perjantai 14. marraskuuta 2008

Myssymania

Mun aiempi myssyntekele katosi yhtenä maanantaina kun käytin esikoista muskarissa. :( Eihän se niin kovin taidokas ollutkaan, mutta lanka oli uutta ja ihanaa, sen takia harmittaa. Plus että jotakin sitä on päässäkin pidettävä. Olenkin sitten joutunut esiintymään vaihteeksi ties missä ihme vanhoissa päähineissä... kunnes nyt kun on valmiina kokonaiset kolme uutta villamyssyä. :D




Ensimmäinen, palmikkomyssy, on ideansa puolesta sellainen hetken lapsi. Näin kerran kissaa sisään päästäessä ohikulkijalla valkoisen paksun palmikkomyssyn, jossa oli tupsu. Pim! Haluan tuollaisen myssyn! Mallin suunnittelu ja toteutus veikin sitten jonkin aikaa, ja lopullisesti valmistuttuaan en enää ollenkaan ole varma, kaipaanko tuollaista elämääni.

Varsinkin kun se näyttää päässä näinkin järkevältä:















Palmikothan on toki aivan hienot. Tupsun ratkon ainakin irti kunhan saan aikaiseksi. Tai ehkä puran koko hoidon... Seiskaveikasta tuo on, kuinkas muuten.

(Tässä välissä purin yhden epätoivon tekeleen. Yritin pitkään tehdä itselleni siksakmyssyä, vastaavanlaista kuin tässä postauksessa, mutta terve vaan, yritys on ohi tältä erää. Ehkä seuraavassa elämässä... )

Sitten pääsinkin Mario-myssyn ohjeen kimppuun. Mulla on tuo ohjesivu ollut jo jonkin aikaa suosikeissa odottamassa kokeilua.














Pyörö ja sukkapuikot nro 4, lankana khakinvihreää Isoveljeä sekä Nallea ja muita ohuita jämälankoja kaksinkertaisena. Ihan kiva ulkotouhumyssy tuli, mutta tyköistuvampi kuin mitä toiveena oli. Kavennukset aiheuttivat päälaelle poimuja, mikä ei musta ole mitenkään taidokkaan näköistä:















Resorin reuna on myös vähän liian kiristävä otsalla. Päätin muokata ohjetta, sillä mulla oli ihanan värinen uusi Isoveli-kerä odottamassa myssyyntymistä. Melkein koko kerä hupenikin tähän:

































Tykkään tästä "punajuurimyssystä", vaikka ei tämäkään ihan täydellinen ole. Tuntuu koko ajan vähän kuin valuvan tai painuvan silmille. Laitan ohjeen tähän nyt kuitenkin talteen, ennen kuin kadotan sen lippulappsusen, johon laadin muistiinpanoja kutoessa. Tästä on tarkoitus jatkaa muokkausta vielä edelleen..

Punajuurimyssy

- luo 80 s ja neulo niillä 2 cm sileää oikeaa
- seur. krs:lla kavenna 1 s jokaista 10 s:a kohti eli 8 kertaa -> jää 72 s
- neulo näillä 3 cm 1o1n joustinneuletta
- lisäyskrs: lisää 18 s tasavälein = 1 s joka 2. oikean jälkeen -> 90 s
- Loppu myssystä tehdään sileää oikeaa. Neulo ensin 3 krs
- lisäyskrs: 1 lisäys joka 10. silmukkaan
- 3 välikerrosta
- lisäyskrs: 1 lisäys joka 11. silmukkaan
- jatka suoraan kunnes myssyn korkeus on 17 cm
- Kavennukset: aluksi *10 o, 2 yhteen*, toista *-*. Kavennukset toistuvat samoissa paikoissa tulevilla krs:lla, välisilmukat vähenevät. Välikerroksia tulee ensin 3 x 2 krs, sitten 1 välikrs kunnes välisilmukoita ei enää ole. Jäljelläolevat silmukat kavennellaan aina kaksi yhteen, viimeisistä noin 6 silmukasta(en muista tarkkaan monta niitä oli...) vedetään katkaistu lanka läpi.



Ei kommentteja: