tiistai 5. lokakuuta 2010

Lelujuttuja

Koskakohan tämän oikein aloitin? Viime vuoden puolella varmaan. Elokuussa se valmistui - Aavan sitkeiden patistelujen tuloksena - ja eilen otin kuvan. Eriparisilmä-Kitty. Laiskuuttani jätin viikset ja korvarusetin tekemättä. Tai ehkä en edes muistanut niitä koska tämä on söpö juuri näin.


Elokuussa kun Linnea oli aloittanut eskarin ja vauva ei ollut vielä syntynyt, Aava oli kanssani kahdestaan kotona ja hoiteli päivät pitkät Pupu Suputtajaa. Katselin kun pikkuäiti kiskoi pupulle vääränkokoisia nukenvaatteita päälle ja mietin että sillä pitäisi olla omia vaatteita. Sopivan kaavan piirtämisessä meni tovi - itse haalari syntyikin sitten näppärästi kun juuri sopiva vetoketjukin löytyi jemmasta. Punainen velour on jämiä omista housuista, kanttaukset valmista trikoovinokanttia.


Toinen velourhaalari syntyi näinä päivinä, Linnean unisen tunikan jälkimainingeissa. Nyt ei löytynyt enää vetskaria joten laitoin olalle tarraa.

Ei kommentteja: