Keväimellä tunsin tarvetta saada Linnealle uuden liivihameen lähinnä tuollaiseen "arkiseen edustuskäyttöön". Nämä nykyajan pikkuhihatunikat ovat kivoja kyllä, mutta toisinaan mikään ei voita kunnon klassista, hihatonta liivihametta, jonka alle mahtuu vähän reilummankin kokoinen tai paksumman laatuinen trikoopaita. Ja aina parempi jos kokoa voi olalta säätää niin että vaate palvelee useamman vuoden.
Kankaaksi löytyi palanen mustaa pilkullista collegea, joka tuli mulle aikoinaan yhden huutiksen kangaspaketin mukana. Collegessa oli epämääräisiä vaaleampia kohtia, näytti kuin kangas olisi viettänyt pitemmän ajan mytättynä auringonpaisteessa. Arvelin kuitenkin pystyväni kiertämään läiskät.
Mulla inspasi tehdä mekkoon jotain aplikaatiota, ja kysyin Linnealta itseltään, minkälaisen kuvan tekisin. Saattaa olla, että mulla oli toiveikkaasti mielessä joku lapsellinen ja muodikas norsu, pöllö ja muu eläväinen, mutta Linnea romautti ne aatokset ilmoittamalla että haluaa siihen prinsessan. Huoh. Sain prinsessan kylläkin neuvoteltua maatuskaksi, mutta loppujen lopuksi päädyin sittenkin itse takaisin prinsessaan. Aikani kun piirtelin luonnoksia paperille, sain aikaiseksi hahmon joka oli tunnistettavissa prinsessaksi ja samaan aikaan kuitenkin sympaattinen ja lapsellinen. Tykkäsin, ja niin tykkäsi Linneakin.
Koska collegesta ei sittenkään riittänyt virheettömän mustaa kohtaa molempiin kappaleisiin, päätin leikata etukappaleen siitä kirjavammasta kohtaa ja piilottaa pienet haaleat läiskät ylimääräisten kruunujen alle.
Resorikantit reunoissa ja olkaimien nepparikiinnityksessä peräti kolme eri säätömahdollisuutta. Linnea keksi itse, että ne ovat 5-, 6- ja 7-vuotissäädöt. :) Saapa nähdä.
Päällä, hyvän reilu tuli.
Mekon ollessa päällä huomasin harmikseni, että olkaimien päät jäävät törröttämään ylöspäin. :( Yritin kovasti olla kiristämättä kanttia kaarevissa kärjissä, mutta ei näköjään riittänyt. Nepparit olis pitänyt kai iskeä ihan reunakanttiin, tai sitten laittaa tarraa niinkuin lehden ohjeessa muistaakseni oli. Tarra vaan ei oikein hyvin sopinut mun säätövarasuunnitelmaani.


3 kommenttia:
Tosi ihana mekko, tykkään myös noista shortseita. Ihan turhaan arastellaan lapsilla mustan värin käyttöä.
Aivan ihana tuo mekko, ja nuo ylimääräiset kruunuaplikaatiot sopivat siihen ihan täydellisesti!
Ei tuossa liivihameessakaan vikaa ole, mutta aplikaatio on yliveto!
Lähetä kommentti