maanantai 2. helmikuuta 2009

Vanhoja rästejä

Kaivelin korjattavien vaatteiden laatikkoa (öh, korjattavaa on vähän kertynyt koska korjaaminen on useimmiten tylsää. Tai ainakin ennalta epäkiinnostavaa, toisin kuin uuden ompelu) ja törmäsin siellä myös muutamiin keskentekoisiin pikkuesineisiin.

Kuten valmiiksi leikattuihin vaippakappaleisiin. Valkoista isolenkkistä joustofroteeta ja luomuvelouria, velouriin ommeltu vähän kiinteää imuakin. Malli näytti olevan SK 1/05 koko L. Mulla ei ole minkäänlaista muistikuvaa, milloin olen tällaista vaippaa ollut tekemässä ja miksi, ja miksi se on jäänyt kesken. Ompelin sen nyt sitten valmiiksi. Laitoin kuminauhat röyhelömäisesti, jolloin vaipasta tuli jonkin verran L:ä pienempi, saumuroin reunat yhteen ja jätin taakse täyttöaukon. Tuloksena pehmoinen vaippuli, jonka sanoisin kattavan koot S-M. Kiinnitys näpsyllä tai vaan kuorella ja etureunaa voi taittaa matalammaksikin, koska imuosa ei ala ihan ylhäältä. Tällä vois olla kiva vaipattaa pikkuvauvaa. Ei kukaan tarvis?












Löysin myös jotain mitä olin vähän kaipaillutkin, nimittäin pari keskeneräistä ruokalappua. Tein joskus noita sarjatyönä useamman, mutta kyllästyin sitten kesken ja kaksi jäi valmistumatta. Niitä ei silloin niin montaa edes tarvittu, kun pyykkiä pestiin useammin. Nyt meillä on ollut vähän lapuista uupeloa, joten ilomielin kanttailin laput valmiiksi.



















Ruokalaput, nuo kaksi alinta siis, on tehty vanhasta farkkupaidasta, vanhasta keittiön verhosta, punainen kantti on jonkun ihme paitajakun hihaa ja tarratkin on uusiokäytössä, vanhasta vaipasta irrotettu. Farkkupuoli on niinkuin tausta, ja tasku on siellä takana jotta kun sen kääntää etupuolelle, se jää törrölleen auki.

Ylin lappu on sitten varsinaista korjausompelua - ikivanha kulahtanut lappu johon uusin pilalle rispaantuneen "kaulanauhan" kun punaista vinokaitaletta jäi.

Uusi lappu heti käytössä:

Ei kommentteja: