perjantai 29. lokakuuta 2010

Vihreää

Yksi imetyspaita lisää. Vihreä viskoosisen tuntuinen trikoo löytyi Huuto.netistä ja on minusta aivan ihanaa, vaikkei pieni pistekuvio isoa ihmistä niin hirmu hyvin puekaan. Tämän paidan "uutuutena" on framilon ja pari lisäsenttiä pituutta imetysluukun päälimmäisessä reunassa - nyt luukku asettuu siistimmin kuin edellisissä paidoissa.


Sivusaumaan tökkäsin pilvimerkin - en näitä ole oikein aiemmin osannut käyttää vaikka ovat olleet painettuna jo pitemmän aikaa. Tässä nyt kuitenkin törröttää yksi. Vihreitäkin olisi ollut mutta ajattelin että vastavärinen on hauskempi.


Alemmassa kuvassa värisävy on oikeampi, joskin vähän liian vaalea. Voi tätä hurmaavaa vuodenaikaa ja näitä valokuvaustaitoja!

Paita valmistui toissapäivänä; tänään tuunasin Otso-vauvan kirppari-Lindex-housut kivemmiksi ja isommiksikin resorilisäyksillä. Sopivaa yksiväristä resoria ei löytynyt tähän hätään ja päätin että raidallinen saa kelvata.


Kuvassa sekä lahkeiden että vyötärön resorit on taitettu kaksinkerroin. En tiedä leikkasinko niistä turhaan niin pitkät: ehtiikö housuista loppua leveys ennen kuin resoreita tarvii suoristaa..

Tässä vähän aikaa sitten kävin paikallisella pikkukirppiksellä ja sieltä tarttui mukaan tällainen neulepuku.


En voinut vastustaa noita raitoja (kyllä, kova vihreä-villitys on päällä) vaikka pitkien hihojen ja lyhyiden lahkeiden yhdistelmä vaikuttaa jokseenkin järjettömältä. Puku on puuvillaa ja sen kokoinen että saattaisi olla Otsolle sopiva ensi kesänä. Jotenkin tuota täytyy tuunata mutta en tiedä vielä miten. Järkevintä olisi varmaan katkaista puvusta neuletakki, millaisena sille olisi varmimmin ja eniten käyttöä. Vähän kuitenkin houkuttaisi lyhentää hihoja tai poistaa ne kokonaan, jolloin tuosta saisi hauskan helleasun. No, täytyy jättää asia hautumaan sillä kesään on vielä niin kovin pitkä aika..

Ei kommentteja: