Kesä

 

Tämä hengästyttävä vuodenaika. Viikonloppuna kuvasin arkoina avautuvia silmuja ja ulkoilutin kokeilevasti varpaitani. Pari päivää siitä vein jo lapset uimaan! Otso puolestaan vei minut tänään ex tempore -kevätretkelle, näkemään puluja ja pääskysiä, laivoja ja laitureita. Sitä poikaa veri vetää vesille mutta maakrapuäiti ei osaa auttaa.

 

Se tavallinen tarina: vuodenaika vaihtuu ja aina puuttuu jokin ajankohtainen asuste. Tänä aamuna se puuttuva oli napakka kesäpäähine pikkupojalle. Vanha kärpässienimyssy sai siihen hätään kelvata mutta kerhon aikana ompelin lippapipon kaavalla, jonka printtasin Noshin sivuilta kankaiden yönä. Malliin kuului tupsukin mutta sen jätin pois kun tuntui liian talviselta. Otso tykästyi mutta itse en (tietenkään) ole ihan tyytyväinen. Ehkä liian pitkä kesäkäyttöön? Liian pipo, niinpä niin.

 

Ihan kohta tulossa kierrätyssortseja ja tilkkupaitoja, lupaan kuvata ne lähipäivinä!

Merenalainen

Aava toivoi viime kesänä itselleen merenalaista mekkoa. Kuulemma siis sellaista missä on kalakuvioita ynnä muita merellistä. Enpähän tietenkään siihen hätään mistään sellaista kangasta löytänyt - jos nyt edes etsin, ja asia jäi. Joulun tienoilla sitten kuitenkin löysin Metsolan alennusmyynnistä määritelmän mukaista trikoota joten pitihän sitä tilata.

 

Tuli mekko kuminauharypytyksillä ja loppupalasta pienemmälle paita. Ei ihan riittänyt, piti vähän soveltaa kera vihreän tilkun.

 



 Vaikka taustana on talvenjälkeinen nurmikko, niin minulle tulee kuvasta heinälatofiilis!

 Ilmat meni niin kylmiksi ettei sovituskuvia voi nyt ulkona ottaa...

 

Tein tänä vuonna simaa ja munkkeja ensimmäisen kerran vuosikausiin. Kaksi sitruunaa, yhteensä 6 dl sokereita, ripaus hiivaa, kaksi päivää pöydällä ja viikko kylmässä - tällä kaavalla voisin ensi vuonnakin tehdä. Munkit ovat vaihteeksi rouheisia anismunkkeja ja vähän turhan suuria. Hauskaa vappua! 

 

 

 

Loman jälkeen

 

 

 

 

 

Pääsiäisvapaa takana, tiistaiaamu tuntui vähän karulta mutta kyllä se siitä. Päässä uusi pipo, ritaripuvun jämistä ommeltu, ihan jees. Kevät on totta, ulkona riittää tutkittavaa. Paperinkeräyksestä noukin Kotilieden ja bongasin siitä virkatun pöllön. Linnea puolestaan taiteili isomummulta saamaansa tyynyliinaan omat kuviot. Sima jäi vielä pullottamatta, kukahan jaksaisi..?

Pääsiäisen olentoja

Otsolle kerhon naamiaisia varten askartelin ritariasun, mallia otin viime kevään Käsityölehdestä (5-6/2013). Verkkomaisen näköinen neulos osui silmään Kangas- Mallassa, sitä sieltä tilasin metrin pätkän mutta muut materiaalit löytyivät kotoa. Olisi muuten vähempikin riittänyt kuin metri, mutta kiireessä vilkaisin vain lehden antamaa menekkiä, ei olisi pitänyt (taaskaan) uskoa.

 

Viittaan löytyi kierrätyskankaita ja heijastavaa nyöriä kiinnittimeksi. "Tunikaan" ja kypärähuppuun leikkasin vuorit kulahtaneista T-paidoista. Vyöksi löytyi joskus jostain lasten housuista irti ratkottu vyötärökaitale, juuri sopivan mittainen. Ja miekka... Se on ihan pahvia, ilmastointiteippiä ja sellaista jääkiekkomailaan kieputettavaa teippiä. Ensimmäisen kerran puku ehti palvella jo palmusunnuntaina, ilman miekkaa ja vyötä silloin.

 

Tällainenkin otus on nähnyt päivänvalon. Aavalle kauan ruinaamansa nalle. Kaava on Suuri Käsityölehdestä 4/1992. Kankaaksi löytyi jämäpala babycordia ja vähän joustofroteeta korviin ja tassuihin. Sisuksiinsa nalle ahmikin sitten aikamoisen läjän saumurisilppua ja muuta samansuuntaista. Näitä nalleja olen joskus nuorempanakin tehnyt ja aina niistä tulee omia persooniaan.

 

Ihan siitä ilosta...

 
 

 

 

 

 

 

 

 

 ... että mulla on uusi puhelin, jolla saa jopa kelvollisia kuvia. Nyt on kamera aina mukana - jokohan taas innostuisin kuvaamaan niitä käsitöitäkin?

 

(Alimmissa kuvissa se viimeisin valmistunut, Otson kevyempi myssy kevätsäihin. Kylläpä meni monta päivää yhteen pieneen pipoon: kolmosen puikolla ohuita purkuvilloja 4o4n.)

Maaliskuun maistuvat

Tekeepä mieleni vaihteeksi julkaista pari reseptiä. Tässä kuussa olen näitä kahta leivonnaista tehnyt kumpaakin useampaan kertaan, joten kyllä täytyy olla hyvää. Olkoon siis ohjeet tallessa täällä(kin).

 

Feta-vihannespiirakka

 

Pohja:

 

1 dl kaurahiutaleita

1 dl täysjyvävehnäjauhoja

2 dl vehnäjauhoja

ripaus suolaa

1 tl leivinjauhetta

1 dl (oliivi)öljyä

3/4 dl kylmää vettä

 

Kuivat aineet sekaisin, sinne sekaan öljy ja vesi. Jätä odottamaan siksi aikaa kun valmistat täytteen.

 

Täyte:

 

1 sipuli

1 iso paprika tai kaksi pientä (mielellään eri väriset!)

voita tai öljyä paistamiseen

muutama kukinto valmiiksi keitettyä parsakaalta

100-150 g Patrosta tai muuta "feta"juustoa

10 oliivia

2 munaa

2 dl kermaa

1 tl kuivattua basillikaa

1-2 dl (vahvanmakuista) juustoraastetta

 

Pilko sipuli ja paprikat ja kuullota rasvassa. Jätä loppulämmölle muhimaan siksi aikaa kun laitat muut ainekset kuntoon. Painele taikina matalaan piirakkavuokaan (halk. 25-30 cm) pohjalle ja reunoille. Pilko parsakaalet, oliivit, feta ja levitä pohjalle. Levitä myös sipuli-paprikaseos. Sekoita kerma muniin ja mausta basillikalla. Kaada täyteainesten päälle ja ripottele lopuksi juustoraaste pintaan. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia tai kunnes pinta on saanut sopivasti rusketusta. Anna jäähtyä hieman, nauti lämpimänä.

 

 

Kuva on kamala, mutta kiinnostus ei parempien kuvien ottamiseen riitä silloin kun tätä on tarjolla. Hyvää myös uudelleen lämmitettynä! Ja täyteaineksia voi jonkin verran varioida, olen kasviksina käyttänyt myös tomaattia ja kesäkurpitsaa, mutta tämä paprika-parsakaali -yhdistelmä oli omaan suuhuni herkullisin.

 

Olen pitempään kaivannut hyvää piimäkakun ohjetta. Useat näkemäni ohjeet ovat sellaisia mihin ei tule munaa lainkaan, mutta minusta kakku kuin kakku nyt vaan on parempaa munalla kuin ilman. Kerran sitten löysin netistä sopivannäköisen, munallisen ohjeen, sitä vähän muokkasin mieleisekseni ja tässä on lopputulema.

 

Pippurinen piimäkakku

 

3 munaa

1 3/4 dl intiaanisokeria

175 g sulatettua voita

3 dl piimää

2 1/2 dl vehnäjauhoja

2 dl täysjyvävehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

1/2 tl maustepippuria

1 tl neilikkaa

2 tl inkivääriä

2 tl kanelia

kunnon kourallinen rusinoita

 

Riko munat ja vatkaa sokeri sekaan. Jätä odottamaan siksi aikaa kun laitat muut ainekset kuntoon - täysruokosokeri on usein paakkuista ja paakkujen kannattaa antaa rauhassa liueta kananmunaan. Sulata voi ja anna jäähtyä. Voitele ja jauhota 1 1/2 litran vetoinen kakkuvuoka. Sekoita kuivat aineet keskenään ja rusinat niihin. Kun sokeri on liuennut, vatkaa seos kunnolla vaahdoksi. Sekoita joukkoon vuorotellen piimää, voita ja jauhoseosta. Taikina jää aika löysäksi. Kaada vuokaan ja paista 150-175 asteessa (uunista ja vuoasta riippuen) ainakin tunti. Kakku on kypsää kun se alkaa hieman irrota vuoan reunoilta ja pinta tuntuu kiinteältä.

Kakku on hyvää heti lämpimänä, seuraavana päivänä huoneenlämpöisenä vielä parempaa, sitä seuraavanakin takuulla - jos sitä on jäljellä. Sanovat että piimäkakku on säilyvää ja paranee vanhetessaan, mutta tästä en osaa sanoa, sillä se ei koskaan säily meillä niin kauan että ehtisi kokeilla...

Ompelemiani vaatteita en ole taas viime aikoina jaksanut kuvata, mutta kuvasin sentään patalaput, jotka taannoin uudistin. Vuosikausia palvelleiden lappujen vanha tilkkupinta oli karmeassa kunnossa, joten verhoilin pinnat piiloon omenakankaan jämäpalalla. Samaa omppua roikkuu keittiön ikkunassa, joten on nyt sitten yhteensopivaakin vielä. Omenanvihreä vinokantti on kirpparilta ja sekin riitti just eikä melkein. Kyllä nyt kelpaa paistaa kakkuja ja piirakoita!

 

Pakkasaamu

Meidän ekaluokkalainen se on sellainen, jota ei meinaa saada pukemaan päälleen juuri mitään. Mitään lämmintä. Eskaritalvi mennä sinniteltiin vanhan akryylineuleen turvin, kun mikään villavaate ei kelvannut. Tänä talvena ei ole kelvannut enää sekään.

Ei auttanut muu kuin suunnitella neidin itsensä kanssa villavaate joka miellyttäisi. Ja kriteerit olivat pääpiirteissään: lyhythihainen pinkki mekko. Tarkemmista yksityiskohdista sovittiin sitten työn edetessä.

Lanka löytyi omista jemmoista. Purkasin monta vuotta sitten virkkaamani pikkutytön Nalle-lankaisen villatakin, joka ei ollut aivan onnistunut. Yhden kokonaisenkin lankakerän löysin ja lisäksi jotain pientä purettua ja purettavaa. Sopivia Kool Aid -värejä löytyi yllättäen Huuto.netistä. Pataan päätyivät muistaakseni maut Soarin strawberry lemonade ja Watermelon, useampi pussi kumpaakin. Yritin saada tasaista tulosta mutta vyyhti oli paksu ja vähän kirjavaahan siitä väkisinkin tuli. Aavan mielestä lanka oli juuri hyvä.

Neulomisen alkuun pääsin joskus loppiaisen jälkeen, ja kunnianhimoinen tavoite oli saada mekko päälle helmikuuksi. No ei ihan onnistunut, pari viikkoa pitkäsi meni, mutta syytän vesikelejä, jotka vähän nakersivat neulomisintoa. Tälle viikolle oli luvassa vähän taas pakkastakin joten otin viikonloppuna loppukirin ja valmista tuli.

 

Aloitus helmasta pyörönä, hihat tehty resorin verran pitkillä puikoilla ja sitten yhdistetty miehustaan, minkä jälkeen raglankavennukset. Etu- ja takapuoli on samanlaiset, joten ei ole niin väliä kummin päin tämän pukee... Ja aika sievästi se langan kirjavuus tuonne mallineuleeseen hukkuu PAITSI että kainaloiden alle sitten piti muodostua tuollainen tumma vyöhyke, mur.

 

 

Pintaneule on mummolta opittua, joka neljäs kerros reikiä ja muuten ikään kuin 3x2 joustinta. Helppo tehdä ja lopputulos on kivasti möyheä ja joustava. Olen toiveikas että joustavuutensa ansiosta mekko menee ensi talvenkin.

 

Tänä aamuna mittari näytti muutamaa pakkasastetta ja Aava lähti kouluun villaa yllään. Kyllä lämmittää äidin sydäntä.