Takki ja pipotusta

Täällä on puuhailtu kevätkamppeiden parissa, kun se kevät nyt lopulta tuli.

Tämän kisupipon leikkasin Otsolle jo talvella, kun unipuvun leikkuusta jäi sopiva pala yli. Ompelu jäi odottamaan ja sitten vähän jo unohtuikin. Onneksi muistin jossakin välissä tämän viimeistellä, niin saatiin käyttöön. Pipo on vuoritettu valkealla trikoolla, joka on peräisin vanhasta huonosta paidasta.

Itseäni on vaivannut krooninen välikausipipopula jo varmaan monta vuotta, ja joka vuosi olen jollain tekeleellä sitä pulaa yrittänyt paikata. Tänä vuonna yritys kanavoitui ommeltujen trikoopipojen suuntaan, ja sain ihmetellä kuinka vaikeaa voikaan yhden pääkappaleen ompelu olla... Ensin syntyi käännettävä pipo resorilla, ilman sitä resoria. Eli tähän piti tulla raidallinen resori reunaan kun jossain sellaisen pipon näin ja kuvittelin hyväksi ideaksi. Ei se sitten kuitenkaan hyvältä näyttänyt minun päässäni, joten jätin resorin pois ja jäljelle jäi pelkkä saumuroitu reuna. Jonkun kerran tätä pidin mutta sitten se reuna venyi liikaa. Kissatrikoo on entisesta lempipaidasta.

Seuraava yritelmä meni ihan kunnolla pieleen ja dumppasin sen tilkkulaatikon uumeniin joten ei siitä sen enempää. Näistä kahdesta sen sijaan tuli jonkinlaisia. Ruskeavalkoinen on kirpparipaitaa ja omaa vanhaa paitaa ja muuten aika hyvä mutta päällistrikoota oli sen verran naftisti ettei siitä riitä kääntymään nurjalle puolelle tarpeeksi leveälti. Niinpä reunaa saa joka kerta pukiessa asetella ettei vuori jää pilkottamaan. Apilatrikoosta leikkasin vielä lopuksi yhden pipon ja sen ompelu sujuikin mallikkaasti mutta olikin iso pala kangasta niin ettei tarvinut erikseen säätää vuorin kanssa.

Esikoisellakin oli huutava pipopula. Kun toiveita kyselin niin värillä ei ollut väliä mutta Charmy Kitty oli kuvatoiveena. En uskaltanut tehdä aplikaatiota ihan tyhjän päälle vaan tein ensin koepipon hylkiöityneestä tähtitrikoosta. Kun koeversio osoittautui sopivaksi, uskalsin leikata toisen saman kokoisen yksivärisestä trikoosta ja väsätä siihen tuon kuvan sitten. Mieluinen tuli ja sopivakin joskin aika pitkä mutta niin kai sen kuuluu ollakin. Tähtipipo nyt jäi jakoperää eli se etsii uutta kotia.

Olen haaveillut puuvillaisesta kesätakista jo monta vuotta, mutta jostain syystä en ole saanut sellaista valmistumaan. Yritystä on jonkin verran ollut, viimeksi vuosi sitten jolloin yritin saada takkia aikaan kukkapuuvillasta ja fleecepeitosta. Yritys kariutui siihen että vuosituhannen vaihteen Modasta piirretty kaava oli ihan valtava teltta vaikka koonkin valitsin alakanttiin. Takki jäi siis kesken.

Tänä keväänä olen kuumeisesti metsästänyt parempaa kaavaa, ja lopulta päädyin piirtämään villaneulosduffeliin tarkoitetut kaavat yhdestä Ottobre Womanin numerosta. Sitten tuli idea: kokeilen kaavoja ensin siihen keskeneräiseen takkiin, ettei taas mene kankaita hukkaan jos malli onkin huono. Niinpä tein ja aika mukavasti sainkin uusilla kaavoillani telttatakkia pienennettyä. Miehustan ja hihat leikkasin uusiksi, mutta pääntien reuna ja huppu jäivät silleen. Eli tämä takki on nyt yhdistelmä kahta eri kaavaa. Sovituskuvat puuttuvat koska kukaan ei niitä ota; pitäisi kai hommata kameralle jalusta...

