Ihan siitä ilosta...

 
 

 

 

 

 

 

 

 

 ... että mulla on uusi puhelin, jolla saa jopa kelvollisia kuvia. Nyt on kamera aina mukana - jokohan taas innostuisin kuvaamaan niitä käsitöitäkin?

 

(Alimmissa kuvissa se viimeisin valmistunut, Otson kevyempi myssy kevätsäihin. Kylläpä meni monta päivää yhteen pieneen pipoon: kolmosen puikolla ohuita purkuvilloja 4o4n.)

Maaliskuun maistuvat

Tekeepä mieleni vaihteeksi julkaista pari reseptiä. Tässä kuussa olen näitä kahta leivonnaista tehnyt kumpaakin useampaan kertaan, joten kyllä täytyy olla hyvää. Olkoon siis ohjeet tallessa täällä(kin).

 

Feta-vihannespiirakka

 

Pohja:

 

1 dl kaurahiutaleita

1 dl täysjyvävehnäjauhoja

2 dl vehnäjauhoja

ripaus suolaa

1 tl leivinjauhetta

1 dl (oliivi)öljyä

3/4 dl kylmää vettä

 

Kuivat aineet sekaisin, sinne sekaan öljy ja vesi. Jätä odottamaan siksi aikaa kun valmistat täytteen.

 

Täyte:

 

1 sipuli

1 iso paprika tai kaksi pientä (mielellään eri väriset!)

voita tai öljyä paistamiseen

muutama kukinto valmiiksi keitettyä parsakaalta

100-150 g Patrosta tai muuta "feta"juustoa

10 oliivia

2 munaa

2 dl kermaa

1 tl kuivattua basillikaa

1-2 dl (vahvanmakuista) juustoraastetta

 

Pilko sipuli ja paprikat ja kuullota rasvassa. Jätä loppulämmölle muhimaan siksi aikaa kun laitat muut ainekset kuntoon. Painele taikina matalaan piirakkavuokaan (halk. 25-30 cm) pohjalle ja reunoille. Pilko parsakaalet, oliivit, feta ja levitä pohjalle. Levitä myös sipuli-paprikaseos. Sekoita kerma muniin ja mausta basillikalla. Kaada täyteainesten päälle ja ripottele lopuksi juustoraaste pintaan. Paista 200 asteessa noin puoli tuntia tai kunnes pinta on saanut sopivasti rusketusta. Anna jäähtyä hieman, nauti lämpimänä.

 

 

Kuva on kamala, mutta kiinnostus ei parempien kuvien ottamiseen riitä silloin kun tätä on tarjolla. Hyvää myös uudelleen lämmitettynä! Ja täyteaineksia voi jonkin verran varioida, olen kasviksina käyttänyt myös tomaattia ja kesäkurpitsaa, mutta tämä paprika-parsakaali -yhdistelmä oli omaan suuhuni herkullisin.

 

Olen pitempään kaivannut hyvää piimäkakun ohjetta. Useat näkemäni ohjeet ovat sellaisia mihin ei tule munaa lainkaan, mutta minusta kakku kuin kakku nyt vaan on parempaa munalla kuin ilman. Kerran sitten löysin netistä sopivannäköisen, munallisen ohjeen, sitä vähän muokkasin mieleisekseni ja tässä on lopputulema.

 

Pippurinen piimäkakku

 

3 munaa

1 3/4 dl intiaanisokeria

175 g sulatettua voita

3 dl piimää

2 1/2 dl vehnäjauhoja

2 dl täysjyvävehnäjauhoja

1 tl leivinjauhetta

1 tl soodaa

1/2 tl maustepippuria

1 tl neilikkaa

2 tl inkivääriä

2 tl kanelia

kunnon kourallinen rusinoita

 

Riko munat ja vatkaa sokeri sekaan. Jätä odottamaan siksi aikaa kun laitat muut ainekset kuntoon - täysruokosokeri on usein paakkuista ja paakkujen kannattaa antaa rauhassa liueta kananmunaan. Sulata voi ja anna jäähtyä. Voitele ja jauhota 1 1/2 litran vetoinen kakkuvuoka. Sekoita kuivat aineet keskenään ja rusinat niihin. Kun sokeri on liuennut, vatkaa seos kunnolla vaahdoksi. Sekoita joukkoon vuorotellen piimää, voita ja jauhoseosta. Taikina jää aika löysäksi. Kaada vuokaan ja paista 150-175 asteessa (uunista ja vuoasta riippuen) ainakin tunti. Kakku on kypsää kun se alkaa hieman irrota vuoan reunoilta ja pinta tuntuu kiinteältä.

Kakku on hyvää heti lämpimänä, seuraavana päivänä huoneenlämpöisenä vielä parempaa, sitä seuraavanakin takuulla - jos sitä on jäljellä. Sanovat että piimäkakku on säilyvää ja paranee vanhetessaan, mutta tästä en osaa sanoa, sillä se ei koskaan säily meillä niin kauan että ehtisi kokeilla...

Ompelemiani vaatteita en ole taas viime aikoina jaksanut kuvata, mutta kuvasin sentään patalaput, jotka taannoin uudistin. Vuosikausia palvelleiden lappujen vanha tilkkupinta oli karmeassa kunnossa, joten verhoilin pinnat piiloon omenakankaan jämäpalalla. Samaa omppua roikkuu keittiön ikkunassa, joten on nyt sitten yhteensopivaakin vielä. Omenanvihreä vinokantti on kirpparilta ja sekin riitti just eikä melkein. Kyllä nyt kelpaa paistaa kakkuja ja piirakoita!

 

Pakkasaamu

Meidän ekaluokkalainen se on sellainen, jota ei meinaa saada pukemaan päälleen juuri mitään. Mitään lämmintä. Eskaritalvi mennä sinniteltiin vanhan akryylineuleen turvin, kun mikään villavaate ei kelvannut. Tänä talvena ei ole kelvannut enää sekään.

Ei auttanut muu kuin suunnitella neidin itsensä kanssa villavaate joka miellyttäisi. Ja kriteerit olivat pääpiirteissään: lyhythihainen pinkki mekko. Tarkemmista yksityiskohdista sovittiin sitten työn edetessä.

Lanka löytyi omista jemmoista. Purkasin monta vuotta sitten virkkaamani pikkutytön Nalle-lankaisen villatakin, joka ei ollut aivan onnistunut. Yhden kokonaisenkin lankakerän löysin ja lisäksi jotain pientä purettua ja purettavaa. Sopivia Kool Aid -värejä löytyi yllättäen Huuto.netistä. Pataan päätyivät muistaakseni maut Soarin strawberry lemonade ja Watermelon, useampi pussi kumpaakin. Yritin saada tasaista tulosta mutta vyyhti oli paksu ja vähän kirjavaahan siitä väkisinkin tuli. Aavan mielestä lanka oli juuri hyvä.

Neulomisen alkuun pääsin joskus loppiaisen jälkeen, ja kunnianhimoinen tavoite oli saada mekko päälle helmikuuksi. No ei ihan onnistunut, pari viikkoa pitkäsi meni, mutta syytän vesikelejä, jotka vähän nakersivat neulomisintoa. Tälle viikolle oli luvassa vähän taas pakkastakin joten otin viikonloppuna loppukirin ja valmista tuli.

 

Aloitus helmasta pyörönä, hihat tehty resorin verran pitkillä puikoilla ja sitten yhdistetty miehustaan, minkä jälkeen raglankavennukset. Etu- ja takapuoli on samanlaiset, joten ei ole niin väliä kummin päin tämän pukee... Ja aika sievästi se langan kirjavuus tuonne mallineuleeseen hukkuu PAITSI että kainaloiden alle sitten piti muodostua tuollainen tumma vyöhyke, mur.

 

 

Pintaneule on mummolta opittua, joka neljäs kerros reikiä ja muuten ikään kuin 3x2 joustinta. Helppo tehdä ja lopputulos on kivasti möyheä ja joustava. Olen toiveikas että joustavuutensa ansiosta mekko menee ensi talvenkin.

 

Tänä aamuna mittari näytti muutamaa pakkasastetta ja Aava lähti kouluun villaa yllään. Kyllä lämmittää äidin sydäntä.

Talven peruspaidat

Samasta viime syksyn Ottobresta (4/2013) pääsi myös raglanpaidan kaava testaukseen. Ja sitä onkin tullut testattua pitkin talvea. Fall Basic koossa 98.

Joulun alla oli mielessä punaharmaita vaateajatuksia, ja niillä mielin silppusin yhden kelvottoman punaraitaisen T-paidan. Kaveriksi harmaata resoria ja tähtiä. Tammikuussa puolestaan oli tummanruskeat langat saumurissa ja päätin samalla hoidella pois froteiset retrokalsarit jotka joskus lähtivät kirpparilta mukaan. Materiaali riitti juuri pikkupojan paitaan kun jätin sivusaumanvarat lisäämättä.

Menneellä viikolla löysin kirpparilta edullisesti purjelaivatrikoota, johon Otso oitis mieltyi. Leikkasin sen raglanpaidaksi eilen, mutta ompelu uhkasi siirtyä hamaan tulevaisuuteen, koska saumurissa oli keltaiset langat ja niitä tarkoitus vielä käyttääkin. Kunnes sitten keksin, että keltainen värihän onkin juuri se piristys mitä tämä tummasävyinen kuosi kaipaa.

Tätä on pitänyt kokeilla jo kauan: saumuriommel ulospäin ja tikkaus perään niin että jälki muistuttaa kauempaa katsottuna peitetikkiä. Ihan kiva! Hienompaa sovituskuvaa ei nyt heru, mutta paita on juuri sopiva. Noihin kummallisiin hihansuihin, mitkä tässä paitamallissa ovat, olen kyllä vähän tympääntynyt enkä olisi sellaisia tähän enää tehnytkään jos kangas olisi riittänyt pitempiin hihoihin.

Bonuksena pari muuta paitaa jotka olen leikannut jo kauan sitten. Vaaleansinisen pienensin aikuisten paidasta jossa oli pieni pääntie ja lyhyt helma (mutta hyvä neulos), ja siihen koristeeksi kokeilin painaa renkuloita AnniP:n tapaan. Tämä on Otsolle vielä reilu joten jääköön suosiolla odottamaan ensi talvea. Ruskean pupupaidan puolestaan leikkasin viime keväänä samalla kun hupparinkin mutta nyt tosiaan vasta hiljattain muistin ommella. Sopiva on ja kuvana vain tilanneräpsy anoppilan reissulta. (Toinen hihoista piti leikata ylösalaisin koska kangas ei muuten riittänyt.)

 

 

Tänään valmistui yksi isompi neuletyö mutta kuvia siitä vähän myöhemmin sitten. Ei muuta kuin tarmolla kohti uutta viikkoa - meillä ei vielä lomailla.

PS. Kommenttilootan sanavahvistuksen pitäisi olla nyt pois päältä, kokeilkaahan! :) Kiitos Mieli kun huomautit asiasta jota en ollut itse edes älynnyt.

Ultimate casual

 

Kummallista. Yhtäkkiä on helmikuu ja sitä huomaa kaikesta huolimatta olevansa edelleen hengissä. On lunta ja on valoa, ei paljon mutta riittävästi molempia kuitenkin. Ja on mahdollisimman pitkä aika seuraavaan pimeyteen, ei hassumpaa.

***

 

Sain syksyllä lainaan harvinaisen tuoreen Ottobren ja siitä irtosikin monta mallia ommeltavaksi. Ultimate casualista sain uuden luottokaavan Otson housutukseen ja ennen joulua jo ompelin kolmet erilaiset. Raidallisia varten piirsin kaavasta sivusaumattoman version niin tuli vähemmän kohdisteltavaa.

 

Ennen joulua nämä ruskeatkin jo leikkasin mutta valmistuivat vasta tällä viikolla. Tulikin astetta tyylikkäämmät - tällaisia olisin joulujuhliin kaivannut slipoverin kaveriksi mutta se juna meni jo. Tähtimerkkejä painoin joskus itse vihreälle puuvillanauhalle pitkän letkan ja ruskea velour oli alun perin vaaleanpunainen aamutakki kirpparilta.

 

Ihanaa kun lahjeresoreillekin on oma kaavansa, ja hyvä sellainen, niin ettei tarvitse summissa leikellä. Näitä housuja tekisin vaikka kuinka monet mutta rajansa sillä kuinka monet tarvii ja paljonko hyllyyn mahtuu. Kai.

Härkäsestä kärpänen

Blogihiljaisuutta on kestänyt jo niin kauan että sen katkaiseminen alkoi käydä ylivoimaiseksi. Vaikka pimeä vuodenaika on tehokkaasti jäädyttänyt välejäni kameraan, on käsityöjuttuja silti kertynyt sellainen pino että luvassa olisi väkisinkin ollut megapostaus. Ja sellaisen laatimiseen ei kerta kaikkiaan ole ollut aikaa eikä intoa. Päätin siis viitata kintaalla koko asialle ja ottaa uuden vuoden kunniaksi uuden linjan. Aion tänä vuonna harrastaa minipostauksia. Katsotaan miten se lähtee sujumaan. Alkanutta vuotta siis teille, ihmiset!

 

Tähän ensimmäiseen valitsin aiheeksi sydäntalven ehkä tärkeimmän käsityöni. Otson uusi toppatakki.

Lähtökohtana oli oman kylliksi pidetyn maiharini tikkivuori. Siihen lisäksi löytyi sopivan mittainen vetoketju punaisen värisenä, mistä puolestaan juolahti mieleeni punaiset, valmiit villaresorit. Päällikankaaksi löytyi juuri riittävä pala Rasavilin vanhasta ompelimosta pilkkahintaan hankittua laminoitua ulkoilukangasta. Sitten vielä vähän heijastimia, nappikuminauhaa, punaiset napit ja merkkejä. Kaavan isonsin edellisestä takista. Tykkään että tuli aika herkku!

Kas niin, hyvinhän se sujui. Tästä on hyvä jatkaa blogivuotta.

Alkusyksyn kuvapläjäys

Syyskuu, helpotuksen syyskuu. Ensimmäisten kouluviikkojen hektisyys on takana ja syksyn synttäritkin ehdittiin jo viettää pois alta. Arki on asettunut uomiinsa, aamuheräämisiinkin on totuttu. Pahin stressi on sulanut pois joten jaksan taas päivittää blogia.

 

Vilkaisu vihanneksiin: keväällä huvikseen ja kokeeksi kylvetyt kurkut ja tomaatit ovat yllättäneet iloisesti. Kurkkua on korjattu kuutisen kiloa ja taimia oli ihan muutama joten satoisa kasvi jopa täällä raukoilla rajoilla! Tomaatit ovat olleet enimmäkseen ulkoruokinnassa; loppukesällä innostuin sen verran että kyhäsin niille vanhasta pöydästä ja muovinkappaleesta suojaa. Täytyy ehkä jossain vaiheessa nostaa purkit sisälle että saadaan ne parikymmentä mollukkaa kypsiksi asti. Ensi keväänä uudet ja paremmat verkot veteen - tuskin maltan odottaa!

 

Kesän sukkasato puolestaan on tässä: itselle vanhoihin varsiin uudet terät ja lisäksi kahdet kokonaan uudet sukat. Tulkoon vaan silmitön talvi, hyytyköön maa... paitsi että minä kyllän käytän näitä ihan ympäri vuoden.

 

 

Ompeluksista ensinnä tässä nyt tämä luvattu takki. Kaava on Ottobresta, mutta numeroa en muista ja lehden jo palautin. Mahdollisesti viime vuoden kevätnumero. Superhelppo takki, ei vuoria ja aika suorat kappaleet. Itse nostin vaikeusastetta sen verran että askartelin kännykkätaskun, lisäsin hihoihin kuminauhat ja etuläpän alle laitoin vetoketjun. Nepparit tähän voisi lisätä jos tulisi ostettua jotain muovineppejä tyylikkäämpiä. Kangas on kiva popliini(?) kirpparilta, puuvillaa ja polyesteria on valistunut arvaukseni. Hyvin pitää tuulta, ja ehkä yllättävänkin lämmin tai pitäisikö sanoa hiostava materiaali näillä syksyn helteillä. Todella reilunkokoinen malli, olisi varmaan mahtunut kokoa tai paria pienempikin päälle... mutta ihan kiva kuitenkin.

 

 

 

Toinenkin takintapainen on itselle syntynyt. Koko kesän, ja varmaan viime kesänkin, olen kaivannut itselleni hupparia. Nyt päätin hävittää komerosta monta vuotta säilötyn velourisen retroaamutakin, josta aikoinaan aioin tehdä tytöille leveälahkeisia haalareita vaan jäi tekemättä. Ja kyllähän tämä ihan aikuiseen makuun sopiva kuosi onkin.

