sunnuntai 28. syyskuuta 2008

Sanottu ja tehty

Tuollaisen peruspaidan polkaisin tänään Linnealle aikomukseni mukaisesti, bambujoustiksesta. Toki tuo on liian samanvärinen käydäkseen siihen edellisen postauksen tunikaan, mutta kun mulla nyt oli sopivat langat saumurissa, niin tekaisin tuosta violetista ensin. Tulipa samalla testattua uusi kaava, joka oli siitä samasta Ottobresta kuin tunikakin; paidan koko 110. Nyt kun tiedän että kaava on hyvä, voin tehdä muunkin värisiä jahka langan väri vaihtuu...

Tässä paidassa ei sinänsä ole mitään kummempaa, paitsi että kekkaisin kaula-aukkoa kantatessa uuden niksin. Ompelin ensin toisen olkasauman, sitten kaitaletta pääntielle oikeat puolet vastakkain, SITTEN toisen olkasauman SEKÄ kaitaleen päät yhteen samalla ompeleella ja lopuksi vasta tikkasin kaitaleen toisen reunan nurjalle. Näin ei jäänyt kummallekaan olalle kanttauksen kohdalle näkyviin törröttävää saumanvaraa - sellaista mikä monissa valmisvaatteissakin näkyy. Ja kuitenkin sain ommella sitä kaitaletta kaula-aukkoon fiiliksen mukaan eli niin etten etukäteen leikannut tiettyä pätkää. Musta se etukäteen pätkäiseminen on liian riskialtista, kun kuitenkin trikoiden joustavuus vaihtelee...


Postauksen loppuun herkkuniksi:

Puolukat, vatkattu kuohukerma ja mustikkajugurttia - kas siinäpä makuelämys! :P

perjantai 26. syyskuuta 2008

Mua on viime päivinä vaivannut jonkinlainen käsityöähky - en ole oikein jaksanut innostua oikein minkään sortin tekemisistä. Tai ehkä se on ollut vaan yleinen morkkis. Neulomisvimmakin tuntui haihtuneen tyystin, mikä on vähän huono, sillä mulla on se isompi koolauslankatyö pahasti kesken. Muista pienemmistä puhumattakaan. Vapaina hetkinä olen lähinnä järjestellyt ompeluhuonetta ja kangaskomeroa, ja korjaillut muutamia vaatekappaleita (niin no yhden uuden yösiteen surautin itselleni, mutta siinä nyt ei paljoa postaamista ole) sekä laitellut pikkuhiljaa turhaa kampetta(vaippoja) huutikseen myyntiin. Sinänsä hirmu hyviä juttuja kaikki nuo, ja oikeastaan siitä se morkkis onkin lähtenyt laukeamaan, kun vaihteeksi on huomannut saavansa jotain hyödyllistä aikaankin.

Eilen oli mukava ilta ja muksut nukahti molemmat suhteellisen aikaisin. Tuli sitten olo, että haluan ommella ja tehdä vaihteeksi jotain uutta ja nättiä. Aloitin piirtämään kaavoja... oli niin mukavaa yhtäkkiä että en malttanut lopettaa... lopulta oli jo aamuyö, ja mulla käsissä valmis tunika:


Tuollaista olen miettinyt jo jonkin aikaa, siitä lähtien kun lainasin kirjastosta Ottobren 4/2008 ja näin siinä tuon mallin. Raidallinen bambu-puuvillajoustofroteehan on odottanut ompelua jo siitä alkaen kun tilasin sen mukamas sellaista leveälahjehaalaria varten. Ei tullut koskaan tehtyä sitä, kun yksi haalari olikin tarpeeksi. Mutta ajattelin että tuollaiseen tunikaan se kangas sopisi kivasti, niin kuin sopikin. :)

Piirsin ensin kaavat koossa 110, mutta miehusta näytti siinä aika kapoiselta kun vertasin Linnean käytössä oleviin puseroihin. Lisäksi lehden kuvassa mallivaate näytti aika pinkeältä, enkä halunnut tehdä yhtä pinkeää. Piirsin sitten koon 116.

No jäihän siihen nyt vähän kasvunvaraa...


Kuva ei kyllä taas ole maailman edustavin - ei se ihan noin teltalta oikeasti näytä. Ja Linnea tykkäsi siitä, mikä lienee pääasia. Minä taas tykkäsin mallista, niin että ehkä voisin tehdä toisen sitä pienempääkin kokoa, jostain muusta matskusta.

Tästä tekeleestä muistin taasen sen, että mun on pitänyt ommella Linnealle yksivärisiä pitkähihaisia trikoopaitoja. Niitä ei ole koskaan tarpeeksi oikeaa väriä tai kokoa. Tuon valkoisen olen tehnyt keväällä, ja se on vähän liian reilu vieläkin. Tiukempia tarvis juuri tuollaisiksi aluspuseroiksi. Ja tuon nimenomaisen tunikan alle vois olla jotain muutakin väriä - valkoisen kanssa näyttää oikeastaan juhlavaatteelta.

Mua kerkesi jo vaivata se kun tämä uusi blogini ei tuntunut pääsevän alkua pidemmälle. Mutta nyt sentään jotakin sai aikaiseksi, kiva! Ja hyvää syntymäpäivää vaan itselleni, tässä samalla... :o)

maanantai 22. syyskuuta 2008

Hyvänen aika

Että tällainen villitys tällä kertaa. Piti sitten saada uusi, parempi paikka blogille. Katellaan, mitä tästä tulee nyt sitten. Tarkoituksena on, että tämä olis suora jatke vanhalle blogilleni.