Turnausväsymystä ja merkkihaaveita

Alkoi tuossa jo vähän tympäistä ainainen joululahjatehtailu. Toisaalta on hyvä että aloittaa lahjojen valmistamisen ajoissa, toisaalta taas siihen ehtii sitten kyllästyä moneen kertaan ennen kuin homma on ohi. Tänä aamuna tunsin oloni totaalisen turnausväsyneeksi ja joulustressaantuneeksi ja mielessä jauhoi vain Jope Ruonansuun Pakollinen joulu. Onko pakko rumat villasukat kääriä pakettiin?

Hyvä ompelupäivä tästä kuitenkin tuli. Ei kylläkään mikään Hyvä Äiti -päivä, mutta kaikkeahan ei voi saada. Ulkoillaan sitten joskus seuraavan kerran kun aurinko taas näyttäytyy. Koska joulujutuista on kyse, niin tämä päivitys ei sisällä oikeastaan paljoakaan tämänpäiväisiä ompeluksia, mutta jotain sentään. Anopin pakettiin valmistui napakat patalaput puuvillatilkuista ja havillisista collegenpaloista.

Samassa kuvassa niinikään anopille tekemäni kämmekkäät pätkäkoolatusta Bambinosta (muistaakseni), sekä kangaskassi joka on valmistunut jo aiemmin. En vielä tiedä meneekö kassikin anopille vai jollekin muulle... Ja anoppihan ei tietääkseni ja toivon mukaan lue tätä blogia. :P

Nämä loputkin on sitten jo aiempia tekeleitä, omiin tarpeisiin ja joulupakkopullan kevennykseksi.

Mies valitti kun oli hukannut heijastinhihanauhansa, ja etsiskeli kaupasta uutta tilalle. Ei onneksi löytänyt, sillä sain sitten myöhemmin idean. Kovinkaan suurta taidokkuutta ei vaatinut kyhätä kokoon vastaavaa tsi-mallia:

Materiaalina kuminauhan jämäpala, enstexin jämäpaloja ja räikeänväristä heijastinkangasta. Sekä neppari. Kas näin ja nyt taasen loistaa:

Olishan sitä voinut tikata heijastinkankaan paloja kiinni suoraan kuminauhaankin, mutta halusin hyödyntää tähän lyhyen pätkän kuminauhaa, joka ei riittänyt enää oikein mihinkään muuhun. Samoin tulipahan käyttöä noille tosipienille enstexin paloille, sanoo hän joka ei heitä mitään hukkaan.

Saumurissa oli taannoisen tonttulakkiompelun jäljiltä punaiset langat, ja mietin että jotain muutakin pitäis sillä värillä keksiä ennen kuin taas vaihdan. Päätin etsiä punaisia tilkkuja ja tehdä nukeille joskus lupailemiani tonttuvaatteita, mutta tulikin sitten vähän jotain muuta:

Aika kesäinen setti tuli; tyttöjen mielestä se on unipuku. Miten vain. Vähän säätämiseksi meni tunikan reunojen kanssa, kun ilman kunnon suunnitelmaa kappaleita leikkelin. Tajusin liian myöhään, että enhän nyt tuonkokoiseen liivimekkoon ala mitään kaitalehuolittelua reunaan vääntämään, joten en sitten muuta keksinyt kuin vääränvärisen pitsikuminauhan. Ja nurja puoli ei tarkastelua kestä. Mutta kokonaisuutena ihan kiva. Oman huonon imetyspaitani pienimmistä palasista on leikattu se.

***

Sitten viimeisimpään hurahdukseeni: pitäis saada merkkilappuja. Monella muullahan noita näyttää jo olevan, ja pitkään olen tässä sinnitellyt niillä mielin etten minä tarvitse. Että olen Vaatimaton Käsityöläinen joka ei halua sen kummemmin loistaa tuotoksillaan vaan iloita siitä jos voi tehdä tarpeeseen ja vanhasta uutta. Ajattelin että tuossa yhtälössä ei persoonallisella tunnuksella olisi mitään sijaa, mutta nyt on vähän kelkka kääntynyt. Ja se kumpusi juurikin näistä joululahjapuuhasteluista. Rupesi tuntumaan, että varsinkin ja nimenomaan lahjaksi antaessa olisi kiva jos siinä tuotteessa olisi oikein merkki, antaisi ikäänkuin katu-uskottavuutta.

Niin että nyt olen sitten monena päivänä löytänyt itseni pähkäilemästä, mikä se minun merkkini voisi olla. Ei olekaan ihan helppoa päättää sellaista. Pitäis olla jotain lyhyttä ja ytimekästä, joka kertoo jotain minusta ja on suomenkielinen ja ja ja... Ruotsalaista minanamnband.se -sivustoa jo katselin sillä silmällä, että sieltä sitä saisi aika hienoja merkkinauhoja - kun vaan keksisi sen tekstin!