Kaavan piirtelin Suuri Käsityölehdestä nro 9/2008, mutta lyhensin helmaa, kavensin hihoja ja lisäsin taskut. Aamutakista riitti mukavasti materiaalia kaikkiin muihin kappaleisiin paitsi hihoihin piti tehdä yksi poikkisauma.

Hihoihin ja helmaan sekä hupun ja taskujen reunuksiin valitsin vaalean beigen resorin, ja koska se oli ohutta ja sitä oli suuri pala, käytin samaa tavaraa myös hupun vuoriin ja taskupusseihin. Pääntiesauman ja vetoketjun nurjan puolen puolestaan verhoilin valmiilla trikoovinokantilla, joka sattui olemaan saman sävyinen kuin velourin vaaleankeltaiset osuudet.

 

Huppari on mukava päällä, mutta kaavassa on pari korjattavaa kohtaa. Alaspäin levenevä helma, juuri tässä nimenomaisessa pituudessa ja resorin kera, ei pue allekirjoittaneen muutenkin leveää lantionseutua. Hihanpyöriö on myöskin makuuni turhan korkea eli olalle jää vähän sellaista terävää törrötystä mistä en niin välittäisi. Kovasti tekisi mieleni tehdä täydellisempi versio hupparista mutta saapa nähdä.

Pari näppäränkokoista matonpätkääkin olen taas saanut solmittua käyttökuntoon. Viime kesänä keräsin kokoon läjän Toivottomia Tekstiileitä ja tein niistä selvää jälkeä kera pyöröleikkurin ja ison tilkkutyöviivaimen. Porukkaan kuului kulahtaneita tai muuten rumia pienten lasten collegevaatteita, yksi oma risa puuvillaneule sekä isohko pala vadelmanpunaista, sähköistä keinokuituneulosta. Kaikki suikaleiksi pystyyn langansuuntaan ja sitten pitkiksi letkoiksi ompelukoneen avulla. Tuloksena kassillinen matonkudekeriä ja nopeaa sukkulansuihkintaa. (Lisäksi paha pölynuha...) Tykkään lopputuloksesta!

Kuten myös tästä vihreästä, joka on jo kaksi vuotta sitten kudottu.

Otsolle pari paitaa tilkkulaatikon keventämisen nimissä. Tämä on tehty keskeneräisistä kalsareista  jotka kotiutin joskus kierrätyskeskuksesta. Trikoo oli leikattu pesemättömänä ja kun pesin palat, vetivät ne niin kieroon ettei niistä kovin kummoiset pöksyt olisi tullut. Otson kokoisen paidan paloista sai leikattua, tämä on unikäyttöön ja kaava sama kuin keväällä tehdyssä heppapaidassa.

Kettu-paita, Ottobre 4/2010, ilman sitä kettua. Tätä kaavaa olin katsellut jo pitempään sillä silmällä, ja nyt vihdoin Otso on tarpeeksi suuri pienimpään kokoon. Enkä turhaan katsellut, hyvä on malli. Vihreävalkoinen trikoo on kierrätetty nuorisokokoisesta paidasta jossa oli hikiläiskät kainaloissa mutta raidat ihastuttivat. Siitä paidasta otin hihansuut sellaisenaan tähän uuteen paitaan. Pallointerlock on jämäpalaa.

 

Housutkin on uudet, kaava Suuri Käsityölehti 7/2013 mutta yksinkertaistaen. Koko on 98, tuli minusta niin reilut että tekisi mieli kokeilla samaa mallia yhtä pykälää pienempänäkin, pidemmillä resoreilla vain.

 

 

 

Muutama simppeli vaate jäi uutena kuvaamatta, mutta tänään pyykkiä korjatessa innostuin hakemaan kameran. Täten siis tuli ikuistettua Otsolle synttäripakettiin ompelemani yöpaita (SK 11-12/2003, koko 98/104)

 

sekä itselle ja miehelle tehdyt raitapaidat. Omaan paitaan löysin yllättävän hyvän kaavan vanhasta Käsityölehdestä (5/1997) ja kokeilin siihen yksinkertaisia, rullaantuvia reunakkeita. Miehelle on peruspaita Noshin luomujerseystä ja etumuksessa piilottelee rintatasku.

 

Vielä paistaa aurinko, vielä ehtii ihastella kukkia. Puolukkaankin ehtii vielä mainiosti. Kaunista syksyä teille!