Kukkakangas Eurokankaan laarista vuosia sitten ostettua, vuorifleece roskista pelastettua peittoa. Vetoketjut löytyivät omista jemmoista, peräisin mistä lie. Taskut on aika hienot, askartelin ne silloin vuosi sitten huolellisesti Modan ohjeilla ja olen kyllä nyt iloinen että ne pääsivät lopulta ihan käyttöön asti. Takki menettelee mutta on siinä paljon parantamisen varaa. Kaavoja aion vähän muokata ja seuraavaan takkiin tulee puuvillavuori koska fleece on ihan turkasen kuuma. Yksityiskohtiakin tulee lisää, kuten kännykkätasku ja tuulipussit hihoihin. Sellaista unelmatakkia odotellessa...

Toinenkin valmis takki - sellainen vähän pienempi - tuolla kyllä odottelee, mutta siitä koitan huomenna saada vielä sovituskuvia. :)

Apinavaara

Pikkukiisken idea innosti, ja kierrätyskeskuksessa tuli vastaan juuri sopiva miesten pikeepaita. Aplikaatiota mietin kauan, sitten yhtenä päivänä imuroidessa tuli idea. Haalarin leikkasin unipuvun kaavalla lahkeita vaan leventäen. Etuhalkion napit vaihdoin isompiin (= pysyvät paremmin kiinni) ja iloisemman värisiin. Hyviä sopituskuvia oli taas lähes mahdoton ottaa, mutta puku on hauska, vähän reilu vielä mutta kuva-aihe sopii pikkukaverille kuin nenä apinan päähän!

Kesäpuku ja arvontamainos

Samalla kaavalla kuin musta collegehaalari syntyi kesäpuku napakasta trikoosta. Trikoo aikuisten pitkähihaisen paidan muodossa kierrätyskeskuksesta joskus kotiin kannettu ja sittemmin huolellisesti komerossa marinoitu. Kaavasta vähän olkainten pituuksia jouduin säätämään sen mukaan kuin paitapalat riittivät ja lahkeenmittaa tuli sen verran kuin tuli. Resoreihin ja kantteihin löytyi ruskean luomuribbin jämiä. Niskassa pätkä kissanauhaa - leikkasin vahingossa liian lyhyen palan ja jäi vain kaksi kissaa näkyviin vaikka piti jäädä kolme. :) Ruskeat nepitkin loppuivat kesken ja jotkut osista piti laittaa mustina. Ei hidasta yhtään, ihana puku!

Mari O'Netti arpoo ja aion voittaa joten mainos on paikallaan. ;)

Tipu tipu

Eurokankaasta lähti tässä joku aika sitten muutaman muun neulospalan ohella mukaan tipunkeltaista joustofroteeta. Väri ei ollut niin hurmaava, mutta kaikki muu sitten olikin. Kohokuvioidut tähdet ja froteen paksuus ja pehmeys ihastuttivat. Tässä froteessa oli erityistä myös se, että nurja puoli ei ollut kauttaaltaan keinokuituinen, vaan tähtien kohdat olivatkin puuvillaa, minkä ansiosta myös nurja puoli oli pehmoista ja tuntui kivalta ihoa vasten. (Tavallisia joustofroteita en mielelläni valitse ihoa vasten, koska niiden nurjan puolen keinokuituisuus tuntuu ikävältä.) Ajattelin ensin ostaa tähtifroteeta värjättäväksi, mutta sitten muistin, että omistan kapean umpivetoketjun, joka on jokseenkin samaa keltaisen sävyä. Palapelin palat loksahtivat kohdilleen: tästä tulee unipuku Otsolle. Ja tulikin.

Kaava on vanha ja moneen kertaan käytetty, piirretty aikoinaan Tyylikäs taapero -kirjasta kokoon 90. Tällä kertaa käytin paljon aikaa etuvetoketjun kiinnityksen miettimiseen, sillä halusin tehdä vetskarin alle suojalistan joka kääntyy yläpäästä etupuolelle. Ohjetta siihen en ole nähnyt missään mutta vilkuilin vähän mallia yhdestä valmiista puvusta. Lopputulos on varsin hyvä ja kaiken miettimisen arvoinen. Sopivan keltaista trikoosuikaletta ei kylläkään tähän hätään löytynyt joten valkeaan oli tyytyminen, mutta eipä tuo nyt niin pahalta näytä. Vetoketju oli sopivasti sen mittainen että alapää ulottui haarakappaleen saumaan, joten siitä päästä sai helpolla siistin.

Puku on heti pidettävä mutta kasvunvaraakin on. Teräviä sovituskuvia saadakseni piti mallia vähän lahjoa - kananmunilla.

Loppupalan tähtifroteesta ajattelin sitten ehkä värjätä. Punaisena siitä saisi jonkin jouluisen asusteen, vai mitäpä ajattelette?

Haalarit päälle, sukat jalkaan ja kaupan kautta ruuanlaittoon

Huhtikuu alkoi aprillipilalla: ähäkutti, ei vielä kevättä. Maaliskuun lauhojen vastapainoksi on saatu kylmiä öitä ja päiviäkin mutta ei se haittaa: eipähän ole vielä tarvinut kuravaatteita esiin kaivaa. Illat ovat joka tapauksessa keväisen valoisia ja usein mukavimmat ulkoilut lasten kanssa jäävät harmillisesti kesken kun iltatoimet painavat päälle.

Ompelin uusia kasseja. Olen aikonut jo ainakin vuoden ja nyt sain lopulta aikaiseksi. Eipä tarvitse kauppapäivinä hämmästellä, mihin kaikki kassit ovat hävinneet: nyt on kaapissa varasto mistä ottaa tarvittaessa. Vielä kun saisi samanlaisen hätävaran hedelmäpusseja askarreltua niin hyvä.

Vähän tylsiähän nämä oli tehdä. Joutilaita kankaita on paljon, mutta ei ollut ihan helppoa löytää silmäämiellyttäviä yhdistelmiä, sillä yksivärisiä oli niukalti. Lopulta löysin komerosta lakanajemman ja pari resua pastellinväristä aluslakanaa auttoi paljon. Oksakangas on Finlaysonin pöytäliina tai joku vastaava, jonka äitini sai tilaajalahjaksi jostain ja antoi minulle. Muut kuviolliset kierrätyskeskuksen löytöjä vuosien varrelta. Punapalloisesta kassista tuli suosikkini, sen kanssa tekisikin mieli lähteä vaikka kirjastoon.

(Talvinen seppele ovessa osoittaa etten langennut siihen aprilliansaan - tai sitten olen vain liian laiska pakatakseni sen kesäteloille.. ) Tuli muuten maaliskuun lopun loskakeleillä mieleen, että voisi olla hyvä idea toteuttaa kauppakassi vaikka ulkoilukankaasta tai muusta likaa hylkivästä materiaalista, että ei tarvisi aina parkkipaikalla niin varoa, mihin niitä kasseja laskee. Saattaa olla että jossain välissä isken sakseni johonkin loppuunpalvelleeseen takkiin tai vastaavaan, odottakaahan vain.

Puuvillaompelusten jälkimainingeissa tuli tehtyä valmiiksi patalappupari, joka on venynyt ompeluhuoneen tavaroissa ainakin kaksi vuotta ellei kolme. Tämä malli oli joskus Suuri Käsityölehdessä ja teki sitä mieli kokeilla, mutta en nyt enää ole kovin vakuuttunut sen kätevyydestä. Näissä on useampi kerros vanhaa farkkua ja kaksinkertaiset "sormitaskut" meidän vanhasta keittiön verhosta.

Patalapuista aasinsilta ruokapuolielämään. Entinen ruisjuureni pääsi pilaantumaan, mutta sen ansiosta opinkin uutta. Helmin kelpo ohjeella on helppoa luoda uusi juuri muutamassa päivässä - ei se niin ainutkertaista olekaan! Viimeksi kun tein ruisleipää, niin kokeilin sitten vielä sitä että tein uuden taikinan entiseen, pesemättömään kulhoon. Kuivuneet taikinanrippeet + haaleaa vettä + vähän ruisjauhoja ja alle vuorokaudessa juuri jo kupli. Ja valmis leipä oli todella herkullista. Parasta on ihan ohut "ruisrieska" - jos se on tarpeeksi ohutta niin sitä voi syödä sellaisenaan tai sitten vähän paksumman voi repiä halki (ja laittaa revityt palat vielä hetkeksi uuniin rapsistumaan - nam!).

Löysin myös uuden lempiruokareseptin Yhteishyvän Ruoka-liitteestä. Kesäkurpitsalasagne on todella ruokaisaa mutta samalla kevyttä. Olen jo vuosia sitten luopunut tavallisesta pasta-liha -yhdistelmästä lasagnessa, sillä sitä ei jaksa syödä juuri minkään vertaa tulematta ähkyyn. Aiemmin tykkäsin vaihtaa lihakastikkeen kasvisversioon, mutta täytyy sanoa että pastan vaihtaminen kesäkurpitsaan on vieläkin herkullisempi idea! Tämä oli myös helppo tehdä sillä mozzarella korvaa juustokastikkeen.

Vahinko vain että lapset kammoksuivat isoja kesäkurpitsanrepaleita. Muutenkin taidan seuraavalla kerralla tyytyä kuutioimaan tuon mainion vihanneksen, sillä pitkät siivut tuntuivat turhalta hifistelyltä ja olivat hankalia aikuisenkin syödä.

Takaisin käsitöihin. Viikonloppuna tuhersin kuumeisesti vielä yhden mustan ompeluksen kimpussa. Miehen vaatekaapista löytynyt, lähes käyttämätön collegepusero inspiroi kokeilemaan vanhaa Eevaneuleen haalarihousukaavaa.

Kaava oli 3-vuotiaan kokoa ja tarkoitettu sametille eli venymättömälle kankaalle. Minusta tämän voisi sanoa olevan kokoa 86-98, eli mahtuu varmasti Otsolle niin kauan kuin tällainen vaate enää on kätevä.

Yläosa on vuoritettu kivalla metsäneläintrikoolla jota löysin Huuto.netistä. Kyseessä oli kokonainen pala, josta en ollut vielä leikannut mitään. En halunnut 'pilata' kangasta, joten leikkasin siitä ensin paidan Otsolle ja sitten vasta jämistä vuoripalat haalariin. (Paita on reilun kokoinen, sillä ajattelin sen enempi syksyä varten, ja ompelen sen kasaan jahka saumuriin sattuu sopivat langat.) Tilkuista leikkasin yksittäisiä eläimiä koristeeksi, sillä haalarin etulappu kaipasin jotain koristusta. Nyt jälkeenpäin ajatellen joku oikeasti aplikoitu, isompi eläin olisi ollut hienompi mutta on tämä kiva näinkin. Itse kaavaan olen hyvin tyytyväinen ja haluan sillä ommella lisääkin housuja!

Vielä lopuksi vähän neulottuakin: ensimmäiset kokonaiset sukat jotka olen omalle lapselle tehnyt. Kyllä vain. Mummuni on vuosikaudet pitänyt meidän lapsia sukissa ja lapasissa, joten niihin hommiin ei suuremmin ole tarvinnut ryhtyä. Keskellä kylmintä talvea havaitsin kuitenkin esikoisen sukkalaatikossa ammottavan vajeen ja kovalla tohinalla (ja innollakin, täytyy sanoa) ryhdyin sitä paikkaamaan. Kävi sitten kuitenkin niin, että jotkut kadoksissa olleet sukat löytyivät ja lisäksi vielä mummu oli innostunut taas kutomisesta kipeästä kädestään huolimatta. Sukkavaje oli poispyyhkäisty ja enää ei ollutkaan mitään kiirettä saada aloittamiani sukkia valmiiksi. Tänään sitten lopulta päättelin viimeiset langanpäät ja sukat pääsivät jalkaan.

Vaaleanpunainen lanka on purettu tytöille pieneksi jääneistä sukista ja lisäksi otin vihreää, vuosia perässä vedettyä jämä-Nallea. Tulikin keväisen väriset sukat! Käsiala  on vähän röpelöistä purkulangasta johtuen, mutta jospa se siitä pesuissa tasoittuu...

Tänään puhdistin ja öljysin saumurin ja langoitin sen uudestaan keltaisilla langoilla! Sopii pääsiäiseen, tajusin jälkeenpäin. Toivotaan että ehdin saada sitä jotain keltaista tehtyä vielä ennen viikonlopun reissaamisia.

