torstai 27. tammikuuta 2011

Lisää ruskeaa

Ruskeilla langoilla jatketaan. Ja tämäkin on pitkän jemmailun lopputulos. Aikoinaan trasselisäkistä löytyi ihanan raitaiset T-paidankappaleet, joita olen talletellut sillä mielin että niistä saisi kivat puolipotkarit vauvalle. Ja nyt oli vihdoin aika tehdä ne puolipotkarit - ennen kuin on liian myöhäistä. Meillä olikin vähän niin kuin tarvetta tällaisille.

Kaavat Suuri Käsityökerho 10/82, tällä olen tehnyt jo monesti. Kokona tällä kertaa 70, mutta lisäsin keskietuun ja -taakse 2 cm lisää leveyttä koska kaava on kapea. Paidanpalat riittivät juuri ja juuri kun tein takapuolen kahdesta kappaleesta, jatkoin vyötäröä resorilla (olisin laittanut kyllä muutenkin) ja laitoin jalkapohjatkin samasta resorista.



Vasta leikattuani toisen takakappaleen huomasin, että vyötärön lähelle osui jokin kankaassa ollut viilto. Keksin heti että peitän sen nauhanpätkällä - tarkoitus oli alunperin käyttää paidan alkuperäistä Link-merkkiä, mutta hukkasin sen johonkin ompeluhuoneen kaaokseen. Kaivelin sitten lappurasiastani tilalle toisen ja hyvä niin, sillä tämä onkin kivemman näköinen.


Kelpaa näillä potkia kohti kevättä!

3 kommenttia:

kewa kirjoitti...

Hauskat potkarit!

AnniP kirjoitti...

Mainiot! Nuo laput ovat kyllä ihan parasta tuunauksissa. Hyvään kohtaankin se reikä sattui!

Emma kirjoitti...

Hyvälle potkuhousukaavalle ois kyllä käyttöä. Yöhousuiksi kaksivuotiaalle, sukat tahtoo kadota yön pimeydessä teille tietymättömille...