torstai 9. kesäkuuta 2011

Punaista ja makeaa

Tämä päivä vierähti Linnean 7-vuotisjuhlien merkeissä. Oikea juhlapäivä on vasta tulossa, mutta lähisukua kakutettiin sattuneesta syystä jo tänään. Tein Kotilieden ohjetta mukaillen suklaakakun, jota ei ollut näöllä pilattu, mutta joka maistui hyvältä ainakin omasta mielestäni. Linnea asetteli aamulla koristeita sotkuisan näköisen kuorrutuksen päälle.


Merkittäköön tähän itselleni muistiin, että kakun täytteenä olleet

2 dl partaäijää (joka on partaäijää yhä vaikka sitä nykyään saa jo suomalaisena, äijättömänä versionakin)
1 dl vatkattua kermaa
tölkillinen aprikooseja (ilman lientänsä)
2 tl vaniljasokeria

maistuivat erinomaisen hyvältä ja raikkaalta. Niinikään

400 g suklaata
50 g voita
1 dl kermaa

muodostivat oivallisen suklaakuorrutuksen. Kermavaahtoa en siihen enää toiste ehkä kuitenkaan sekoita, vaan pursotetaan sitä sitten vaikka erikseen päälle jos siltä tuntuu. Samoin reseptin kakkupohjan ohje menee vaihtoon, sillä sitä kun tapani mukaan vähän tuunasin speltillä ja sokeria vähentäen niin tuloksena oli jokseenkin tiukka ja kuivakka kakkara. Olen parempiakin pohjia tehnyt ja teen toivottavasti jatkossakin.

Juhlahyörinästä uupunut Otso otti vieraiden poistuttua kunnon unoset ja ehdin niiden aikana viimeistellä pari punalankaompelusta ja kuvatakin ne pihalla.

Linnealle ostin jo aikoja sitten kirpparilta kauniin kellohameen, jonka vyötärö kuitenkin osoittautui liian väljäksi. Nyt sain sen korjattua vaihtamalla entisen kuminauhakujan resoriin ja pujottamalla vielä sen sisään leveän kuminauhan.


Hameen kaveriksi ajattelin tarvittavan punaiset caprilegginsit, ja sellaiset sain leikattua ohuesta  jämätrikoosta käyttäen Suuri Käsityölehden (1/09) legginsikaavaa suurennettuna kokoon 128. Lahkeiden ulkosyrjään leikkasin rypytysvaraa samaan tapaan kuin olin joskus nähnyt jossain Ottobren mallissa olevan. Kävi sitten kuitenkin niin, että legginseistä tulikin enempi Aavan kuin Linnean kokoiset - punainen trikoo ei ollutkaan tarpeeksi joustavaa ja unohdin taas, kuinka hirmuisen kapea tuo SK:n kaava on. Aava tykästyi kyllä housuihin mutta Linnea jäi ilman. Hame on sievä ilmankin,  mutta täytynee silti kehitellä vielä Linneallekin jostain punaiset kesäleggarit.




Tuo rypytysjuttu on kiva, haluan itsellenikin!

2 kommenttia:

AnniP kirjoitti...

Pitäisiköhän itsekin tutustua partaäijään, en ole ikinä ostanut (!) leggarit on sievät, tuota mallia haluaisin myös testiä!

Ida kirjoitti...

Tosi kiva toi rypytys! :)