Kumpikin pää falskaa

Nuorimmainen alkaa olla aika liikkuvainen, ja vaipan pukeminen on toisinaan jo vähän haastavaa. Olen tällä viikolla ommellut muutaman uuden taskun, jotka saa puettua suunnilleen miltä puolelta tahansa. Toiveena ja taka-ajatuksena on myös, että näitä samoja voisi taaperovaiheessa käyttää housuvaippana tai harkkahousuna - siis vetää jalkaan neppareiden ollessa kiinni.

Mallina ja esikuvana näissä on Storchenkinder-sisävaippa, joka on yllättänyt positiivisesti istuvuudellaan. Siitä piirtelin kaavan ja tein kokeeksi ensin oliivi-oranssin vaipan. Kahta jälkimmäistä vaippaa varten lisäsin kaavaan pari senttiä pituutta haaran kohdalle, muuten sama. En ole ennen tehnyt taskuvaippoja joustokantilla, mutta nyt huvitti kokeilla, sillä noita kantteja oli jemmassa vielä aika monta pätkää, enkä usko niitä enää käyttäväni kuorivaippoihinkaan. Näitä olikin hauska tehdä, sillä inhoan PULin ompelua nurjalta puolelta ja nyt sellaista työvaihetta ei ollut ollenkaan. Täyttöaukkokin on tehty helpoimmalla mahdollisella tavalla.

Nuorimmainen on myös ollut viime aikoina kovin kuolaavainen. Paitaa on pitänyt kesken päivän vaihtaa vain siksi, ettei lapsen tarvitsisi olla ihan märissä vaatteissa. Yritin kehitellä jonkinlaista kuolasuojusta, joka estäisi vaatteita kastumasta... Tein tuossa joulukuulla tilauksen Kestovaippakauppaan, enkä voinut vastustaa alekorissa olevaa Snoopykuvioista puuvilla-PULia. Ei tullut sitten tehtyä siitä joululahjoiksi ruokalappuja, niin kuin olin ehkä suunnitellut. Nyt ompelin siitä sekä joustofroteesta liivimäisen suojavaatteen - kaavana on Käsityövakka-kirjasta löytynyt vauvakokoinen liivihameen kaava, jota muuntelin vähän. Yksiväriselle puolelle piti aplikoida tietysti yksi Ressu - kokeilin samalla ensimmäistä kertaa kaksipuolista tukikangasta jota vastikään tilasin Kangastukusta. Reunat huolittelin nopsaan valmiilla trikoovinokantilla, joka on saatua.

Söpönenhän tuosta tuli, mutta yhden päivän koekäytön jälkeen totesin, ettei ihan palvele tarkoitustaan. Joustamaton liivi on hankalan tuntuinen ryömivällä lapsella, jota lisäksi nostellaan yhtenään. Sitäpaitsi kaula-aukko ei ole tarpeeksi tiivis, vaan kuolaa valuu siitä paidallekin kuitenkin ja puuvillainen kantti reunassa tuntuu märältä. Että vähän susi tuli, mutta kaipa tätä sentään voi ruokaessuna käyttää. Ja olihan se hauska tehdä...

Eilen illalla välähti, että niissä entisaikaisissa vauvojen pitsikauluksissa taitaa sittenkin olla ideaa, ja ex tempore surautin tilkuista fleecellä vuoratun joustofroteekauluksen. Kaula-aukon reunassa on fleecekaitale, joka jatkuu myös solmimisnauhoiksi. Tämän aamun perusteella sanoisin että toimii jo huomattavasti paremmin tämä yritelmä!

Käteen ja suuhun

Kevät yllätti taas, yhtäkkiä ollaan vailla ohuempia pipoja, hanskoja, takkeja... Varsinkin hanskoja. Omaan käteen alkoivat lapaset tuntua liian talvenpörröisiltä, mutta sormikkaita ei sitten löytynytkään muuta kuin kahdet rikkinäiset ja yksi paripuoli. Onneksi pää pelaa, edes joskus: muistin nähneeni jossain vuoden 2000 Suuri Käsityölehdessä fleecehanskojen kaavat. Tarkempi katselmus osoitti lehden olevan numero 12 ja eikun kaavoja piirtämään. Kankaaksi löytyi entistä fleecepuseroa, joka ei ohuudestaan huolimatta kelvannut vaippojen kuivaliinaksi, koska ei läpäisekään vettä.

Pieniä kaavanosia sai kivasti leikeltyä ihan tilkuistakin, mutta lukuisten mutkaisten saumojen ompeleminen oli vähän itaraa. Hammasta purren siitä kuitenkin suoriuduin, ja tänään sain koekäyttää uusia hanskojani. Ei malli ihan täydellisesti istu mutta menettelee. Yksinäni sain kuvattua vain toisen käden, mutta voin kertoa että toinen näyttää sen peilikuvalta ;)

Jos joskus masokismin puuska iskee, voin ehkä tehdä näitä lisää jemmaan, hukkautumisvaraksi. Ja täytyy ehkä lisätä myös uudet neulesormikkaat to do -listalle, sillä kyllähän neulotut mukavammat ja kauniimmat olisi kädessä.

Tänään huvitti käyttää "iltaloma" poikkeuksellisesti leipomishommiin. Tein Mäkituvan Annan myslikeksejä jo toistamiseen tällä viikolla; ensimmäiset vähän kärähtivät mutta katosivat silti kuin hohtimet kaivoon. Toinen satsi onkin sitten kaksinkertainen ja vähemmän aikaa paistettu.

Myslinä omatekoinen sekoitus kaura- ja spelttihiutaleita, manteleita, rusinoita, cashew- ja saksanpähkinöitä, pakastekuivattua hedelmäsekoitusta sekä auringonkukansiemeniä. Sokerina inkkari ja jauhoina speltti. Kelmeiltä näyttävät keinovalossa mutta todistan: hyviä ovat!

Tein myös pullaa vähän uusin kujein.

Kauratoskapullat (13 kpl)

2 1/2 dl maitoa
1/2 dl inkkarisokeria
1/2 tl suolaa
2 tl kardemummaa
1 muna
1 pss kuivahiivaa
2 dl spelttimannaryynejä
n. 5 dl hiivaleipäjauhoja
50 g voita

voiteluun munaa

Päälle:
75 g voita
1/2 dl inkkarisokeria
2 dl kaurahiutaleita

Hyviä nämäkin, vaikka toska alkoi vähän turhan aikaisin minusta ruskettua. Jos teen toiste niin muistiin että lämmöksi voisi 200 riittää.

Alku ja juuri

Meillä vieraili pari viikkoa sitten vatsatauti, ja vaikka itse en pahemmin sairastunutkaan, vaikutti tauti omaankin ruokahaluuni. Kaikki hiivalla leivottu leipä tuntui muutaman päivän ajan vastenmieliseltä ja ainoa leipä mitä teki mieli oli juureen leivottu ruisleipä. Vaikka sitä aina jostain saakin ostettua, on se valmiina aika kallista. Siitä kai se ajatus sitten lähti että josko sitä vihdoin koettaisi tehdä itse. Pitkään ajattelin, että se kuuluu niihin hommiin mihin perehdyn sitten joskus... No nyt se joskus onkin koittanut.

Vähän kun vain googletin niin heti törmäsin jokseenkin selkokieliseen ohjeeseen. Päätin kokeilla ja uhrata yhden puolikkaan suosikkiruisleipääni juuren alulle saamiseksi.

Juurivelli vietti kaksi vuorokautta muurin päällä, sitten se oli alkanut kuplia.

Innoissani sekoitin taikinan loppuun. Ohjeen mukaisilla ainemäärillä tehtynä siitä tuli aika tiukkaa tavaraa, ja mielessä välähti, että jos aion jatkaa leiväntekoharrastustani laajemminkin, taidan toivoa ensi jouluksi pukilta jonkun masiinan taikinan veivaamiseen...

Valmis taikina vietti yhden vuorokauden muurin päällä, ja kohosi siinä ajassa jonkun verran. Ei kaksinkertaiseksi kuitenkaan, ja olisin odotellut vielä kauemmin, ellei siitä olisi alkanut leijailla jo aika tymäkkä haju. Pelkäsin koko hoidon pilaantuvan, ja katsoin parhaimmaksi leipoa sen pois. Se tapahtui eilen illalla, ja jätin leivät vielä yöksi kohoamaan. Mitä ne eivät tehneet. Paistoin ne kuitenkin tänä aamuna.

Neljä isoa reikäleipää siitä tuli. Neljä likilaskuista leipää, jotka ovat sen verran kovia ja ohuita että niiden halkaiseminen on tarkkuutta vaativaa puuhaa...

Mutta pääasia: hyvältä maistuu! Vähän kuin hapankorpulta mutta paremmalta. Ei tämä kiireisiin aamuihin sovi mutta terassilla kaikessa rauhassa nutusteltuna on tunnelmallista purtavaa. Omatekemää, luomua, slow foodia. Ja pakastimessa on 100 grammaa juurta odottamassa. Vähemmän jauhoja taikinaan seuraavalla kerralla?

