Pieni vihreä mies

Kaksi vuotta sitten ostin Eurokankaasta vihreää kosteussuojakangasta (samalla ostin sitä punaista omaan takkiini) ajatuksena tehdä siitä vauvalle välikausipuku. Ja kyllä, siitä todellakin tuli sellainen! Kesken se kyllä oli koko talven ja ommellessa mietin, ettei ole mitään järkeä tehdä lapsen kosteussuojahaalaria itse. Mutta nyt kun se on valmis ja kelitkin alkavat olla juuri sopivat että voimme sitä käyttää, olen hyvin iloinen! En tiedä miten hyvin se pitää kosteutta loitolla, sillä saumoja ei ole teipattu, mutta sopiva se on ja kivan kevyt ja hauskan näköinen. Onhan sitä siinäkin.

Kaava on Suuri Käsityölehdestä 4/2005. Valitsin koon 74 koska se näytti leveyden puolesta passelilta, ja lisäsin pituutta selkään ja lahkeisiin. Hupun muutin tavallisesta pyöreästä hiippamalliseksi.

Puku näyttää jotenkin ufolta kun vetoketju on ylös asti kiinni, joten avataanpa hieman...

Vuorina on Myllymuksujen löytökankaista tilattua vuoritikkiä, joka on mielestäni aivan ihanan sinistä. (Sitä näyttää itseasiassa olevan vieläkin siellä tyrkyllä, ja harkitsen tilaavani lisää jemmaan ennen kuin loppuu...)

Lappukokoelmasta löytyi sopivan värinen kokolappu ja tosiaan tästä tuli nyt aika lailla ysikymppinen.

Näin pelkästään päälle puettuna huomaa, että hihat ja lahkeet on vielä vähän reilut... Hienoa, menee toivottavasti syksylläkin.

Hihansuihin piti tulla alunperin tavanomaiset kuminauhakiristykset kuten lahkeissakin on, mutta sitten tuli mieleen, että ryppyinen haalarikangas paljasta rannetta vasten saattaa tuntua ikävältä. Laitoinkin resorirannekkeet - nämä vanhat Reiju-merkkiset akryylia ja villaa olevat valmisresorit sopivat tarkoitukseen kuin nenä päähän! Näin tehden hihoistakin tuli sitten pitemmät ja hyvä niin.

Sarjassamme tämän tekisin toisin: hihojen heijastinnauhat ovat typerässä paikassa, sillä ne jäävät kintaiden alle piiloon. Heti ommeltuani ne paikoilleen tajusin asian ja harmittelin, etten ommellut pystysuuntaisia heijastinraitoja hihan keskelle. No, kyllä tämän asian kanssa voi elää... hupussa ja lahkeissa on myös heijastimia.

Hupun heijastin on tuollainen valmis heijastava merkki jonka olen jostain saanut. Laitoin sen väärin päin, sillä arvelin hupun roikkuvan enimmäkseen niskassa, jolloin merkki onkin oikein päin. Hupun reunasaumaan on ommeltu kuminauhaa kuten omassa takissanikin. Tulee niin kivan näköinen noin.

Huppu päässä -kuvia ei oikein saanut otettua - taitaa huppu olla Otson mielestä vähän liiankin suojaava...

En tiedä miten hyvin tämän kangas kestää kulutusta. Polviin olisi voinut kyllä laittaa vahvikkeet jos olisi älynnyt.

Joskus talvella ostin kirpparilta tuon puuvillamyssyn, ja se sopiikin ihan kivasti haalariin.

Haalarin viruessa ompeluhuoneessa keskeneräisenä taisin luvata useampaakin otteeseen itselleni, että saan tehdä sitä ja sitä, sitten kun haalari on valmis. En enää muista mitä se oli mitä piti tehdä... Sen sijaan kävin tänään Eurokankaassa vähän hömpsyttelemässä. Tarkoitus oli ostaa kaavapaperia ja katsastaa löytyisikö verkkarikangasta. Kaavapaperin muistin (kun niitä kassan luona oli isoja rullia pystyssä) mutta kangasostoksissa lipsahdin kunnolla trikoopalojen suuntaan. Monen kympin edestä ihania kuoseja, hupsista. Kaikille on joku ajatus ja ostoperuste olemassa, mutta nähtäväksi jää mitä näistä syntyy.

Kameran tyhjennystä

Maaliskuuta teille kaikille! Kohta on valmistumassa - toivon mukaan - yksi isompi projekti, joten sen alta halusin tyhjentää kameran ja lätkiä tänne mitä lätkittävänä on. Vähän sekalaista settiä.

Neulottua. Yhteen uuteen projektiin sopivia puuvillalankoja etsiessä törmäsin kauan sitten neulottuun puseroon, joka oli vailla enää muutaman langanpään päättelyä. Tein tämän Linnealle kaiketi vuonna 2008, mutta se oli ensin liian iso ja sitten ei ollutkaan mieluinen, joten se viimeistely jäi tekemättä. Nyt huomasin, että pusero voisi sopia Aavalle, sekä kooltaan että tyylillisesti, joten otin neulan kauniiseen käteen ja pujottelin ne roikkumaan jääneet päät - kaikki viisi! Pusero on tehty puuvilla(sekoitte)isista purku- ja jämälangoista pyörönä neuloen.

