sunnuntai 9. elokuuta 2009

Taas yksi hattupitoinen postaus

Kameran laturi jäi pari viikkoa sitten mummolaan, ja vasta tänä aamuna pääsin pitkästä aikaa kuvaamaan käsitöitä.

Aavan ruskealle sydänhatulle kävi huonosti ensimmäisessä pesussa: ruudullinen vuorikangas kutistui niin että hattu ei enää mahdu päähän. :( Intouduin siis tekemään lisää hattuja. Aavalle kaksi uutta:




Turkoosikuviollisesta tuli oitis Aavan suosikki, eikä Aava muita hattuja ole nyt pitänytkään kuin sitä...






... vaikka minusta ainakin tämä ruskeakukkainenkin on tosi kiva. Siinä on yksivärinen keltainen vuori samasta vauvalakanasta kuin mistä on edellisen postauksen kassin vuorikin.









Linneallekin tein uuden hatun, kankaana Marimekon "Viettelys" mummun vanhasta verhosta. Aava kuvasi Linnean hatussaan, joka on vielä vähän reilun kokoinen:


















Sisäpuolelta löytyy yllätys: Disney-vauvoja lakiosan vuorina. Ylijäämäpala tyttöjen huoneen verhokapasta.

.
















Ja itsellenikin päähine, syksyä varten myssy Samoksesta. Tämän tosin tein jo aikaisemmin kesällä, silloin kun oli oikein kylmiä ilmoja. Langat jäivät päättelemättä, kun tulikin sitten lopulta oikea kesä, mutta nyt sain aikaiseksi.























Malli on omasta päästä, kauttaaltaan *2 yhteen, langankierto, 1 oikein*. Ja kuvattava ei ole unessa vaikka aamusella unipuvuissa näitä kuvia pihalla tyttöjen kanssa otettiinkin. :P

Yksi vaippakuva vielä. Ompelin valmiiksi taas yhden "joskus aloitetun" sisätäyttiksen. Päällä kuviocollege, sen tukena ohut trikoo resusta T-paidasta ja sisällä kuivaliinaneulos. En tällä kertaa jaksanut vaihtaa saumuriin sävy-sävyyn lankoja, ja se vähän harmittaa, vaikka ihan siistinnäköinen tuosta tuli noinkin. Koko ehkä lähinnä S.

2 kommenttia:

Inkeliina kirjoitti...

Kauniita hattuja olet tehnyt, tuo ruskea kukallinen on ihanaa kangasta!

Ouppa kirjoitti...

Tuo hattumalli on tosi kiva, ihanan erilaisia ja silti perustyylikkäitä hattuja tulee... Ruskea kukallinen minunkin suosikki. Miulla on miljuuna myssyä, mutta jotenkin toi siun myssy vähän innosti, jos vaikka kävis kaivelemassa lankavarastot...

Minä pistin siulle haasteen blogiini, omani on pitkä jorina ja sen tuottamiseen meni kauan... Tartu jos jaksat ja milloin jaksat ja voi sen miun jorinan jättää lukemattakin jos ei huvita. :)