Käsityörintamalta sen verran, että löysin aikoinaan Aavalle kutomani hahtuvahousut. Lahkeensuuresoreiden puute oli silloin estänyt näiden käyttöönoton. Nyt olin niin kätevä emäntä että sain kuin sainkin resorit aikaiseksi. Yksi säie haurasta hahtuvaa ja kaverina ohut luomumerinolanka. Silmukkamäärän kanssa olikin sitten vähän säätämistä - ensimmäisen lahkeen tein ja purin ensin kahdesti ennen kuin kolmannella siitä tuli tarpeeksi väljä.

Isot nämä vielä vähän on mutta yövaipan päälle jo kelpaavat.

Elämä on pitkä puutelista

Ompeluhuoneeni seinällä on lista käsityöideoista. Siitä on hyvä tarkastella houkutuksia ja puutoksia, mitä on joskus tullut mieleen, ja arvioida, mikä olisi ajankohtaisin juttu aina milloinkin toteuttaa. Joskus vain tuppaa turhauttamaan se, että lista sen kuin kasvaa ja mitään ei valmistu. Kun ei ehdi kaikkea ihminen. Kun on noita mukuloita ja niillä milloin nälkä, tylsää tai vatsatauti. Harmi vaan että juuri noille mukuloille olisi niin kiva tehdä kaikenlaista, jos vaan ehtisi.

Niin kuin taas tänään totesin, kun selasin uudehkoa Ottobrea (1/11). Monta sellaista kivaa vaatetta, mitä haluaisin näpertää kokoon ja sitten katsella lapsen päällä ja käytössä. Kaksi viikkoa oli taas vierähtänyt ilman yhtään valmistunutta käsityötä ja se alkoi pikkuhiljaa tuntua. Mietin että pakko on saada rimpuiltua kasaan edes yhdet haaremihousut Otsolle, jolla on tässä juuri ilmennyt tarvetta kunnon resorilahkeisille housuille. Yllättäin sitten Otso päättikin ottaa ylimääräiset aamupäikkärit. Voikohan kova ompeluinspis erittyä äidinmaitoon ja vaikuttaa unettavasti?

Haaremihousut tuli. Materiaalina ohut joustofrotee, joka alunperin oli käyttämätön, vedenvihreä aluslakana ja jonka olen värjännyt kirkkaammaksi. Samalla Amazon Green -sävyllä on värjätty myös alunperin hailakankeltainen ribbineulos, josta nyt sain tähän resorit. Totesin taas tänään, että mulla on ihan selkeä resorivaje: jotain kun tekee niin aika paljon rajoittaa mahdollisuuksia se, mitä väriä ja kuinka paljon resoria sattuu olemaan. Pitäisi tehdä asialle jotain.

Lahkeessa on nauhanpätkä ihan niin kuin lehden mallivaatteessakin. Tämä nyt vaan on jostain irtiratkottu, en muista mistä eikä merkki sano minulle mitään. Näyttää hienolta kuitenkin. Tässäkin nyt tietysti taas olisi ollut kiva jos olisi ihan omia omituisia merkkilappusia, mutta ihan hauska minusta näitä kierrätettyjäkin on käyttää.

Housujen koko 74. Ohjeesta sen verran, että ihmettelin hieman, kun käskettiin rypyttää lahkeensuut framilonilla ennen resoreiden kiinnittämistä. Kuulosti minusta framilonin haaskaukselta, joten jätin pois. Päätin sitten kuitenkin laittaa sitä vyötäröresorin saumaan, kun kerran resori ei ollut sellaista oikeaa elastaanipitoista. Enpä tiedä onko tuosta nyt apua - tehokkaampi olisi ollut ihan kunnon leveä kuminauha resorin sisällä, mutta tulipahan ainakin mukavan löysät housut nyt näistä.

Niin että ei päätyneet sinne ikuisuuslistalle haaremihousut sentään, mukavaa. (Paitsi saatan ehkä tilata itseltäni vielä toiset housut eri värisenä.) Samalla kun ompelin housuja, Aava pisteli valmiiksi ensimmäisen ompelukuvansa. Linnea sai oman joutsenensa valmiiksi pari päivää sitten.

Ja hei kuulkaa - kevät on täällä! Paitsi että viikon luontoäänenä on ollut naapurinpojan mopon pärinä, niin itse olen vihdoin tarjennut istua terassilla ja leikata vähän matonkudetta. Tulkoon värikäs mattokesä!