Todellakin, sopiva on, ja Aava ensin hyväksyikin puseron, mutta vähän aikaa pidettyään totesi, että kaulus on liian korkea ja hankaa. Niin että valmiiksi tuli kaikkien näiden vuosien jälkeen, mutta onkin heti korjausta vailla. Hö. Mutta todellakin, pääntieresori on omasta mielestänikin turhan leveä, joten täytyy kai sitten jossain välissä ottaa vielä puikotkin kauniisiin käsiin. Ihme ikuisuustekele tämäkin.

Vaippoja. Sain naapurilta kassillisen kirpparituomion saanutta vaatetta, ja niiden joukossa oli kaksi coolmax-neuloksista paitaa - ilmeisesti jonkinlaisia urheilupaitoja. Hoksasin heti, että niistä saan ilmaista vaippamateriaalia, ja niinpä sitten innostuinkin vaihteeksi vaippaompeluista. Silppusin ensiksi kuninkaansinisen Itellan mainospaidan ja siitä tuli sisäpinnat kahteen AIO:hon. Kaava on sama Suuri Käsityölehden L-kokoinen kuin siinä syksyllä tekemässäni, tarroilla vain tällä kertaa.

Nämä tuli tarpeeseen, sillä Otso on kasvanut joistakin entisistä taskuistaan ulos, ja muutenkin AIO:t miellyttää helppoudellaan tätä nykyä. Näissäkin on pitkät ulosvedettävät imuläpät, jotka on tehty tällä kertaa joutilaista bambuneuloksista.

Itselle. Tekaisin ne edellisessä postauksessa aiotut mustat paidat pois mielenpäältä kukkumasta. Ensin leikkasin Myllymuksuilta ostetusta tencelpalasta hihattoman paidan muokaten kaavaa, joka oli 2000-vuoden jossain Käsityölehdessä. En ole tyytyväinen, tähän tuli liian pieni pääntie joten näyttää miesten paidalta! Kelvannee kuitenkin vaikka lenkkeilyyn tms. kesällä. Ja mustista vaatteistahan ei saa selkeitä kuvia, joten jotakin sinne päin nyt vain.

(Huh, Aavan ottama kuva muistutti taas armotta siitä, että vaikka lastenhoito ja lumityöt kyllä kasvattavat habaa ihan omiksi tarpeiksi, niin allit eivät mihinkään säikähdä. Kevään ohjelmaan voisi sisällyttää vähän ojentajatreeniä, niin olisi sitten kesällä kivempi pitää hihattomia vaatteita...)

Trikoopalasta sai hihattoman jälkeen leikattua juuri sopivasti vielä pitkähihaisenkin paidan. Kaava on raglanhihainen malli, peräisin jostain Ottobresta ja olen sen piirtänyt jo kauan sitten mutten kokeillut kertaakaan. Nyt tuli todettua että hyvä on kaava. Tällä voisin lisääkin tehdä, jotain vähän iloisemman värisiä.

Mustaa tenceliä jäi jäljelle muutamia paloja, ja innostuin niitä käyttämään apuna yhdessä tuunauksessa. Jo vuosia sitten kiikutin kierrätyksestä kotiin pikkukukkaisen trikoomekon, tai mikä tämä nyt onkin. Nätin ja laadukkaan näköisen kankaan vuoksi. Ajattelin että ompelen siitä vaikka paidan itselleni, mutta se profekti on siirtynyt ja siirtynyt...

Nyt tuli mieleen että ehkäpä en leikkaakaan mekkoa paloiksi, vaan muokkaan vain hieman. Ompelin mustasta tencelistä kapeat jatkot hihoihin, leikkasin pääntietä vähän avarammaksi ja kanttasin sen myös mustalla. Helmaa lyhensin vähän ja olkasaumoihin ompelin kapeaa kuminauhaa jotta sain hihanistutuksen nousemaan vähän ylemmäs.

En tiedä tuleeko pidettyä. Onhan tämä parempi kuin alkuperäinen, mutta jotenkin en tunne oloani oikein kotoiseksi tässä. Pöh, tulikohan tehtyä turhaa työtä. Ehkä joskus kuitenkin leikkaan tästä sen perus paidan...

Ja niin, se syy miksi noita mustia paitoja aloin tehdä, oli se edellisen postauksen kukkamekko. Ette saa sovituskuvia edelleenkään, sillä kun sovitin mekkoa mustan hihattoman päälle, totesin, että - hyvänen aika! - sehän onkin liian pieni. Liian kireä puettavaksi toisen paidan päälle. Ja liian avokaulainen pidettäväksi yksinään. Lähtee todellakin huutikseen jahka jaksan naputella. Sellaista mekkotuuria täälläpäin, alkaa tuntua että edelleenkään en ole mekkotyyppiä vaikka muuta ehdin jo välillä kuvitella.

Löytö. Jos tämän postauksen käsityöt eivät erityisemmin sykähdytäkään, niin tämä kierrätyskeskuksen löytöni kyllä sykähdyttää sitäkin enemmän! Tuoli jollaista olen kaivannut elämääni, 15 euroa.

Niin sympaattinen on tämän uusi olohuoneen asukki, että jatkuvasti siihen tungeksii porukkaa...

Itse olen toistaiseksi saanut siinä istahtaa rauhassa, kun olen tehnyt sen aamukuudelta... mutta eiköhän meillä ole edessä vielä monta antoisaa vuotta.

Loppukevennys:

Leivottua. Päätin tässä eräänä päivänä leipoa pullaa, pitkästä pitkästä aikaa. Pullapitkoja en ole tehnyt kuin joskus teininä viimeksi kai. Enkä koskaan ole oppinut letittämään niitä oikein, kuten sain taas todeta. Vaikka onhan se omalla tavallaan ihan kauniskin.