perjantai 6. maaliskuuta 2009

Nyhjää tyhjästä -toppatakki henskelihousujen pariksi

Tänä talvena olen harmitellut, kun Aavalle ei ole ollut kaksiosaista toppapukua kauppareissuille ja muuhun sellaiseen. Tai on ollut ne edellisen postauksen henskelihousut, jotka Linnealta jäivät ja jotka ovat alkaneet olla jo Aavalle sopivat. Vaan kun ei ole ollut niihin takkia. Linnealle tuli hommattua silloin viime talvena niin suuri takki, että Linnea käyttää sitä edelleen..

Moneen kertaan ehdin tässä talven mittaan suunnitella takin ostamista ja ompelemistakin, mutta oikein mikään suunnitelma ei ottanut tuulta alleen. Oikeastaan vasta sen jälkeen kun olin saanut sen vihreän retrokangastakin valmiiksi, tuli kunnolla sellainen olo, että no kyllähän minä yhden toppatakin tekaisen niin päästään siitäkin ongelmasta. Kangasrintamalla vaan oli vähän köyhää... paljon kaikenlaisia paloja mutta kun mielessä oli koko ajan ollut yksivärinen takki kuviollisten housujen pariksi.

Sitten yhdestä kirjaston vanhemmasta Ottobresta löysin simppelin tikkitakin kaavan, josta pääsin liikkeelle. Lopputulos ei tosin laisinkaan muistuta lehden mallitakkia. Tämä on niin nyhjää-tyhjästä kuin takki voi olla, ja siihen nähden olen siihen tyytyväinen. Eipähän tarvinnut ostaa muuta uutta kuin vetoketju (tai oikestaan kaksi, kun ostin ensin liian pitkän...).














Kuten kuvasta näkyy niin hihat ja hupun sain leikattua housujen jämäkankaasta. Miehustan leikkasin taas omien housujeni jämistä. Se on sitä laminoitua Luhtaa, ja niin jäykkää, ettei sitä oikein muuhun osaan takkia viitsinyt laittaa. Olisi tuosta kyllä tullut kivempi jos väripinnat olisi jakanut jotenkin muuten kuin tuohon iänikuiseen ysärihupparityyliin. On niin kiiltävääkin tuo Luhta, että niin on kuin nahkainen manneliivi olis vedetty laskettelutakin päälle... no se siitä harmituksesta, koska oikeasti ehdin päästä jo asian yli ja ihan tykästyä tekeleeseeni. (En tiedä mitä kuvalle tapahtui, kun siinä näkyy tuollainen raja keskellä. Ei se siihen kuulu; vetoketju reunakantteineen on kyllä ihan suora ja yhtenäinen oikeasti. :P )

Takin vuoriksi riitti samaa hopeaista tikkukangasta kuin mitä housuissa on. Tulikin täten käytettyä aika tarkkaa hyödyksi se vuosituhannen vaihteen ostokseni. Huppuun ei tikkiä riittänyt, enkä siihen sitä halunnutkaan. Halusin jotain pehmeämpää, mutta sen löytäminen taas meinasi tuottaa vaikeuksia etenkin takin värimaailman vuoksi. Lopulta päädyin uhraamaan loppupalan vaippoihin käyttämääni luonnonvalkoista mikrofleeceä. Se oli yksinään vaan niin ohutta, että vuorasin sen ohuella vanulla, jota ratkoin irti yhdestä vanhasta roskiksesta pelastetun toppiksen raadosta. Että sen verran kierrätystä tuli tähänkin ompelukseen mukaan. :)














Takin etureunoissa on vinokaitalehuolittelu samaan tapaan kuin retrotakissa. Se on niin helppo tapa, ja tässä rikkoi sentään vähän tuota miehustan yksivärisyyttä. Kuten myös taskut tekee. Hupun reuna on tehty myös kuten retrotakissa. Tähän nyt ideoin sitten vielä tuollaisen nepparilla kiinnittyvän lärpäkkeen vetoketjun yläpäähän, niin pysyy kaula-aukko napakammin kiinni eikä tule se vetskarin pää ihan leukaan asti.

Tämäkin takki joutui vähän aikaa odottelemaan vielä sitä vetoketjua, koska tosiaan ensimmäinen ostamani ketju olikin liian pitkä. Eilen kuitenkin takki pääsi vihdoin ensimmäistä kertaa käyttöön:



Kokonaisuutena puku näyttää Aavan päällä ihan hauskalta! Livenä näyttää vielä hauskemmalta kuin kuvissa - kun tyttö liikkuu niin yksivärisen miehustan jäykkä liivimäinen ilme hälvenee aika tavalla. Olenpa nyt iloinen! Ja eiköhän puku mahdu sitten ensi talvenakin vielä, syyspuolen ainakin.

5 kommenttia:

Maria kirjoitti...

Tosi hieno setti! Nostan hattua :) Tuo kuviollinen kangas on tosiaan aivan ihanaa, voi kun löytäisi jotain vastaavaa meidän kevättakkiin.

-miu- kirjoitti...

Kivan näköinen asu! Eikä aina tarvitse tosiaan hankkia uutta, kun osaa olla luova :) Itselle ainakin tulee hyvä mieli, kun saa jonkun nurkissa pyörineen jutun käytettyä loppuun, ja vielä niin, että lopputulos on itseä miellyttävä.

Merith kirjoitti...

Hieno setti :)

Miia kirjoitti...

Tosi nätti asu! Voi että kun osaiskin ite tehdä kaikenlaista kivaa. Ihan olisin uskonut tuon takin kaupasta ostetuksi :)

SariH kirjoitti...

Hienot toppavermeet!

Sari (Kestoilua ja käsitöitä)