Valkeaa

Nyt kun viikonlopun ristiäisreissu on saatu onnistuneesti päätökseen, joudan esittelemään kuluneella viikolla valmistuneet juhlatamineet.

Otsolle nappihalkiopaita juhlasliparin alle. Olin itseasiassa jo ostanut Huutiksesta yhden valkoisen kaulusbodyn tätä tarkoitusta varten, mutta kun sovitin sitä pojan päälle, tajusin etten (edelleenkään) tykkää kauluksista vauvalla. Tuntui että haluan mielummin jotain vaarinpaitatyyppistä ja päätin kokeilla tehdä sellaisen itse. En ole aiemmin ollut sinut nappihalkioiden kanssa, joten tämä kokeilu oli ihan jännittävä ja innostava. Kaavan piirsin Suuri Käsityölehdestä 2/96, mutta muokkasin vain sen pääntietä hieman avarammaksi. Tarkoituksena oli kyllä ensin tehdä body, mutta leikkasinkin siitä liian lyhyen ja jouduin pätkäisemään bodysta paidan.

Kankaana on paksuhko valkoinen puuvillaneulos, jonka löysin SPR:n kirpparilta. Neulos osoittautui lähestulkoon joustamattomaksi, eikä minulla ollut(kaan) ihan samansävyistä valkoista resoria pääntietä ja hihoja varten. Laitoin ne sitten miten suinkin sain, ja tuloksena pääntie on vähän lörppä. Nappi- tai siis neppihalkio puolestaan onnistui yli odotusten, eikä sen tekeminen ollut edes vaikeaa. Taidan tehdä toistekin. Helppoihin muovineppareihin tottuneelle nostatti rengasneppareiden paikoilleen nuijiminen (stressi)hien pintaan, mutta se kannatti, sillä lopputulos näyttää kivalta.

Sovituskuva paidasta

ja koko asusta. Kaverina siis kirpparilta löytynyt slipari ja omatekemät housut - Aavan tyrkyttämä pöllönaamari ei kuulunut lopulliseen juhlavarustukseen. Paidan lörppä pääntie ei sliparin alta onneksi näkynyt mihinkään ja paidanpidike piti helman napakasti housuissa.

Linnealta puolestaan puuttui se jokin pitkähihainen juttu juhlamekkonsa päältä. Olen tässä viime viikot pannut ahkerasti lankaa mutkalle, ja sainkin peräti valmiiksi valkoisen ja pehmoisen neuletakin. Ei tullut edes kiire, sillä tämä oli valmis suunnilleen puolitoista tuntia ennen ristiäisten alkua!

Lankana akryylivoittoinen villasekoite Henna, saatu lanka ehtaa kasaria tai ehkä ysärin alkua. Malli on oma. En löytänyt valmista mallia, joka olisi käynyt tälle langalle ja vastannut mielikuvaani siitä millaisen haluan tehdä, joten suunnittelin sitten itse. En halunnut ommeltavia saumoja, joten koko hoito on tikutettu yhtenä kappaleena alhaalta ylös. Täysin ongelmitta ei työ sentään sujunut, sillä ihan loppuvaiheessa jouduin purkamaan jo kertaalleen neulomani pääntien reunuksen, koska kaula-aukosta tuli ensin liian pieni. Alunperin oli ajatus, että pääntietä reunustaa yhtä leveä helmineulevyöhyke kuin mitä muissakin reunoissa on, mutta tästä oli lopulta pakko tinkiä.

En ehtinyt enää prässätä tms takkia ennen juhlia, mutta kyllä se asiansa ajoi. Ja Linnea tykkäsi niin että piti sitä päällä koko ajan, vaikka ehdotin sen riisumista useampaankin kertaan. Vajaamittaiset hihat varsinkin olivat tytön mieleen. Itse olen enemmän kuin tyytyväinen siihen että onnistuin näinkin hyvin ihan omin päin ja lyhyessä ajassa sitä paitsi. Tai siihen että ylipäätään sain näinkin ison neulomuksen valmiiksi... Kyllähän tästä nyt jälkeenpäin keksii monta juttua mitkä tekisi mielellään toisin, jos nyt aloittaisi alusta, mutta sellaistahan se on, käsityöt ja elämä.

Serkkutytön setti

Lauantaina on meno lasten tuoreimman serkun ristiäisiin, ja sinne viemisiksi ompelin vähän vaatetta, kuinkas muuten.