Pieni vihreä mies

Kaksi vuotta sitten ostin Eurokankaasta vihreää kosteussuojakangasta (samalla ostin sitä punaista omaan takkiini) ajatuksena tehdä siitä vauvalle välikausipuku. Ja kyllä, siitä todellakin tuli sellainen! Kesken se kyllä oli koko talven ja ommellessa mietin, ettei ole mitään järkeä tehdä lapsen kosteussuojahaalaria itse. Mutta nyt kun se on valmis ja kelitkin alkavat olla juuri sopivat että voimme sitä käyttää, olen hyvin iloinen! En tiedä miten hyvin se pitää kosteutta loitolla, sillä saumoja ei ole teipattu, mutta sopiva se on ja kivan kevyt ja hauskan näköinen. Onhan sitä siinäkin.

Kaava on Suuri Käsityölehdestä 4/2005. Valitsin koon 74 koska se näytti leveyden puolesta passelilta, ja lisäsin pituutta selkään ja lahkeisiin. Hupun muutin tavallisesta pyöreästä hiippamalliseksi.

Puku näyttää jotenkin ufolta kun vetoketju on ylös asti kiinni, joten avataanpa hieman...

Vuorina on Myllymuksujen löytökankaista tilattua vuoritikkiä, joka on mielestäni aivan ihanan sinistä. (Sitä näyttää itseasiassa olevan vieläkin siellä tyrkyllä, ja harkitsen tilaavani lisää jemmaan ennen kuin loppuu...)

Lappukokoelmasta löytyi sopivan värinen kokolappu ja tosiaan tästä tuli nyt aika lailla ysikymppinen.

Näin pelkästään päälle puettuna huomaa, että hihat ja lahkeet on vielä vähän reilut... Hienoa, menee toivottavasti syksylläkin.

Hihansuihin piti tulla alunperin tavanomaiset kuminauhakiristykset kuten lahkeissakin on, mutta sitten tuli mieleen, että ryppyinen haalarikangas paljasta rannetta vasten saattaa tuntua ikävältä. Laitoinkin resorirannekkeet - nämä vanhat Reiju-merkkiset akryylia ja villaa olevat valmisresorit sopivat tarkoitukseen kuin nenä päähän! Näin tehden hihoistakin tuli sitten pitemmät ja hyvä niin.

Sarjassamme tämän tekisin toisin: hihojen heijastinnauhat ovat typerässä paikassa, sillä ne jäävät kintaiden alle piiloon. Heti ommeltuani ne paikoilleen tajusin asian ja harmittelin, etten ommellut pystysuuntaisia heijastinraitoja hihan keskelle. No, kyllä tämän asian kanssa voi elää... hupussa ja lahkeissa on myös heijastimia.

Hupun heijastin on tuollainen valmis heijastava merkki jonka olen jostain saanut. Laitoin sen väärin päin, sillä arvelin hupun roikkuvan enimmäkseen niskassa, jolloin merkki onkin oikein päin. Hupun reunasaumaan on ommeltu kuminauhaa kuten omassa takissanikin. Tulee niin kivan näköinen noin.

Huppu päässä -kuvia ei oikein saanut otettua - taitaa huppu olla Otson mielestä vähän liiankin suojaava...

En tiedä miten hyvin tämän kangas kestää kulutusta. Polviin olisi voinut kyllä laittaa vahvikkeet jos olisi älynnyt.

Joskus talvella ostin kirpparilta tuon puuvillamyssyn, ja se sopiikin ihan kivasti haalariin.

Haalarin viruessa ompeluhuoneessa keskeneräisenä taisin luvata useampaakin otteeseen itselleni, että saan tehdä sitä ja sitä, sitten kun haalari on valmis. En enää muista mitä se oli mitä piti tehdä... Sen sijaan kävin tänään Eurokankaassa vähän hömpsyttelemässä. Tarkoitus oli ostaa kaavapaperia ja katsastaa löytyisikö verkkarikangasta. Kaavapaperin muistin (kun niitä kassan luona oli isoja rullia pystyssä) mutta kangasostoksissa lipsahdin kunnolla trikoopalojen suuntaan. Monen kympin edestä ihania kuoseja, hupsista. Kaikille on joku ajatus ja ostoperuste olemassa, mutta nähtäväksi jää mitä näistä syntyy.