maanantai 14. helmikuuta 2011

Ompeluksia pakkasen keskeltä

Vähän ahdistaa olla pakkasen vankina neljän seinän sisällä, mutta onpahan jäänyt sitäkin enemmän aikaa ompelemiseen.

Tilasin alkutalvesta ensimmäiset merinoneulokseni, kun ajattelin tehdä miehelle lämpöiset kalsarit ja tytöille kypärälakkeja. No, tytöt saivatkin sitten valmiit lakit joululahjaksi ja mies puolestaan ei huolinut villakalsareita koska neulos tuntui sähköiseltä. Merinot jäivät kaappiin. Viime viikolla päätin että niistä tulee tytöille kerrastot. Ja muuten kyllä tulikin paitsi että Aava olisi saanut vain toisen lahkeen kalsareihinsa, niin että jäi ne sitten kokonaan tekemättä. Ei niistä Linneankaan kalsareista kuvaa ole, näistä paidoista vain tuli räpsittyä.




Kaava on Villi viikinki Ottobresta 6/2010. Koska merinoneulos oli niin joustavaa, niin valitsin koot vähän alakanttiin: Linnealle 110 ja Aavalle 104. Linnean paitaan leikkasin helmaan vähän ylimääräistä pituutta ja Aavalle laitoin hihoihin pitkät resorit. Olisi saanut laittaa Linneallekin näköjään.



Paidat ovat siis interlockia ja resoreina on ribbiä. Olipa mukava tuttavuus tämä merinoribb - voi kun jostain saisi puuvillaresoriakin joka olisi yhtä ohutta ja mukautuvaa! Ja tähän paitamalliin tykästyin ihan kympillä niin että kovasti olen nyt miettinyt mitä muuta voisin samoilla kaavoilla tytöille tehdä...

Kuopukselle olisin lopusta merinosta saanut ehkä tehtyä bodyn, mutta siihen en vielä ehtinyt ryhtyä, sillä kiireempi oli saada vähän uusia yövarusteita. Aikoinaan Myllymuksuilta mukaan lähteneen ruskean bambujoustofroteen olen todennut vaatekäytössä menevän äkkiä ruman näköiseksi, joten päätin käyttää loput siitä vaipatukseen. Ompelin pehmoisen läppävaipan ja yhden ylimääräisen lisäimun yöpissoja sitomaan.


Kuosikangas on interlockia kierrätyskeskuspuserosta ja sisäpintana siis bambujoustista, ja niiden molempien tueksi laitoin ohutta lakanafroteeta, eli vaipassa on kauttaaltaan neljä kerrosta kangasta. Kiinteässä imussa ja läpässä on vielä molemmissa useampi kerros sitä bambua, joten pitäisi tehoa löytyä. Lisäimu ei ole tähän vaippaan edes tarkoitettu, vaan jonkun vanhan sisätäyttiksen terästykseksi.

Koska meillä tuppaa olemaan näillä pakkasilla aika viileää, niin yöksi tuntuu kivalta paketoida vauva unipussiin. Ennestään on ollut vain yksi pussi joten ompelin nyt toisen pesuvaraksi. Halusin tehdä hihattoman pussin ja pähkäilin ensin, mistä saisin sellaiseen kaavan. Sitten huomasin että ompeluhuoneessa lojuu sattumalta yhdet 74-senttisen liivihameen kaavat ja sain idean käyttää niitä. Jo vain pelitti kun vähän helmaa pidensin ja pyöristin.

Vaikka mulla on paljon kaikenlaisia joutavia kankaita, niin oli itse asiassa hankalaa löytää tarpeeksi isoja paloja - ja vielä väreiltään yhteensopivia - joista riittäisi unipussin päälliseksi ja vuoriksi. Ja kun sopivan värinen ja tarpeeksi pitkä vetoketjukin tarvittiin niin siinäpä sitä oli yhtälöä. Lopulta päädyin uhraamaan yhden Muru-neuloksen, josta en ole osannut oikein mitään vaatetta tehdä, ja sille kaveriksi sopi niinikään kovaa vauhtia hylkiöityvä pilkkucollege.




Pussi oli helppo tehdä, mutta vetoketjun kiinnitys tarjosi sentään mukavaa haastetta ja näpertelyä kaikkien näiden aivottomuus-ompeluiden jälkeen. (Huomaan kaipaavani vaihteeksi vähän kinkkisempiä ompelutöitä - täytyy varmaan tässä kohtapuolin kaivaa esiin pari keskeneräistä takkiprojektia kun kerran kevätkin lähestyy kovaa kyytiä.)

Siellä se nyt nukkuu uudessa pussissa. <3


Loppuun ruokavinkki. Jo toista kertaa tein Yhteishyvän ohjeella punajuurikiusausta ja tykkään! Oli niin näppärä tehdäkin, varsinkin kun Aava kuori mulle potut. Rapatessa roiskuu... :)


3 kommenttia:

kewa kirjoitti...

Ihanat paidat ja kaava on minunkin lemppari, lyhythihaisiakin sillä tehnyt ja ajattelin tunikaksi muokata myös;) Ja unipussi on super-hieno!

Pilvi kirjoitti...

Lyhythihaista tunikaa mietin minäkin, kesäkäyttöön. :)

Anna kirjoitti...

Löysin Villapadan kautta blogiisi. Kovasti en vielä ehtinyt lukemaan, mutta tulen toiste jatkaan. Kivoilta näyttävät ompeluksesi. Niin ja pakko vielä sanoa, että minäkin kokeilin Yhteishyvän tultua tuota kiusausta ja tykkäsin.