perjantai 31. heinäkuuta 2009

Kesämenojen välissä

Kaikenlaista ohjelmaa ihmisellä näin kesäisin, ettei kerrassaan blogia ehdi päivittää. Eikä aina ommellakaan, mutta välillä sentään.

Nukelle omat sopivat päiväkamppeet, onpahan vaihtelua siihen aiemmin tekemääni unihaalariin.



Trikoon ja velourin jämäpaloista, ja kaavat sain kehitellä taas itse. Osin sen unipuvun pohjalta. Tunikassa on selkäpuolella tarranauhakiinnitys ja housuissa kuminauhavyötärö. Nämä tein jo varmaan pari viikkoa sitten.




Kasseja aina tarvitaan, mutta aika nihkeästi niitä on tullut ommeltua vaikka aina kovasti aion.

Tämän kukkakassin päällinen on ollut leikattuna jo yli vuoden - viime kesänä valmistui "sisaruksista toinen" erilaisella sisuskankaalla. Tähän uudempaan en kylläkään tehnyt sivutaskua, koska ei sellainen kovin käteväksi osoittautunutkaan. Keltainen sisus on vanhaa vauvalakanaa.

Nämä seuraavat menee enempi korjausompelun puolelle, ja ovat vähän sillä rajalla että viitsiikö blogata, mutta oli niissä oma hommansa kuitenkin, joten ihan sen takia vaan.

Miehelle uusiokalsarit kaksista vanhoista resuista, entiseen tapaan. Nämä kalsariompelukset ei jaksa enää kovin innostaa, nyt kun uutuudenviehätys on mennyttä. Teen niitä silti koska en ole vielä löytänyt mistään kaupasta Reilun Kaupan valmisversioita. Ja vaikka löytäisinkin, niin tämä keksimäni uusiokalsari-idea nyt vaan on liian hyvä heitettäväksi roskakoppaan.

Toinen korjaustyö on lapsen unipaita, jonka löysin kotikodon jemmasta käyttämättömän oloisena. En tiedä onko minun vai siskon peruja, mutta kokomerkintänä oli 130. Ajattelin pienentää puseron Linnealle sopivaksi, mutta Made in Portugal -teksti lapussa viittasi siihen että vaate on syytä kutistaa pesussa ennen kuin leikkaan mitään. Onneksi kutistin. Paita leveni ja lyheni aika tavalla, ja resorit puolestaan kitsahtivat - tuloksena aika kaamean laatikkomainen vaate. Ratkoin helmaresorin ja hihat irti ja sivusaumat auki. Leikkasin paidalle uuden mallin tyköistuvammalla, 110-kokoisella kaavalla. Hihoihin ja pääntiehen jätin alkuperäiset resorit, joten pääsin helpolla ompelutöissä. Näyttää ihan kivalta unipaidalta nyt.

Sokerina pohjalla sentään yksi vähän vakavammin otettava ompeluskin. Tein itselleni paidan/tunikan jonka kaavat piirsin jo puolitoista vuotta sitten Suuri Käsityölehden numerosta 1/08. (Sama kaava on muuten lehdessä 9/08!) Ohuen raitatrikoon puolestaan ostin Eurokankaasta jo silloin kun odotin Aavaa - piti tekemäni imetyspaita. Huolellisesti marinoidut aineosat siis. Kiva oli tehdä ja ihan kiva tulikin.














Vähän tuo kirraa kainaloista - kai mulla on sitten isot olkapäät tai jotain. Jos tekis suurempaa kokoa niin se ehkä menis toisen paidan päälläkin talvella. Mutta vielä on kesää jäljellä!
















1 kommentti:

Mirka kirjoitti...

Sie olet niin taitava! Tuo tunika on taas tosi ihana :) Pitäskin yrittää saaha aikaseks välillä itelle jotain, jotenkin sitä aina vaan päätyy tekeen lapsille (kellä on jo ennestään liikaa vaatetta...)