlasin saamiani lahjarahoja. Tänään sotkin pyörällä auraamattomia teitä pitkin hiki päässä että sain lankapaketin postista haettua vielä tämän vuoden puolella. Eiköhän tuosta vielä illan päätteeksi lähde pikku mallitilkku puikoille niin sittenpä nähdään soveltuuko lanka yhteen kirjan ohjeista.
Ihanaa kun on vaihteeksi lauhaa ja lapset tarkenevat puuhastella pihallakin.
Hyvää Uutta Vuotta!