perjantai 29. heinäkuuta 2011

Vielä on konttailukesää jäljellä

Vaikka kesä alkaa uhkaavasti huveta, halusin vielä paikata juniorin konttailukelpoisten kesähousujen vajetta. Jodhpur-housujen kaava Ottobresta 3/2010 pääsi kokeiluun, koko 74. Materiaaliksi löytyi ohutta collegea oleva pusero, jonka joskus ostin itselleni kirpulta, mutta joka ei ollutkaan käytännöllinen ja päätyi siksi materiaalilaatikkoon. Pusero oli niin lyhyt, että jouduin leikkaamaan housupalat vyötäröstä matalammiksi ja laittamaan jatkeeksi resoria puseron helmasta.


Kivat valehalkiot ja niissä napit - helppo tehdä mutta napit olisi kannattanut ommella paikoilleen jo ennen lahkeiden sisäsaumojen ompelua!


Näistä tuli lähestulkooon täydelliset. Hauskan näköiset ja lahkeet ovat juuri sopivan lyhyet ja kapeat etteivät joudu jalan alle pystyyn noustessa. Se vyötärö olisi saanut olla vähän korkeampi, mutta menee näinkin varsinkin jos paidan helma tulee päälle.



Sain viime yönä valmiiksi myös yhden epäonnen tekeleen. Tästä piti tulla alunperin hellehaalari, mutta malli olikin selästä liian lyhyt ja jouduin katkaisemaan paidaksi. Toinen vastoinkäyminen tapahtui neppien kanssa. Laskin väsyneenä jotenkin väärin, että mustia neppejä riittäisi, mutta nehän mokomat loppuivatkin kesken. Ajattelin että ok, vaihdan ne vihreisiin ja nepitin toisen olan valmiiksi niillä. En sitten kuitenkaan saanutkaan mustia irtoamaan, vaikka luulin tietäväni tekniikan jolla nämä KAM-nepit saa irti... Paita jäi eriparineppiseksi, koska en halunnut että kangas reikiintyy.


Paita on iso ja hassun näköinen. Hihat ja takakappale on tehty omasta vanhasta T-paidastani, joka oli ihanan laadukasta trikoota ja jonka printillisen etukappaleen käytin aikoinaan yhteen vaippaan. Tilkkuja oli hauska yhdistellä, mutta jotenkin tämä ei vaan näytä vauvan vaatteelta. Mahtuu varmasti vielä ensi kesänäkin - jospa sitten näyttäisi vähemmän hassulta...

3 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Onpas mukava blogi täällä! Tuli tuosta mielestäsi epäonnistuneesta lasten paidasta mieleen, että sopisiko siihen jokin ärhäkkä painatus tai applikaatio eteen? Molempi näyttää sinulta luontuvan! :)

kewa kirjoitti...

Housut ovat oikein onnistunut!!! Ja minä tykkään paidasta, mielestäni kivat ne tilkkujutut ja idea on upea. Ei haitta ne eripari napit (minulla ei onnistu napitus koskaan, aina jotain menee pieleen vaikka miten tarkka yritän olla), tuo lisäilmettä.

Ida kirjoitti...

Ihana tuo paita! Tykkään myös norsu haalarista, joka on aiemmassa postauksessa :)