lauantai 20. marraskuuta 2010

Kaikki yhes koos

En edes muista koska aloitin näiden yhdenkoon vaippojen kehittelyn. Kaiketi joskus tämän vuoden puolella kuitenkin. Suunnittelin nämä alunperin reissuvaipoiksi, mutta näyttää siltä että näistä tulikin ihan jokapäiväisiä palvelijoita. Muutaman sain valmiiksi kesällä, ja ne ovat olleet jo käytössä. (Kuvasta puuttuu yksi joka oli pesussa.) Tänään valmistuivat kukalliset ja vaaleanpunainen.


Kuoseiksi kaivelin näihin erilaisia collegekankaita, koska college tuntuu olevan nyt niin out vaateasioissa. Vaippoihin sopii mainiosti. Tai kukallinen on itseasiassa yhdestä tyttöjen puserosta, joka lähti joskus mukaan kierrätyskeskuksesta.

Sisäpintoina on vähän kaikenlaista: coolmaxia, kierrätysfleeceä, kuivaliinaneulosta, collegea ja tenceljoustofroteeta. Joissakin on välissä tukikankaana lakanafroteeta tai hamppusingleä. Punamustan vaipan kanssa kävi moka - musta fleece ei päästä pissoja läpi, ei sitten ollenkaan. :o Muuten nämä on ihan mainioita.

Kuvassa on esimerkki kaikista kolmesta koosta, johon vaipan voi säätää.


Toistaiseksi on käytetty matalinta säätöä ja vyötärökin on ollut kireimmilleen kurottuna.


Ainut 'ongelma' näissä vaipoissa on ollut se, että sopivia imuja on ollut vähän naftisti. Tai ainakin on puhtaan pyykin kasan äärellä ollut vaikea muistaa, mitkä imut mihinkin sopii. Siksi leikkelin ja saumuroin nyt yhden pienen ja karhean huppupyyhkeen noin 33x33 cm -kokoisiksi taittoimuiksi ja vihreän froteelakanan jämistä vielä yhden, kaksinkertaisen, lisää.


Sydämet on leikelty vapaalla kädellä ja ommeltu paikalleen ilman tukikangasta, eivätkä oikein kestä lähempää tarkastelua, mutta niiden tarkoituksena onkin vain muistuttaa, mihin vaippaan kukin imu kuuluu. Nämä imut sopivat pienemmillä säädöillä ja isoimmalla säädöllä imuksi mahtuukin jo harso.

3 kommenttia:

AnniP kirjoitti...

Yhdenkoon vaipat on minustakin ihan parhaita, pienellä säädöllä pääsee koko vaippakauden!

SariH kirjoitti...

Kivan näköisiä vaippoja :) Pitäis itekin kokeilla jotain yhdenkoon kaavaa.
Mä ostin joskus EK:sta fleeceä,joka "huopui" muutamassa pesussa ihan läpipäästämättömäksi :-o

Sari/Kestoilua ja käsitöitä :)

Miina kirjoitti...

Hyviltä näyttää vaipat! =) Ja imuissakin kivan lisän tuo noi sydämet! <3 Harmi vaan, kun meillä ei tarvita enää vaippoja...