Pieni vihreä mies

Kaksi vuotta sitten ostin Eurokankaasta vihreää kosteussuojakangasta (samalla ostin sitä punaista omaan takkiini) ajatuksena tehdä siitä vauvalle välikausipuku. Ja kyllä, siitä todellakin tuli sellainen! Kesken se kyllä oli koko talven ja ommellessa mietin, ettei ole mitään järkeä tehdä lapsen kosteussuojahaalaria itse. Mutta nyt kun se on valmis ja kelitkin alkavat olla juuri sopivat että voimme sitä käyttää, olen hyvin iloinen! En tiedä miten hyvin se pitää kosteutta loitolla, sillä saumoja ei ole teipattu, mutta sopiva se on ja kivan kevyt ja hauskan näköinen. Onhan sitä siinäkin.

Kaava on Suuri Käsityölehdestä 4/2005. Valitsin koon 74 koska se näytti leveyden puolesta passelilta, ja lisäsin pituutta selkään ja lahkeisiin. Hupun muutin tavallisesta pyöreästä hiippamalliseksi.

Puku näyttää jotenkin ufolta kun vetoketju on ylös asti kiinni, joten avataanpa hieman...

Vuorina on Myllymuksujen löytökankaista tilattua vuoritikkiä, joka on mielestäni aivan ihanan sinistä. (Sitä näyttää itseasiassa olevan vieläkin siellä tyrkyllä, ja harkitsen tilaavani lisää jemmaan ennen kuin loppuu...)

Lappukokoelmasta löytyi sopivan värinen kokolappu ja tosiaan tästä tuli nyt aika lailla ysikymppinen.

Näin pelkästään päälle puettuna huomaa, että hihat ja lahkeet on vielä vähän reilut... Hienoa, menee toivottavasti syksylläkin.

Hihansuihin piti tulla alunperin tavanomaiset kuminauhakiristykset kuten lahkeissakin on, mutta sitten tuli mieleen, että ryppyinen haalarikangas paljasta rannetta vasten saattaa tuntua ikävältä. Laitoinkin resorirannekkeet - nämä vanhat Reiju-merkkiset akryylia ja villaa olevat valmisresorit sopivat tarkoitukseen kuin nenä päähän! Näin tehden hihoistakin tuli sitten pitemmät ja hyvä niin.

Sarjassamme tämän tekisin toisin: hihojen heijastinnauhat ovat typerässä paikassa, sillä ne jäävät kintaiden alle piiloon. Heti ommeltuani ne paikoilleen tajusin asian ja harmittelin, etten ommellut pystysuuntaisia heijastinraitoja hihan keskelle. No, kyllä tämän asian kanssa voi elää... hupussa ja lahkeissa on myös heijastimia.

Hupun heijastin on tuollainen valmis heijastava merkki jonka olen jostain saanut. Laitoin sen väärin päin, sillä arvelin hupun roikkuvan enimmäkseen niskassa, jolloin merkki onkin oikein päin. Hupun reunasaumaan on ommeltu kuminauhaa kuten omassa takissanikin. Tulee niin kivan näköinen noin.

Huppu päässä -kuvia ei oikein saanut otettua - taitaa huppu olla Otson mielestä vähän liiankin suojaava...

En tiedä miten hyvin tämän kangas kestää kulutusta. Polviin olisi voinut kyllä laittaa vahvikkeet jos olisi älynnyt.

Joskus talvella ostin kirpparilta tuon puuvillamyssyn, ja se sopiikin ihan kivasti haalariin.

Haalarin viruessa ompeluhuoneessa keskeneräisenä taisin luvata useampaakin otteeseen itselleni, että saan tehdä sitä ja sitä, sitten kun haalari on valmis. En enää muista mitä se oli mitä piti tehdä... Sen sijaan kävin tänään Eurokankaassa vähän hömpsyttelemässä. Tarkoitus oli ostaa kaavapaperia ja katsastaa löytyisikö verkkarikangasta. Kaavapaperin muistin (kun niitä kassan luona oli isoja rullia pystyssä) mutta kangasostoksissa lipsahdin kunnolla trikoopalojen suuntaan. Monen kympin edestä ihania kuoseja, hupsista. Kaikille on joku ajatus ja ostoperuste olemassa, mutta nähtäväksi jää mitä näistä syntyy.

Kameran tyhjennystä

Maaliskuuta teille kaikille! Kohta on valmistumassa - toivon mukaan - yksi isompi projekti, joten sen alta halusin tyhjentää kameran ja lätkiä tänne mitä lätkittävänä on. Vähän sekalaista settiä.

Neulottua. Yhteen uuteen projektiin sopivia puuvillalankoja etsiessä törmäsin kauan sitten neulottuun puseroon, joka oli vailla enää muutaman langanpään päättelyä. Tein tämän Linnealle kaiketi vuonna 2008, mutta se oli ensin liian iso ja sitten ei ollutkaan mieluinen, joten se viimeistely jäi tekemättä. Nyt huomasin, että pusero voisi sopia Aavalle, sekä kooltaan että tyylillisesti, joten otin neulan kauniiseen käteen ja pujottelin ne roikkumaan jääneet päät - kaikki viisi! Pusero on tehty puuvilla(sekoitte)isista purku- ja jämälangoista pyörönä neuloen.

Todellakin, sopiva on, ja Aava ensin hyväksyikin puseron, mutta vähän aikaa pidettyään totesi, että kaulus on liian korkea ja hankaa. Niin että valmiiksi tuli kaikkien näiden vuosien jälkeen, mutta onkin heti korjausta vailla. Hö. Mutta todellakin, pääntieresori on omasta mielestänikin turhan leveä, joten täytyy kai sitten jossain välissä ottaa vielä puikotkin kauniisiin käsiin. Ihme ikuisuustekele tämäkin.

Vaippoja. Sain naapurilta kassillisen kirpparituomion saanutta vaatetta, ja niiden joukossa oli kaksi coolmax-neuloksista paitaa - ilmeisesti jonkinlaisia urheilupaitoja. Hoksasin heti, että niistä saan ilmaista vaippamateriaalia, ja niinpä sitten innostuinkin vaihteeksi vaippaompeluista. Silppusin ensiksi kuninkaansinisen Itellan mainospaidan ja siitä tuli sisäpinnat kahteen AIO:hon. Kaava on sama Suuri Käsityölehden L-kokoinen kuin siinä syksyllä tekemässäni, tarroilla vain tällä kertaa.

Nämä tuli tarpeeseen, sillä Otso on kasvanut joistakin entisistä taskuistaan ulos, ja muutenkin AIO:t miellyttää helppoudellaan tätä nykyä. Näissäkin on pitkät ulosvedettävät imuläpät, jotka on tehty tällä kertaa joutilaista bambuneuloksista.

Itselle. Tekaisin ne edellisessä postauksessa aiotut mustat paidat pois mielenpäältä kukkumasta. Ensin leikkasin Myllymuksuilta ostetusta tencelpalasta hihattoman paidan muokaten kaavaa, joka oli 2000-vuoden jossain Käsityölehdessä. En ole tyytyväinen, tähän tuli liian pieni pääntie joten näyttää miesten paidalta! Kelvannee kuitenkin vaikka lenkkeilyyn tms. kesällä. Ja mustista vaatteistahan ei saa selkeitä kuvia, joten jotakin sinne päin nyt vain.

(Huh, Aavan ottama kuva muistutti taas armotta siitä, että vaikka lastenhoito ja lumityöt kyllä kasvattavat habaa ihan omiksi tarpeiksi, niin allit eivät mihinkään säikähdä. Kevään ohjelmaan voisi sisällyttää vähän ojentajatreeniä, niin olisi sitten kesällä kivempi pitää hihattomia vaatteita...)

Trikoopalasta sai hihattoman jälkeen leikattua juuri sopivasti vielä pitkähihaisenkin paidan. Kaava on raglanhihainen malli, peräisin jostain Ottobresta ja olen sen piirtänyt jo kauan sitten mutten kokeillut kertaakaan. Nyt tuli todettua että hyvä on kaava. Tällä voisin lisääkin tehdä, jotain vähän iloisemman värisiä.

Mustaa tenceliä jäi jäljelle muutamia paloja, ja innostuin niitä käyttämään apuna yhdessä tuunauksessa. Jo vuosia sitten kiikutin kierrätyksestä kotiin pikkukukkaisen trikoomekon, tai mikä tämä nyt onkin. Nätin ja laadukkaan näköisen kankaan vuoksi. Ajattelin että ompelen siitä vaikka paidan itselleni, mutta se profekti on siirtynyt ja siirtynyt...

Nyt tuli mieleen että ehkäpä en leikkaakaan mekkoa paloiksi, vaan muokkaan vain hieman. Ompelin mustasta tencelistä kapeat jatkot hihoihin, leikkasin pääntietä vähän avarammaksi ja kanttasin sen myös mustalla. Helmaa lyhensin vähän ja olkasaumoihin ompelin kapeaa kuminauhaa jotta sain hihanistutuksen nousemaan vähän ylemmäs.

En tiedä tuleeko pidettyä. Onhan tämä parempi kuin alkuperäinen, mutta jotenkin en tunne oloani oikein kotoiseksi tässä. Pöh, tulikohan tehtyä turhaa työtä. Ehkä joskus kuitenkin leikkaan tästä sen perus paidan...

Ja niin, se syy miksi noita mustia paitoja aloin tehdä, oli se edellisen postauksen kukkamekko. Ette saa sovituskuvia edelleenkään, sillä kun sovitin mekkoa mustan hihattoman päälle, totesin, että - hyvänen aika! - sehän onkin liian pieni. Liian kireä puettavaksi toisen paidan päälle. Ja liian avokaulainen pidettäväksi yksinään. Lähtee todellakin huutikseen jahka jaksan naputella. Sellaista mekkotuuria täälläpäin, alkaa tuntua että edelleenkään en ole mekkotyyppiä vaikka muuta ehdin jo välillä kuvitella.

Löytö. Jos tämän postauksen käsityöt eivät erityisemmin sykähdytäkään, niin tämä kierrätyskeskuksen löytöni kyllä sykähdyttää sitäkin enemmän! Tuoli jollaista olen kaivannut elämääni, 15 euroa.

Niin sympaattinen on tämän uusi olohuoneen asukki, että jatkuvasti siihen tungeksii porukkaa...

Itse olen toistaiseksi saanut siinä istahtaa rauhassa, kun olen tehnyt sen aamukuudelta... mutta eiköhän meillä ole edessä vielä monta antoisaa vuotta.

Loppukevennys:

Leivottua. Päätin tässä eräänä päivänä leipoa pullaa, pitkästä pitkästä aikaa. Pullapitkoja en ole tehnyt kuin joskus teininä viimeksi kai. Enkä koskaan ole oppinut letittämään niitä oikein, kuten sain taas todeta. Vaikka onhan se omalla tavallaan ihan kauniskin.

Helmikuun helmiä

Lievää blogilaiskuutta ilmassa. Laitetaan nyt sitten kerralla koko helmikuun tekeleet näytille, ja taitaa osa olla tammikuun puoleltakin. Mennyttä kuukautta on leimannut ilo valosta ja lähestyvästä keväästä. Voimia on aiempaa enemmän, mutta on kyllä kiirettäkin riittänyt, niin että pikkutunneille on useinkin mennyt näiden tekeminen.

Paukkupakkasilla huomasin, ettei Linnealla ole kunnon lämmintä myssyä. Kypärälakki ei enää ekaluokkalaiselle kelpaakaan, joten ei muuta kuin toiveidenmukaista tupsullista korvaläppäpipoa väsäämään. Toppahaalarin väreihin sopivia lankojakin löytyi kaapista: sisäpuoleksi lahjaksi saatua bambuvillaista Luxus Cloudia ja ulkopuoleksi jotain vanhaa, mummolta aikoinaan saatua keinokuitupörrölankaa.

Malli on enimmäkseen omaa sovellusta. Korvaläppiin katsoin vähän ohjetta jostain valmiista myssymallista. Molempia lankoja kului koko kerä; bambuvilla ei ihan riittänytkään joten jatkoksi pistin muita beigenvärisiä villalankasutturoita. Eivät siellä lakin huipulla kuitenkaan tunnu eivätkä kutita... Pinkkiä lankaa riitti siihen tupsuunkin, ja sen Linnea teki melkein kokonaan itse. Vuori ja päällinen on yhdistetty reunasta virkkaamalla.

En ole ihan tyytyväinen myssyn malliin. Voimistelutin kai vähän liian innokkaasti matikkapäätäni kavennuksia laskiessa, ja tuloksena on erittäinkin päänmuotoinen pipo. Vähemmällä pinnistelyllä olisi ehkä saanut aikaan lörpömpää jälkeä, mutta on tämä Linnealle näinkin kelvannut. Linnean mielestä myös tuo yksivärinen pinkki on hyvä, vaikka itse olisin halunnut pipoon vähän jotain kirjoneuletta, vaikka sydämiä.

Tupsuinnostusta oli ilmassa vähän laajemminkin - tässä Aava viimeistelee omaa ensimmäistä tupsuaan. (Ja kyllä, barbatunika on ollut mieleinen ja päällä harva se päivä.)

Lasten tekosista puheenollen, myös omia neulomuksia on täällä aloiteltu. Linnea on toistuvasti vihjaillut, että säärystimet olisi kiva saada, ja kun minä en näytä siihen hommaan taipuvan, niin värväsin lopulta tytön itse tekemään. Sen verran autoin että neuloin alkuun resoria, ja itse sai siitä jatkaa ainaoikein. Ja sama homma piti laittaa sitten alkuun Aavallekin, tietysti.

Neuloin minä itsellenikin uuden pakkasmyssyn. Bongasin Novita-lehdestä kiinnostavan mallin joten pitihän sitä kokeilla. Ohjeessa annettu tiheys oli peräti 14 silmukka kympillä, ja aikani kun kokeilin niin sain sellaista jälkeä yhdistämällä seiskaveikan ja toisen vielä vähän paksumman villalangan. Myssy syntyi edellisviikonlopun mummolareissulla. Kukaan ei ruvennut sitä omassa päässäni kuvaamaan, joten pikkukaveri toimi mallipäänä.

Vähän huonosti tuon vihreän ja mustan kirjavuudesta erottuu edessä oleva jännä puumainen kohokuvio, mutta sellainen siinä kuitenkin on.

Myssystä tuli loppujen lopuksi aika reilun kokoinen, joten ajattelin kokeilla vähän ohuemmalla langalla samaa mallia vielä toistamiseen. Jostain puuvillaisemmasta voisi saada kevääksi uuden pipon...

Sitten ompeluksia. Pakkasten keskellä huomasin kaipaavani Otson vaatekaappiin useampia pitkähihaisia aluspaitoja. Innostuin kaivelemaan trikootilkkulaatikkoa, ja se laatikko kevenikin lopulta kolmen paidan verran. Otso sai kaksi paitaa ja Aavalle syntyi siinä sivussa uusi lämmin unipaita.

Otson paidat on tehty mainiolla Rille-kaavalla, koko edelleen 74 mutta lisäsin helmaan ja hihoihin pituutta. Vaalea paita on jäännöspaloista leikelty, joustavaa interlockia. Tumman puolestaan leikkelin XS-kokoisesta naisten kietaisutunikasta, jonka joskus adoptoin kierrätyskeskuksesta koska materiaali tuntui niin mukavalta ja laadukkaalta. Ohutta ja joustavaa singlejerseytä. Hihat sain leikkaamalla ne suoraan tunikan hihansuista!

Hyviä sovituskuvia on nykyään vaikea ottaa.

Se Aavan paita syntyi myös kierrättäen.

Kiva ponitrikoo oli aiemmin lyhyt ja leveä naisten T-paita, jossa oli niin lyhyet hihat, ettei niistä olisi saanut oikein mitään aikaiseksi. Beigen trikoon hihoihin sain omasta vanhasta T-paidasta joka sekin oli käytössä vetäytynyt turhan lyhyeksi. Kaava on Villi Viikinki, olikohan koko 110.

Itselle tuli jossain välissä ommeltua mekko Huuto.netistä löytyneestä ohuesta neuloksesta. Kaavat Suuri Käsityölehdestä, mutta en muista numeroa.

Sovituskuvia en ole saanut otettua, sillä mekon valmistuttua tajusin, ettei kaapistani löydykään yhtään  paitaa tai toppia, joka kävisi tuon alle. Jemmassa on kyllä muistaakseni kunnon pala mustaa tencel-trikoota - siitä jos saisi aikaseksi polkaista paidan tai vaikka parikin niin pääsisi ehkä mekkoa käyttämään.

Lopuksi vielä kehno kuva uima-asusta, jonka pikaisesti ompelin Linnealle viime viikolla. Entinen uikkari oli jäänyt vähän pieneksi, ja kun tytöillä oli meno kylpylään niin pitihän sinne saada parempi puku mukaan. Linnea on jo pitempään toivonut kaksiosaista uimapukua, ja nyt sellainen on. Kaava jostain ysikytluvun Suuri Käsityölehdestä. Yläosan jouduin kylläkin leikkaamaan kahteen otteeseen, koska ensimmäinen, kaavan mukaan tehty versio oli aivan liian lyhyt. Pidensin kaavaa sekä olkaimista että helmasta, useita senttejä yhteensä ja nyt tuli sopiva. Onneksi raidallista uikkarineulosta oli riittävästi.

Tammipuuhia

Kas niin, uusi vuosi on jo niin pitkällä että lienee syytä vähän blogiakin päivittää. Olen mielestäni tehnyt ahkerasti käsitöitä tänä alkaneena vuonna, mutta jostain syystä tulosta ei niin hirmuisesti näy. Johtunee siitä että olen tehnyt aika paljon neulomishommia, ja siinä sitä tulosta saa odottaa... Mukavaa hommaa kuitenkin näin kylmänä ja pimeänä vuodenaikana - ja viime viikkoina olen sen tehokkaasti(?) yhdistänyt vaaliohjelmien katselemiseen.

Asiaan. Hyvien kuvien ottaminen on ollut taas juuri niin haastavaa kuin se aina tammikuussa on, joten nämäkin seuraavat ovat mitä ovat. Viime vuodelta on itse asiassa jäänyt vilauttamatta kalsarit jotka ompelin itselleni tarpeeseen - joulukuussa oli muutakin tekemistä kuin muistaa näpätä kuva omista kintuistaan...

Kangas on luomupuuvillainen raitajersey Sampsukasta. Ihan hyvä materiaali mutta sen verran joustava, että olisi voinut jättää saumanvarat lisäämättä. Kuvassa näkyy myös toinen tarveompelus itselleni, eli uusi paita. Imetysvaatteiden jäätyä pois käytöstä olen vähän ikävöinyt pöllömekkoani - varsinkin kun tuota trikoota ei näytä enää saavan mistään lisää. Sen verran sitä mekosta kuitenkin jäi yli, että sain oman kokoiseen peruspaitaan etukappaleen leikattua, ja muut osat sitten Myllymuksujen ruskeanmustasta poistotrikoosta.

Neulomusrintamalta sentään jotain valmista sieltäkin: tällaiset pitkään työn alla olleet villasukat tulivat viimein valmiiksi. Lanka on purettua ja Kool-Aidilla terästettyä Nallea(oletan). Nämä ovat syntyneet pikku hiljaa, lähinnä automatkoilla ja ovat omaan jalkaani aika naftit. Sain nyt jouluna sitäpaitsi peräti kahdet uudet villasukat lahjaksi (ihanaa!) joten nämä taidankin laittaa jemmaan odottelemaan ja katsellaan sitten kenelle lopulta päätyvät.

Pieni neuletyö tämä seuraavakin. Löysin syksyllä kirpparilta ihanan, Otsolle sopivan ja oletettavasti täysvillaisen villatakin, jolla oli hintaa 0,50 e. Vasta kotona takkia pojalle sovittaessani ymmärsin syyn alhaiseen hintaan: hihojen kirjoneuleen langanjuoksut olivat varmaan tarttuneet edellisen käyttäjän sormiin, sillä ne olivat paikoin venyneet pitkiksi ja kiristäneet silmukoita. Kun lisäksi hihat olivat pitkänlaiset ja hihansuutkin aika tiukat, päätin poistaa ongelmalliset kirjoneuleosuudet ja neuloa purkulangasta tilalle simppeliä resoria. Tässä toinen hiha kunnostettuna ja toinen alkuperäisenä..

Monta viikkoa sitten menikin että viitsin käydä toisenkin hihan kimppuun, mutta nyt ovat molemmat kunnossa. Takki on oikein sopiva ja varmasti lämmin. Toki vähän harmittaa että kivat kirjoraidat saivat hihoista lähteä, mutta jäipä sentään helmaan.

Vielä yksi tarpeellinen lämmike tähän postaukseen. Otsolle alkaa olla hankalaa löytää sopivia unipukuja valmiina, joten olen tässä vähän orientoitunut ompelemaan lähiaikoina useammankin sellaisen. Löysin vanhan kaavankin jolla aikoinaan ompelin Aavalle unipukuja, samasta syystä. Ensimmäinen unipuku syntyi kuitenkin vähän poikkeavalla tavalla, sillä hyödynsin siihen vuosi sitten leikatun, huononmallisen vauvapuseron. Puseron kaava oli kokoa 68, mutta siitä olisi tullut niin iso vauva-Otsolle, että sysäsin sivuun koko tekeleen. Nyt kun vertasin sitä 90-senttisen unipuvun kaavaan niin saatoin ilokseni todeta, että puserosta saan yläosan unipukuun ja alaosaankin riittää vielä samaa kangasta.

Edestä:

Vetoketju on takana koska kaveri nukkuu useimmiten mahallaan ja osaa sitäpaitsi jo avata itse etuvetskarit.

Vetoketjun alle kehittelin suojakaistaleen ohuesta trikoosta, ettei vetskari raavi ihoa. Pääntien kanttaus jatkuu reilusti kaistaleen yli, koska en halunnut keskelle niskaa jäävän paksua möykkyä.

Näiden kuvien ottamisen jälkeen olen vielä lisännyt pääntielle nepparin pitämään päällekkäin menevät kanttauksenpäät paikallaan..

Vetoketjun/suojakaistaleen alapäätä en osannut oikein siististi kiinnittää, ja päätin kätkeä sotkut kangasmerkin alle. Kokoelmastani valitsin väreiltään sopivimman.

Muru-neulos on ihanan paksua, joten eiköhän lämmitä kivasti tätä ilman peittoa nukkuvaa. Suunnitelmissa on myös ainakin bambujoustofroteinen yökkäri.

- Äiti, eiköhän nyt ole jo tarpeeksi vietetty vaalivalvojaisia? Huomenna on maanantai...