Monesko lie luukku

Elämä on joksenkin kaoottista juuri nyt, sen todisti taas tämäkin päivä. (Vai eilinen? Nyt on jo oikeastaan huominen.) Olisi ollut kivaa laatia herttainen blogijoulukalenterimerkintä, jonka sisältönä olisi ollut esikoisen eskarin joulujuhla ja pikku bonuksena yksi valmistunut ompelutyö. Kävi kuitenkin niin, että ensin melkein koko päivä kului juhlaan lähtöä valmistellessa ja stressatessa ja sitten oltiinkin lopulta jo vähän myöhässä koska itkuinen vauva viivästytti matkaan pääsyä. Lasten kanssa käveltiin kamalassa myrskyssä päiväkodille, mutta se nyt on oikeastaan silkka sivujuonne. Juhlasta myöhästyttiin sen verran ettei oikein päästy enää hyville istumapaikoille ja ohjelman alkukin meni vähän ohi. Itse kanniskelin vauvaa koko kekkereiden ajan, enkä saanut siis otettua kivoja tunnelmakuvia, en edes yhtä näpäystä juhlapukuisista tytöistä. Kotiin lähdettäessä kaksi nuorinta muksua parkuivat kuka mistäkin syystä ja itse kaduin syvästi että olin ikinä mihinkään sillä kokoonpanolla edes lähtenyt. Paljon porua, vähän villoja.

Olisin varmaan ollut vieläkin kettuuntuneempi, jos en olisi viime yönä saanut valmiiksi yksiä pöksyjä. Ompelutarvettani olen siis saanut edes jonkin verran tyydytettyä ja lopputulos on sitäpaitsi onnistunut.

Otsolle pehmoiset-lämpimät-kätevät puolipotkarit pitkään ja hartaasti säilötyistä velourin jämäpaloista. Omat housuni samasta kankaasta ovat olleet kovin mieluisat. Ja mallin tarina on sellainen, että halusin tehdä terälliset housut joissa on haarasauma eikä -kiilaa. Koska sellaista kaavaa ei minulla missään valmiina ollut, päätin yhdistää Suuri Käsityölehden numerossa 10/2000 olleiden potkuhousujen ja tavallisten housujen kaavat. Ja hyvinhän se onnistui.

Kokona on 68, joka on vielä vähän liian iso, mutta parempi niin päin.

Vyötäröresorin värisävyyn en ole täysin tyytyväinen, mutta siihen olen, että vihdoinkin jostain saa luomupuuvillaista resoria. Laatukin vaikuttaa hyvältä.

Tytöt lähtevät viikonlopuksi mummolaan yökylään, ja odotan sitä ristiriitaisin tuntein. Toisaalta on kivaa saada vähän rauhaa torppaan, mutta toisaalta äidinsydän huokaillee huoltaan aina kun lapsoset ovat kaukana poissa.