sunnuntai 29. toukokuuta 2011

Testaajan paita ja pari muuta

Joskus kauan sitten mies heitti - työnkuvaansa viitaten - että hänellä voisi olla paita jossa lukee Testman. Jäin silloin asiaa hauduttelemaan ja sitten se hautautui muiden ideoiden alle. Testman palautui mieleen pari viikkoa sitten, kun päätin kartuttaa miehen kesäpaitavalikoimaa yhdellä uudella T-paidalla. Myllymuksujen poistokankaista hankittu jäänsininen interlock muotoutui peruspaidaksi, joka sai rintaansa sabluunalla painetun printin.


Idea tuntui hauskalta silloin yhtenä yönä kun tätä into piukassa työstin, mutta valmis paita näyttää jotenkin hölmöltä. Painatuskin on varsin kotikutoisen näköinen, eikä se ole edes ihan keskellä.


Ylijäämävärillä painoin valkoiseen puuvillanauhaan pelkkiä T-kirjaimia. En ole miehelle tekemiini vaatteisiin viitsinyt niitä painamiani pilvimerkkejä laittaa, ja ajattelin että josko sitten vaikka näitä  ripottelis pilvien sijaan. Mukamas hauska idea sekin, silloin, nyt en enää tiedä...


Ei muuten ollut kovin häävin tuntoista laatua tuo trikoo, vähän sellaista lörppöä ja karheaa. Että siinä mielessä ei harmita vaikka jäisikin vain kotipaidaksi tämä. Kokeilin tässä nyt myös ensimmäistä kertaa leikata takakappaleen väärin päin, eli niin että se joustaa pystysuunassa. Miehen paidat tuppaavat olemaan kovalla venytyksellä selkäpuolelta ja moni on takaa venähtänyt rumaksi kun sitä joustoa ei pystysuunnassa ole. Mielenkiintoista nähdä auttaako tämä konsti siihen.

Ompeluhuoneen muuttoinventaario jatkuu edelleen, ja tuntuu siltä kuin yrittäisin laihduttaa. Yritän olla hankkimatta uusia materiaaleja ja kuluttaa pois vanhoja kankaita, tuhota tilkkuja, korjata korjausta odottavia ja tehdä valmiiksi keskeneräisiä. Aika monta juttua olenkin viime päivinä saanut pois pöydiltä ja nurkista kuleksimasta. Korjausompeluksia ja paria surauttamaani taittoimua en ole viitsinyt kuvata, mutta tässä pari valmistunutta vaatetta sentään. Kierrätyskeskuksen maripaidasta leikkasin joskus Linnealle tunikan, mutta se jäi sitten leikattuna odottamaan pitkäksi pitkäksi aikaa. Ompeleminen sujui äkkiä kun vaan pääsi alkuun; pääntien, olkasaumat ja helmapäärmeen sain valmiina. Ja vielä se mahtui päällekin.



Itselle valmistuivat tänään nämä unihousut, jotka ovat odottaneet leikattuina ainakin vuoden päivät. Trikoo on kiva nansomaisen tuntuinen, useamman vuoden takainen löytö Huutiksesta. Kaava on alunperin jostain Ottobresta, ja olen sillä samalla tehnyt sekä unihousuja että olohousuja itselleni. Näissä on siis vajaamittaiset lahkeet; en jaksanut otattaa sovituskuvaa mutta sopivat ovat ja pääsivät heti käyttöön. Kuosi on jotenkin kesäinen ja kesällä nämä ovatkin kivan vilpoisat jalassa.

1 kommentti:

kewa kirjoitti...

Ihanat, erityisesti tunika!