tiistai 24. marraskuuta 2009

Suo siellä, väsy täällä

Täällä ollaan vajottu aika syvälle joululahjatehtailun upottavaan suohon. Kaikki omat, vähemmän kiireelliset projektit on tuupattu odottamaan joulunjälkeistä elämää. Mutta jotain pientä sentään täytyy välillä saada tehdä ihan omaankin käyttöön - virkistykseksi ja blogielämän ylläpitämiseksi.

Lisää ruokalappuja tytöille. Meillä oli tuossa välillä kaikki ruokalaput hävinneet jonnekin, niin että ainoita käytössä olevia ei saanut edes pyykkiin laitettua.. nyt on taas pari kunnollista enemmän.

Vaaleanpunainen lappu vanhaa autokuvioista miestenpaitaa (ihan hassu kangas!) jonka ostin kauan sitten tilkkutöitä varten, tausta omista vanhoista farkuistani. Puuha-Pete -lapun kuosi on jämäpala aikoinaan huutiksesta hommattua puuvillaa, taustalla jostain saatu pala tukevaa, mahdollisesti jotenkin "pinnoitettua" puuvillaa.

Ja taskuthan näissä on tarkoituksella ommeltu väärälle puolelle, josta ne sitten käännetään eteen törrölleen. Tuli muuten melkein kivemman näköisiä noista taustoista kuin etupuolista!

Kirpparilta tarttui aika vasta mukaan Henkan XS-kokoinen naruolkainmekko, joka oli vähän kainalosta revennyt ja hintaakin alle euron, joten ompeluksiin aika passeli. Hyvää ohutta lycratrikoota sen kokoiset palat josta juuri sai 116-senttiset legginsit.





















Linnealla kun noita kuviollisia legginsejä ei juurikaan ole, ainakaan siistimpiä, niin ajattelin että voisi välillä olla hauskaa vaihtelua yksivärisiin... vaan enpä tiedä. Jotenkin hassun näköiset, kalsarimaiset jalassa, eikä värikään oikein käy mihinkään olemassa oleviin mekkoihin ja tunikoihin. Että tulikohan näistä nyt sitten kalsarit vaan...





















Mutta kyllä väsyttää. Kun nyt selviäis uuteen vuoteen asti hengissä taas niin ehkä se siitä sitten.

1 kommentti:

AnniP kirjoitti...

Voi miten nerokasta, tuo ruokalappujen taskunkääntötemppu. Tuli ihan hölmö olo, miksen ole tajunnut. Kiitos :)