Ottobressa numero x oli Nasta-liivihameen kaava, ja tuolla kaavalla aioin jo ajat sitten ommella omille tytöille. Sitä vaan ei koskaan tapahtunut, ja viimeksi kun kyseisen lehden taas kerran kirjastosta lainasin, vähän riipaisi havaita, että Nastan koot ovat jo Aavallekin pieniä. Siitäpä se ajatus sitten kehittyi, että teenkin lahjaksi sen mitä omilleni en ehtinyt.

Mustaa kukkacollegenpalaa olin vetänyt perässäni jo riittävän pitkään, eikä erityisemmin huvittanut siitä omaan käyttöön mitään tehdä. Liila trikoo ja resori tulivat kuvioihin sitä kautta, että löysin keskeneräisen, aikoinaan Aavalle leikkaamani pussiyöpaidan ja keksin leikatakin siitä bodyn ja housut. Ainakin vauvan äidillä oli hääpuvussaan liilaa, että jospa tuo ei nyt ihan inhokkiväreihin kuuluisi...

Liivihame on kokoa 74, mutta ohjeesta poiketen lisäsin helmaan frillan, kun näytti ilman kovin lyhyeltä. Sovitin mekkoa Otsolle ja oli vähän reilu, Otso on nyt 71 cm. Nämä vaatteet ovat saajalleen sopivat varmaan vasta syksyllä jos silloinkaan, mutta en viitsinyt pienemmän kokoistakaan mekkoa tehdä. Minusta ainakin mekot on kivoja vasta sitten kun vauva oleilee enemmän pystyasennossa. En oikeastaan tiedä, sopiiko nuo trikoohousut edes tämän mekon kanssa, sillä jotenkin niissä on vähän liian kalsarimainen fiilis, mutta ajattelin laittaa mukaan kuitenkin kun kerran tuli tehtyä. Kun ei tuota punaliilaa väriä oikein innosta Otsollekaan pukea... Housujen kaava Suuri Käsityölehti 10/00 ja koko 68 mutta lisäsin resorit mitkä ei malliin alkujaan kuuluneet. Body on leikattu 80-senttisen paidan kaavalla, SK 10/82, mutta piirtelin siihen bodyalaosan jonkun Ottobren bodymallin mukaan.

Huonot kuvat kun en jaksanut syventyä kuvailemiseen ja piti saada paketoitua pois tieltä. Hello Kitty -nauhaa noissa on somisteena ja nepparit KAM.

Sukset pussiin

Onpa ehtinyt kulua aikaa edellisestä merkinnästä. Kuopus on kovin kuormittava juuri nyt, ja muutenkin päivät vilahtavat kaikenlaisissa äidinhommissa. Ommellut olen kuitenkin aina välillä, ja neulonut, mutta tuloksia ei ole ihan vielä esiteltäväksi asti. Näytetään nyt odotellessa tämä sunnuntain pika-tarve-tekele.

Esikoisen eskarissa on nyt hiihtoviikko, ja tosiaan sunnuntaina muistin, ettei meillä ole mitään värkkejä millä kiinnittää hiihtimet nipuksi kuljetusta varten. Kaipa ne olis voinut vaikka teipata, mutta mielessä oli aiemmin jo vähän vilkkunut suksipussin ompeleminen, joten ajattelin ihan vain vilkaista, millaisia enstexinpaloja mulla on jemmassa.

Jemmassa olisi ollut iloisemmankin värisiä paloja, mutta pidin mielessä sen mainitsemani kuopuksen kuormittavuuden ja päätin että parasta on valita mahdollisimman isot palat jotta ei mene ihan tilkkutöiksi. Syntyi siis tällainen synkkä/epälapsellinen/epätyttömäinen pussukka.

Musta enstex on saatua, harmaankirjava on aikoinaan keskeneräiseksi jääneestä takista. Vetoketju on peräisin omasta vanhasta äitiyspakkausmakuupussista, eikä väri ihan täsmää mutta pituus oli sopiva.

Kantokahva kantamista varten, sekä aiheeseen sopiva muumimerkki,

joka oikeastaan on siinä peittämässä sisäpuolelle ompelemani nimilapun ommelta.

Pussilla on vähän reilusti mittaa, jotta siihen mahtuu vielä vaikka seuraavatkin sukset.

Ei muuten niin kovin hemaiseva ompelus, mutta on aina hauskaa kun saa tehtyä jotain tarpeeseen ja vieläpä sellaisista materiaaleista mille ei niin muuta käyttöä ole ollut. Sopii vain toivoa, ettei pussi ole tytön mielestä liian nolo. Ainakin tuohon on helppo sukset sujauttaa, osaa lapsikin.